Tässä minä vielä istun, toimistolla. No, on kuukausittainen palvelinten huoltoikkuna. Nautin tästä.

On silti outoa saapua kotiin yhdeksän jälkeen, kun lapset ovat jo nukkumassa.

Onneksi ei näin ihan joka päivä.

Ummistan silmäni. Mietin päivän kulkua. Vaiherikas maanantai. Jotenkin on tapahtunut paljon ja samalla ei yhtään mitään. Sateinen päivä. Työkavereita. Ahdistus on pysynyt enimmäkseen poissa, mutta illalla se palaa takaisin. Miksi ajan pyörä pyörii niin lujaa?

Avaan silmäni apposen auki. Tuijotan mustaa kattoa. Kello on yksitoista yöllä ja tunnen, että unohdin jotain. Lokikirja! Päivä valui ohitse niin lujaa, että unohdin kirjoittaa ja reflektoida. Ei auta kuin kaivaa puhelin esiin, vaikka vannotin, että tänään en ota puhelintani sänkyyn. Päivää ei voi jättää väliin. Nyt on pakko.

Palaan mielessäni aamuun. Miten se tuntuikin niin väsyneeltä? Ehkä aamun rytmin vuoksi. Lenkkiä en voi juosta ennen kuin hiertymä on parantunut.

Työpäivä menee asioiden kehittämisessä ja työkavereiden auttelussa. Saan uuden version devpackagesista ja air-lightista ulos.

Töiden jälkeen lähden ostamaan uusia juoksukenkiä. Ystävällinen Stadiumin myyjä kysyy perustiedot. Kerron juoksevani kuusi kertaa viikossa ja pidän tuetuista kengistä, joilla voi juosta sekä polkuja että asfalttia. Kerron myös olevani merkkiuskollinen, eli ASICSia kiitos. Kokeilen kolmea mallia ja valitsen niistä parhaat. Tietysti kalleimmat. Päätän silti investoida. 189 euroa, mutta koko rahan väärti.

Pian onkin jo nukkumaanmenoaika. Lasten nukahdettua yhdeksän jälkeen meinaan nukahtaa itsekin. Laitan kuitenkin Beyerdynamicsit päähäni ja ryhdyn tekemään musiikkia. Yllätän itsenikin. Uppoudun musiikin maailmaan pariksi tunniksi. En saa mitään valmista aikaiseksi, mutta olen silti tyytyväinen. Harmittaa taas tieto siitä, että tähän harrastukseen ei tule olemaan aikaa nyt eikä oikeastaan ihan lähiaikoina myöhemminkään. Haluan keskittyä firmaan täysillä juuri nyt, kaikki muu tekeminen tulee sen jälkeen.

Iloitsin pari tuntia sitten, että ehdin taas saamaan yli kahdeksan tunnin yöunet. Pian tuo aikaikkuna kuroutuu umpeen tässä nakutellessa. Perhana, että onkin ärsyttävää kirjoitella puhelimella…

Miksi elämä ja tietoisuus taas tuntuu niin ahdistavalta? Miksi tämä tunne siitä, että unelmat ovat niin kaukana, vaikka ne ovat tulleet lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin? Miksi tuntuu, että jotain yhä ”puuttuu” elämästäni? Miksi suren sitä, että lapset eivät ole enää pieniä ja aika juoksee eteenpäin?

Taidan olla vain väsynyt. On aika ummistaa silmät.

Sunnuntai. Tuntuu lauantailta.

Lauantai-ilta on mennyt valvomiseksi. Katson Atlanta-sarjaa kavereiden suosituksesta. Räppäreistä kertova draamasarja ei spekseiltään ole oma juttuni, mutta sen verran moni on kehunut, että päätän antaa mahdollisuuden. Lisäksi Childish Gambino on kolissut ja kovaa siitä lähtien kun Redbone lähti soimaan Jordan Peelen Get Outin (2017) aloituskohtauksessa. Donald Glover on eräänlainen musiikillinen nero rap-maailmassa samaan tapaan kuin Devin Townsend metallipuolella. Hyvää settiä.

Kello on yksi kun mietin nukkumaanmenoa neljännen jakson kohdalla. Ehkä se perjantain ja lauantain välinen kellonympäri nukkuminen sitten kuitenkin antoi energiaa sen verran paljon, ettei tullut vielä illasta uni simmuun. Tai sitten ne perinteiset ruudut päällä liian myöhään.

Herään sunnuntaihin yhdeksän paikkeilla. Hidas aamu. Huomaan puhelinta vilkaistaessani, että Papa Lai on pyytänyt kävelylenkille. Totta kai lähden. Rytkyt ovat pyykkikoneessa, joten joudun etsimään varalenkkivaatteet. Hotkaisen loput aamupalasta naamariin ja lähden ulos. Muistan pihassa, että juomapullo unohtui pöydälle. Pää ei käy ihan täysillä. Kävelen kilometrin ja tajuan, että käsineet olisivat olleet hyvä juttu. Jaahas, sieltähän se Papa tallustaakin jo vastaan. Puhelinta en ole tietenkään taaskaan katsonut. Kotona siellä odottaisi kuuntelematon ääniviesti siitä, että hän on vähän ajoissa ja kävelee vastaan.

Puolessa välissä lenkkiä alkaa särkemään vasenta kantapäätä. Tuntuu hiertymältä tai rakkulalta. Kuvittelen ongelman aiheuttaneen uusi Lenz Multisport-sukka. Kotona kuitenkin huomaan, että juoksukengän kantaosa on alkanut hajoamaan ja kantapääosassa on jo reikä. Reikä on myös kantapään ihossa, sillä noin sentin mittainen rakkula on puhjennut. Pyydän vaimoa avuksi kaatamaan haavaan desinfiointiainetta. Kirvelee niin pirusti. Compeed-laastari paikalleen ja taas mennään. Laastari pysyy saunankin ajan ja pääsen rentoutumaan.

Alunperin ajattelin, että ostan uudet kengät vasta kesällä, mutta kantapää muuttaa nyt tilannetta. Kerroin lenkillä liikkuneeni kengillä 800 kilometriä, mutta enpäs olekaan hetkeen katsonut oikeaa tilastoa. Nyt Stravaa vilkaistaessani huomaan, että näillä kengillä on urheiltu jo yhteensä 1126.2 kilometrin verran. Hillitön määrä alle vuodessa. Onhan se jos siis aikakin Huomenna ostan uudet kengät, ASICSilta uusinta ja parasta, totta kai.

Hyviä juttuja. Elämänmakuisia juttuja. Kyllä se liikunta on tullut jäädäkseen.

Huomenna taas kohti uusia seikkailuja.

Tähän loppuun vielä video kesää odotellessa:

Herään kello 5:55. Olen mennyt nukkumaan yhdeksän aikaan, joten periaatteessa riittävä määrä unta on jo kerätty. Väsyttää kuitenkin vieläkin, joten päätän jatkaa unia.

Seuraavan kerran avaan silmäni yhdeksän aikaan. Unimattoni kertoo, että varsinaista unta on kertynyt kymmenen tuntia ja kuusi minuuttia. Unen laatupisteitä sovellus antaa 79/100. Vihreää näyttävät kesto ja sängystänousemisaika, mutta kaikki muut ovat keltaisella tai punaisella.

Säännöllisyysmittari kertoo, että olen mennyt sänkyyn 1 tunti ja 10 minuuttia aikaisemmin kuin yleensä ja noussut sängystä kaksi tuntia ja neljä minuuttia myöhemmin kuin yleensä. Unen syvyys on myös sovelluksen mielestä huono. Reiluun kymmeneen tuntiin on mahtunut syvää unta ainoastaan tunti ja 27 minuuttia, joka on 14 prosenttia koko unimäärästä. REM-unta yön aikana on kertynyt tunti ja 48 minuuttia, joka on 17% koko yön unimäräästä. Loput 69 prosenttia on kevyttä unta.

”Näyttää siltä, että et palautunut täysin, sillä vain pieni osa yöstäsi on tärkeää syvää unta”, niinpä. Yksi yö ei millään riitä, jos on monta päivää mennyt vajaalla unimäärällä.

Olen tyhjentänyt lauantain ja sunnuntain kalenterini. En aio tehdä mitään ihmeellistä. Nyt on otettava lepoa, myös juoksemisesta. Maanantaista perjantaihin on hyvä kirmailla, viikonloput levätään.

Herättyäni ja aamupalan jälkeen alan katselemaan Tuskan hotelli- ja junalippuja. Vaimo tekee herkullista misokeittoa, jota ryystän kipollisen. Ennen tämän kirjoittamista olen ehtinyt lukea hieman kirjaa ja pelata Overwatchia. Seuraavana vuorossa vähän lisää kirjan lukemista. Ehkä jos jotain taas söisi pikku hiljaa. Rentoa, kuten pitää ollakin.

Viime päivien energiatasot ovat olleet alla olevan kuvan mukaiset. Kaksi päivää ihmisiä ja sosialisoitumista, aivotyötä aamusta pimenevään iltaan ja vieras nukkumisympäristö varmistavat yhdessä, että kotiin palattua virtaa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Retriitin hyvät puolet voittavat kuitenkin nämä seuraukset, jotka kaikesta huolimatta ovat hyvin vähäpätöisiä ja luonnollisia. Paljon hyvää synnytetty, joka näkyy ja kantaa pitkälle. Kerron asiasta lisää myöhemmin, heti kun voin.

Harmillista, että lokikirjan merkinnät ovat juuri nyt itkua siitä, että ei jaksa mitään. Mutta kun väsyttää, ei voi mitään. Väsymys on niin vallitseva tunne, että sanojen järkevästi peräkkäin asettaminen tuottaa vaikeuksia, ehkä eritoten siksi, että nimenomaisesti sanailua on tullut harrastettua erityisen paljon viimeisen kahden vuorokauden aikana. Oikeastaan pelkkää sitä. Copywriting on henkisesti vaativa laji silloin kun sitä tekee paljon ja kerralla.

Katsotaanpas taas huomenna, jos vaikka olisin saanut levättyä.