Väsyttää.

Tänään ei aivoissa liiku mikään.

Huono päivä. Väsyttää. Ulkona on tupakan väristä. Räntää sataa vasten kasvoja. Lenkki kulkee, mutta kaikki muu tuntuu vaikealta. Varhaisteini-ikäisen tyttären kanssa riitaa aamusta. En edes tiedä missä ongelma, varmaan minussa taas. Työpäivä sujuu omalla painollaan.

Poika sairastelee, toivottavasti ei koronaa. Toisaalta, ihan sama. Yskää ja kuumetta. Mistäs sitä tietää. Kunhan ei pahene. Sydän syrjällään katson pientä pötköllään tyynyistä ja peitoista muodostetussa ”pesässään”. Väittää, että kaikki on hyvin. Hyvä niin.

Eilen

Haen töiden jälkeen muutamat testit pojan sairastelu mielessä. Tänään pojan vointi on mennyt paremmaksi, eikä kuumetta ole, mutta varmistetaan nyt sitten, ihan huvikseen. Tsädäm-pädäm, mikäs sieltä tuleekaan…

Ajattelen, että en kirjoita tästä mitään. Korona tuntuu olevan jonkin sortin kiertopalkinto nykyään. Eniten minua vain ahdistaa se, että se nostetaan tikun nokkaan (myös kirjaimellisesti) toista vuotta putkeen. Mutta minkäs teet. Tarttuvaa sorttia, niin hohkaus kuin itse viruskin.

Kaikki muut perheenjäsenet on rokotettuja, tytär pariin kertaan, me vanhemmat kolmeen kertaan. Poika on ainoa rokottamaton. Emme kahdeksanvuotiasta ole viitsineet väkisin viedä erikseen rokotettavaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että selvisi lievillä oireilla, vain puolitoista päivää kuumetta ja vähän yskää. Voihan se vielä tarttua meihin muihinkin, mutta ei manailla.

Jyväskylän kaupunki ohjeistaa, että oireettomat saavat toimia normaalisti [sic]. Mielessäni käy, että peruisin koko loppuviikon livetapaamiset ja jäisin itsekin vain kotiin. Kyselen vielä vähän työkavereiden fiiliksiä asiasta ja päätän sitten etäillä loppuviikon. Pelataan nyt sittenkin varman päälle. Ei hirveän usein tule oltua poissa töistä, jos joku muu on kipeänä, mutta herkästi tarttuvien virusten suhteen on hyvä tehdä peliliikkeitä. Näitä varmaankin nykypäivänä noro ja korona.

En tiedä mikä tässä päivässä harmittaa, kun pojan testitulos tuntuu sekin ihan mitättömältä asialta muuhun ahdistukseen nähden. Ei(köhän) tämä tästä.

Maanantai. Kuinka ihmeessä on taas maanantai? Ajatukseni harhailevat. Ihan hyvä toimistopäivä takana. Tyyntä ennen myrskyä. Poika sairastelee, toivottavasti ei koronaa. Toisaalta, ihan sama. Yskää ja kuumetta. Mistäs sitä tietää. Kunhan ei pahene. Sydän syrjällään katson pientä pötköllään tyynyistä ja peitoista muodostetussa ”pesässään”. Väittää, että kaikki on hyvin. Hyvä niin.

Edessä on vilkas työviikko. Pitää muistaa ottaa illat rennosti. Ajattelin, että katson vielä nyt illalla yhtä työhön liittyvää asiaa, mutta taidankin vain syödä hyvin ja pelata.

Ystävänpäivä. En juhli, mutta mukavaa, että ystäviä on, jos niitä on. Aamun tweetissä jaoin mietteitä ystävyydestä. Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi, enkä ole koskaan oikein uskonut, että minusta joku oikeasti tykkäsi. Kai se on koulukiusatuksi joutumisen ja herkän luonteen syytä. Kunnollista itsetuntoa minulla ei ole ollut koskaan, mutta aikuisena olen hieman saanut omanarvontuntoa takaisinkin.

Vaikka minulla on varmasti muutama ihminen, jotka kokevat myös minut ystäväkseni, en oikein osaa olla se aktiivinen osapuoli ystävyyteen liittyvissä asioissa. Minä olen se, jota joskus ihmiset pyytävät lähtemään ulos ja olen myös se, joka usein kieltäytyy tapaamisesta. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin en lähtenyt, vaikka ovelta tultiin hakemaan. Olen pitänyt itseäni huonona ystävänä, kun en vain osaa handlata mitään kaveruutta kummempaa. Onneksi tosiystävien kohdalla luonne, aika tai elämäntilanteet eivät vie ystävyyttä minnekään. Parhaat ystävät säilyvät, vaikka vuosikymmen välistä katoaisi jonnekin.

Ajatukseni palaavat kouluaikoihin. Toivoin kovasti ystävää, joka olisi kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Pidin kauhuelokuvista, harrastin koodaamista, tietokoneita, pianon soittamista ja kirjoittamista. Kavereita oli jonkin verran, mutta käperryin aina omiin oloihini ja tunsin yksinäisyyttä, koska tuntui, että en kuulu porukkaan outoine nörtin harrastuksineni. En myöskään uskaltanut jutella porukassa, kuten muut. Olin hyvin introvertti, pääni sisällä elävä kummajainen. Tuntui, että olen outo. Nykyään tunnen paremmin itseni ja tiedän, että olen vain sisäänpäinkääntyneempi luonne. Olisi jopa mukava kokeilla sen aikaisten ystävien kanssa uudelleen. Ehkä tultaisiin paremmin juttuun vanhempana.

Luonteenpiirteeltäni olen INFJ, jollaisia on 1% väestöstä. Ei liene sattumaa, että myös vaimoni on INFJ – vaikka hän on monessa mielessä hyvin erilainen kuin minä, hän ymmärtää minua täysin. Siksi tulemme hyvin toimeen. Ilman häntä olisin varmaan täysin erakko Internetin ulkopuolella. Ystävänpäivänä muistaa ne tärkeimmät ihmiset, lähivuosilta ja vuosien takaa. Kiitos, ystävä.

Hyvää ystävänpäivää!

Herään kahdeksan jälkeen aamulla. Tarkoitus on lähteä vaimon kanssa kävelylle ja tulla takaisin juuri sopivasti ennen kuin Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelu alkaisi kello 10:40. Unet vähän venähtävät, mutta ei liikaa, torkun vain puolisen tuntia. Sunnuntaina ei saisi olla kiire minnekään.

Jännittävä ottelu, 0-3 tilanteesta 4-3 voittoon jatkoajalla. Mukavaa katsoa olympialaisten talvilajeja kuin mikäkin eläkeläinen. Hiihtoakin tuli seurattua sivusilmällä.

Jääkiekko-ottelun jälkeen katsomme elokuvan. Sen jälkeen aloitan kirjoittelupuuhat. Kirjoitan noin tuhat sanaa aiheesta ”Näin selaat nettiä mukavasti – Estä evästeikkunat, mainokset ja seurannat”, mutta sitten väsyn, käytyäni kaikki 29 selainta läpi, joista olin kirjoittanut aikaisemmin muistiinpanoja ylös. En ole vieläkään ihan satavarma selainvalinnastani, joten teksti jää jälleen virtuaaliseen pöytälaatikkooni.

Mitään järkevää ei ole tullut tehtyä. Elokuvia, kirjoja ja lepoja. Se on ihan oikein tänään.

Töks. Siihen päättyy kohtuullisen rento sunnuntai.

Kuuntelen Jyrki Kasvin omaelämäkertaa samalla kun juoksen pitkän matkan lenkkiä. Kasvi aloitti ASP-tilille säästämisen hyvin nuorena. Se saa miettimään omaa elämääni. Ehkä olisin asunut jo hyvän tovin omassa töllissä, jos asiat olisivat menneet putkeen.

On kuitenkin turha jossitella sitä, että kuinka monta vuotta elämästään on heittänyt ”hukkaan”. Koen, että ilman tapahtunutta, en olisi tällä tiellä. Tästä juurisyystä pidän Takaisin Tulevaisuuteen -elokuvista. Ainoa oikea teoria ajan kulusta.

Olen säästänyt ASP-tilille nyt vasta alle vuoden. Tällä kertaa tosissaan. Joskus taannoin jouduimme tyhjentämään asuntosäästötilin rahapulassa. Se harmitti. Nyt olen onneksi ollut jo yli vuoden ulkona velkakuopasta. Tällä kertaa pysyvästi.

Kymmenen kilometriä taittuu leikiten. Lenkin päälle sauna. Mietin lauteilla, että elämässäni on aika moni asia hyvin. Kirja- ja musaprojekti ovat edelleen takaraivossa ahdistamassa, mutta juuri nyt tykkään että ne ovat jäissä, sillä haluan keskittyä yhteen isompaan asiaan kerrallaan. Se yksi asia on hyvinvointi, joka pitää sisällä oman, perheeni ja yritykseni hyvinvoinnin. Minusta tuntuu, että hyvät ajat ovat edessä. Tämä on vasta alkua.