Vilkas viikko. Kaikenlaista on päässyt taas tekemään. Hyvin puksuttaa tiimin koodi ja kaikki muukin. Oikein optimistinen fiilis.

Viikonloppuna on tiedossa pitkästä aikaa vähän toimistohommia lauantaiaamuna. Muuten voisikin sitten keskittyä rentoiluun, leffoihin, lenkkeilyyn. Jos saunassa kävisi. Sellaisia hyviä perinteisiä juttuja, niitä samoja, joita on tullut harrastettua muinakin viikonloppuina. Ei kyllä tarvitse mitään kovin kummoista tehdä, jotta saa meikäläisen iloiseksi.

Sushit naamaan ja sitten Overwatchia. Paitsi äiti uhkasi tulla käymään. Ehkä kohta heitän yläfemmat mammalle.

Tänään on huomattavasti parempi päivä kuin eilen. Aamu alkaa aamulenkillä, kuten aina. Lenkin aikana kuuntelen Haruki Murakamin elämänkertaa. Minulla on kirjasta vain äänikirjaversio, joten pysähdyn kotiovella kirjoittamaan lainausta ylös:

Kaikkia ei voi miellyttää. Jopa baaria pyörittäessäni noudatin samaa käytäntöä. Baariin tuli monia asiakkaita. Jos yksi kymmenestä piti paikasta ja sanoi, että hän piti paikasta ja aikoi tulla uudestaan, se riitti. Yritys pysyisi pystyssä, jos yksi kymmenestä olisi kanta-asiakas.

Asian voi ilmaista toisinkin: Ei haitannut, vaikka yhdeksän kymmenestä asiakkaasta ei pitänyt baarista. Tämä oivallus heitti taakan harteiltani. Minun piti pitää vain huolta siitä, että se yksi ihminen, joka piti baaristani, piti siitä todella. Varmistaakseni sen, minun piti tehdä filosofiani ja näkemykseni kertakaikkisen selväksi ja pitää näkemyksistäni kiinni kärsivällisesti, kävi miten kävi. Tämän minä opin yrittäjänä.

Kirjailija Haruki Murakami elämänkertateoksessaan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta” ajasta jolloin hän oli myynyt menestyneen jazzclubin ja aloitti kolmannen kirjansa kirjoittamista

Jaan lainauksen heti firman Slackiin kollegoille. Se on mielestäni loistava ja kiteyttää omatkin ajatukseni yrittämisestä. Uusin versio Dude.fi-sivuista (vuosimallia 2020) meni siinä kohtaa vähän metsään, että yritimme kumartaa vähän joka suuntaan, samalla tulimme pyllistäneeksi heitä päin, jotka ovat tottuneet dudemaisempaan, rosoisempaan tyyliin. Kokeilu ei kantanut niin suurta hedelmää kuin olisimme toivoneet. Seuraavassa uudistuksessa korjaamme tilanteen.

Olen suhtautunut yrittämiseen aina kuin Murakami. Yrityksen on oltava tekijöidensä näköinen, silloin se menestyy varmiten. Hajuttomuus, mauttomuus ja värittömyys ei kanna pitkälle.

Toimistolla on hyvä meininki. Tänään tahti on leppoisampi. Pääsen lopettamaan hyvissä ajoin ennen viittä. Jatkan tosin hieman kotona työasioiden näppäilyä, mutta koodaamiseen liittymätön liiketoimintapuoli ei tunnu työltä, vaan päinvastoin mukavalta tekemiseltä.

Olen viime aikoina nukkunut liian vähän. Saan unta vasta kahden aikaan ja herään ennen seitsemää. Järjettömän väsyilyn korvaan kofeiinilla. Ei kovin kestävä yhdistelmä, mutta kierrokset on nyt päällä. Koitan rauhoittaa aivoni viimeistään perjantai-iltaan mennessä.

Asiat tuntuvat luistavan. Mielialakäyrät ovat säilyneet jokseekin hyvänä ja ahdistuskin on pysynt hallinnassa. Näillä eväillä eteenpäin.

Tänään on ollut harmillisen stressaava päivä. Herään päivään jo valmiiksi myöhässä ja kiirehdin asiasta toiseen. Päässä humisee ja samalla kun otan lisää kahvia, jotta pysyisin hereillä. Olen valvonut edellisyönä, koska olen halunnut saada firman CRM:stä täydellisen. Liiketoiminnalliset asiat eivät edes tunnu työltä. Kun pääsen kehittämään mitä tahansa firman osa-aluetta, tuntuu kuin olisin syntynyt tekemään juuri sitä.

Liian kivaa ei saisi kuitenkaan olla. Pitäisi osata malttaa jättää kesken ja jatkaa myöhemmin. Silloin kun innostun jostain, asiasta muodostuu minulle tietynlainen pakkomielle, joka on saatettava loppuun kertaistumalta. Se näkyy kaikista suurimmissa intohimon kohteissa eräänlaisena haitallisena perfektionismina. En nuku, enkä syö, ennen kuin asia on kunnossa. Aivan sama, vaikka menisi viisi tuntia putkeen.

Pojan palaveri blokkaa päivän kulun ja lisää kiireen tuntua entisestään. Pohdimme kahdeksanvuotiaani kolmatta luokkaa. Olen samaa mieltä siitä, oman toiminnan ohjaus ei ole hänellä vielä vaaditulla tasolla. Pieni poikani tuo mieleen itseni ennen muinoin. Muut lapset olivat niin isoja. Minulla ei juuri ollut kavereita ja viihdyin itsekseni. Poikani sijaan pärjäsin kuitenkin hyvin koulussa. Haluan tukea lastani kaikin mahdollisin keinoin, joten päätämme lopulta, että poju käy toisen luokan uudelleen, ihan siksi että hän saisi lisää itseohjautuvuutta, itsevarmuutta ja taitoja pärjäämiseen. Vielä pitäisi ”myydä” ajatus pojalle jotenkin hyvänä asiana.

Kotona jatkan töitä, vaikka kello on jo neljä. Poika kysyy apua läksyjen kanssa. Tyttärellä on jotain asiaa. Katson uudestaan ruutua, mihin jäinkään? Häiriötekijät ahdistavat, joten laitan päähäni vastamelukuulokkeet. MacBook Pro:n prosessori huutaa 1200%, eikä hiiri liiku. Hermo menee. Missähän se tammikuussa tilaamani M1 viipyy? Neljän tonnin masiinaksi tämä Mid-2019 malli on aivan kelvoton vehje. Jopa Late-2013 malli toimii paremmin, vaikka ei vanhuutensa takia enää täydellisesti. Ei auta kuin odottaa. Reboot. Ei toimi. Näyttö irti. Ai niin, sehän se. Mäkki toimii silloin kun siinä ei ole USB-C:llä liikaa laitteita kiinni. Erityisesti ulkoisen näytön kanssa toimivuus on vähän siinä ja siinä. Vihdoin pääsen jatkamaan koodaamista, vaikka pari ärräpäätä pääsee taas hukatun ajan ja lievemmän jäätyilyn jatkumisen vuoksi.

Saan vihdoin koodit pakettiin ja kello on puoli kahdeksan. Tämä päivä meni jotenkin täysin täristessä. Ehtisinköhän nollata pelaamalla Overwatchia… Pitäisi vielä hoitaa pyykit, saada lapset nukkumaan, syödäkin jotain. Sitten kello onkin jo kymmenen, eikä jaksaisi enää mitään.

Että minä sitten inhoan päiviä, jolloin aikataulut pettävät univajeen aiheuttaman keskittymiskyvyn heikkenemisen ja ramppailujen takia.

Hieman helpottaa tieto siitä, että huominen ei ole tällainen.

Uudet kengät jalkaan ja aamulenkille. Rikon melkein oman kolmen kilometrin ennätykseni, rapiat kuusitoista minuuttia. Juokseminen onnistuu näköjään jo, vaikka Compeed on vieläkin jalassa.

Pääsiäisen tynkäviikko on siitä nihkeä, että kaikki maanantain hommat on siirretty tiistaille. Periaattessa tuplamäärä tavaraa yhdelle päivälle. Mutta kuten tapaan sanoa, kaikilla meillä on saman verran sekunteja kellossa, kyse on siitä miten asiat priorisoi. Vähemmän tärkeitä on hyvä siirtää eteenpäin muille päiville.

Päivä menee hujauksessa, palavereissa istuessa. Focus ei ole ihan 100%, mutta siellä 90%:n kieppeillä kuitenkin. Eipä se ole niin justiinsa maanant…viikon ensimmäisenä päivänä. Erehdyn koko ajan puhumaan maanantaista. Nyt on tiistai. Siis tiistai. Ei tunnu tiistailta, mutta näillä mennään.

Liiketoiminnan kehittämiseen liittyvät puuhat vievätkin leipäosan iltapäivästä. Päätän jatkaa nakuttelua vielä kotikonella, jos jaksan. Välissä on syötävä. Vaimo tuonut kaupasta miinuslapullisia Siipiweikon siipiä. Ei muuta kun siivet Air Fryeriin ja koneelle.

Tuntuu, että tänään aika loppuu liian helposti ”kesken”. Maailma ei ole valmis, mutta ei tarvitse ollakaan.

Huomenna jatkuu.

Neljätuhatta viikkoa on nyt luettu. Älyttömän hyvä kirja. Pidän juuri tällaisista tietokirjoista, joita lukiessa aika pysähtyy.

Aamu muuttuu aurinkoiseksi päiväksi. Olen nukkunut joka päivä kymmeneen, jostain syystä uni on maittanut. Ehkä se on tosiaan tullut tarpeeseen. On tullut myös valvottua, koska jostain syystä en ole malttanut mennä nukkumaan ajoissa, vaikka on väsyttänyt. Nykyään väsymys tulee jo yhdeksän aikaan, mutta nyt vapaapäivinä on ollut niin mukavaa venyttää päivää puolen yön ylitse. On ollut sellainen hämmentävä tunne, että haluan päivän vielä jatkuvan vähän pidempään. Ihan pikkuisen vielä.

Otan toisen kupin kahvia. Katson Matkantekijän neljännettä kautta kolmatta jaksoa putkeen. Tässä sarjassa on jotain maagista. Parhaimmillaan tällainen lälly uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Sarjassa hienointa ovat kaunis luonto, näyttelijät, jännitys ja sellainen tietynlainen romanttinen aikakäsitys, jota en osaa kunnolla sanoiksi pukea. Tietyllä tapaa elämää suurempi draamasarja. Aloitin myös tänään Diana Gabaldonin alkuperäisteoksen lukemisen.

Joko @Outlander_STARZ on äärimmäisen hyvin tehty sarja tai olen erityisherkkä tai nämä molemmat, koska joka jaksoa katsoessani meikäläinen: 😭💔♥️💔😭

— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) April 18, 2022

Kävelemme vaimon kanssa pidemmän lenkin. Jalassani ovat uudet kengät, joita vihdoin pääsen kokeilemaan kunnolla, vaikka en vielä pystykään juoksemaan. Olen tänään vaihtanut kantapäähäni rakkolaastarin puhtaasti siitä syystä, että halusin nähdä missä vaiheessa haavan paraneminen on menossa. Viikossa ihoa ei ole ehtinyt kasvaa tarpeeksi peittämään koko haavaa, mutta ainakaan kantapäätä ei ole särkenyt enää pariin päivään. Putsaan haavan antiseptisellä aineella ja vaihdan Compeed-laastarin uuteen.

Burkemanin kirjasta (”Neljätuhatta viikkoa: Miten käytät loppuelämäsi päivät?”) jäi käteen montakin hyvää oivallusta jo oivallettujen viisauksien lisäksi. Se vahvisti paljon jo tietämiäni asioita, kuten sen, että on järkevää pitää yhtä tehtävälistaa kaikille avoimille asioille ja toista niille, joita aikoo suorittaa. Tähän pohjaa myös aiemmin mainitsemani menetelmä, jossa työkaluina toimivat Todoist (eli ”vara-aivot”) ja Sunsama aikapohjaiseen tekemiseen. Vapaapäivinä listaan mieleen juolahtavia tehtäviä, mutta pidän kalenterini suhteellisen vapaana. On hyvä osata olla tekemättä mitään, joka on jälleen yksi Burkemanin opeista, jonka jo tiedänkin.

Kaikista hienointa on saada vahvistusta nihilistiselle elämänkatsomukselleen: Kenestäkään ihmisestä ei tule koskaan mitään merkittävää universumin mittakaavassa ja kukaan ei ole oikeassa tai väärässä. On myös hienoa vihdoin tyystin ymmärtää, että emme ole ”matkalla” mihinkään tai kehittämässä ”parasta versiota itsestämme”, vaan olemme aina olleet paras versio itsestämme ja jo valmiiksi perillä.

Siihen asti kun et voi tietää milloin kuolet, et voi myöskään sanoa missä kohtaa olet menossa. Siksi on parempi ajatella, että olemme nyt, koska emme voi muuta. Silti ei kannata jättää asioita tekemättä vain siksi, että ei voi tietää onko se pysyvää. Rakentaminen, suunnitteleminen, sijoittaminen ja työn tekeminen kannattaa, tuli sitten valmista tai ei. Koska ei se päämäärä, vaan sen hyvän tekeminen, josta saa sisältöä elämään.

Minä olen oikeastaan aika tyytyväinen elämääni juuri nyt. Kaikkea voi kehittää aina paremmaksi, mutta mikään ei ole koskaan todella valmis. Juuri nyt on hyvä olla ja tiedostaa tämä asia.

Menipäs filosofiseksi. Suosittelen lämpimästi lukemaan Burkemanin kirjan. Painun tästä saunan löylyihin.