Ensimmäinen kokonainen talvilomapäivä alkaa aamupuurolla. En yleensä syö puuroa, mutta äitini valmistaa sen aina aamuisin. Haudutettu Chia-siemenpuuro on oikein maukasta voisilmän kera. Äitin kanssa tulee rupateltua niitä näitä, laidasta laitaan, välillä menneitä muistellen. Ajan kulku ja elämä hämmentää aina, kun miettii mitkä kaikki asiat ovat tähän hetkeen johtaneet. Välillä ääneen pohdiskelu menee negatiivisiakin asioita läpikäydessä, mutta kaikessa surkeudessaan nekin ovat välttämätön osa tätä Telluksella tallusteluamme. Ei haittaa minua ollenkaan, että menee jatkuvasti diipimmän puolelle.

Suodatinkahvia, vanhoja valokuva-albumeita, pojan kanssa lumessa leikkimistä, niitä hyviä perusjuttuja. Tällaista saisi olla enemmänkin.

Päivällä päätämme lähteä kylälle. Mummi ehdottaa pojanpojalleen parturia, siellä on pitänytkin jo pidempään poiketa, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Nyt on sen aika. Älä säikähdä, en omaa pitkää tukkaani ole lyhentämässä mihinkään, mutta poikani on halunnut tiellä olevista hiuksista eroon.

Hiustenleikkuun jälkeen herkkukaupoille. Löysin itselleni myös parit bambusukat.

Mukava päivä. Illasta saunaan ja sen jälkeen ehkä vihdoin se elokuva.

Istun hiljaa ja tuijotan näyttöä. MacBook Pro -kannettavan näppäimistön taustavalo ja puoliteholla valaistu näyttö luovat hentoa valaistusta muuten pimeään huoneeseen. Olen äitini luona. Kylä on sen verran pieni ja talo sen verran syrjässä, että on kuin maalla olisi. Hiljaista. Ulkoa ei kuulu autojen ääntä, nuorison mölinää, kadun vilskettä tai edes tuulen ujellusta. Kestää hetki, ennen kuin aivot asettuvat tähän upeaan rauhallisuuteen.

Palataan vielä hetkeksi päiväaikaan. Suuni käy, puheripuli iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kahvikuppeja on tullut kumottua vähän liikaakin. Kofeiinin aikaansaama hyperaktiivisuus pistää jutun luistamaan. Mutta ei se mitään, jutustelulla on aikansa ja paikkansa. Kahvikuppi kädessä lörpöttelystä huolimatta saan tehokkaan työpäivän aikaan. Lopetan työt ajoissa kolmen jälkeen, jotta ehdin pakkaamaan.

Pojan kanssa mummolassa seuraavat kolme yötä. Juuri nyt en osaa päättää sulkisinko kannettavan kannen vai laittaisinko jonkin elokuvan pyörimään. Päätän ihan kohta.

Väsymys painaa. Nukuin viime yön jotenkin huonosti. Ja on vasta tiistai. Tuntuu kuin viikko olisi jo pitkällä. Mitenhän tämä on taas heti kääntynyt näin?

Ajatus ei kulje, mutta putkea ei katkaista. Kirjoittamisputkea siis.

Huomiseen.

Sotaa joka tuutista. Ei jaksaisi. Kuulemma pitäisi kiinnostaa. Monen mielestä esimerkiksi Halonen teki virheen, koska erehtyi tweettaamaan jotain positiivista omasta elämästään. Tulee mieleen Stubb, joka sai runtua kuntoilutweetistään vuonna 2014 Ukrainan ja Venäjän välisen kriisin ollessa viimeksi pahasti päällä. Kirjoitin tästä tuolloin mielipidekirjoituksen otsikolla ”Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas twiittaa”. Hieman jotenkin henkisesti väsynyt olo tästä kaikesta. Ensin korona, sitten sota, mitä seuraavaksi?

Se maailman menosta. Oma maanantaini on kulunut perinteisesti: Aamulenkin kautta töihin. Toimistolla on tänään vain kolme, loput lomalla tai etänä. Mukavan rauhallinen, erilainen työpäivä. Kotona siivet Air fryerissä. Sitten aivot nollille Overwatchissa.

Torstaina olisi vuorossa minun ”talvilomani”, kaksi päivää. Lähden lomaa viettämään äitini luokse pikkukylään sadan kilometrin päähän. Otan rauhallisen poikani mukaan. Aion olla vain, lukea kirjaa, katsoa elokuvaa, ehkä vähän ulkoilla. Ei mitään kummempia suunnitelmia, eikä tarvitsekaan.

Tuntuu, että viisautta on keskittyä omaan elämäänsä ja tähän hetkeen, jotta pysyy edes jotenkin järjissään.

Yhdeksän tuntia unta alla. Riittävästi.

Tämän päivän suunnitelma: Ei mitään erityistä, tarkoituksella

Äiti soitti, puhuimme yli tunnin. Seuraavaksi Overwatchia. Illalla hyvä elokuva. Kirjaa. Siinähän sitä jo onkin.