Hyvä päivä tänään. Nyt flunssaisena en ole viitsinyt käydä juoksemassa. On enää pientä köhää, joten ryhdyn heti herättyäni kahdeksan jälkeen töihin. Puolet firmasta on yhä toipilaana.

Flow-tilat ovat tehneet comebackin. Hyvä päivä. Töiden jälkeen juttelen yli tunnin vaimon kanssa. Vahvistuu fiilis siitä, että olen hyvässä pisteessä elämässäni. Kumpa vaimo löytäisi vielä jonkin ”oman juttunsa”. Minulle se on ehdottomasti verkkosivut, Dude, elämäntyöni, koodi ja infra. Siitä puheenollen, Air-light sai juuri uuden version.

Ehkä olen Hintsan core-mallin mukaan kuitenkin kaikista eniten koodarinörtti ja vasta sitten kirjoittaja, ajattelija, muusikko ja pelaaja. Identiteettini on sekavasti moneen suuntaan rönsyilevä.

Jos koko homma pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen tai identiteettiin, niin vastaisin: Olen pieni poika. Sellainen minä pääni sisällä olen, olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Pieni, herkkä poika.

Lauantaina, 8. tammikuuta 2022

Herään sairaaseen päänsärkyyn. Kuin krapulassa olisi. Se vaihtoehto ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä olen ollut raittiina 575 päivää. Kurkku on edelleen kipeä. Yskittää. Aamukahvin ja Buranan jälkeen mietin avaisinko työkoneita ollenkaan. Päätä särkee niin, että silmissä sumenee. Ei kannata. Ilmoitan töihin, että en sittenkään tee töitä sairaana.

Puolet päivästä menee sängyllä telkkaria tuijottaen. Lounasaikaan palan halusta puuhata edes jotain, joten alan järjestelemään tavaroitani. Vaimo ampuu kuitenkin siivoushaaveeni alas. Herttainen huolehtija, vaikka olen ainoastaan miesflunssassa.

Toisestakin koronatestistä tulee maailman selkein negatiivinen testitulos. Pakko uskoa.

Illalla on ollut parempi olo, vaikka kurkussa on neulasia. Ainakin kipu on muuttunut ärsytysyskäksi. Paranemisen merkkejä. Huomenna uskaltaudun todennäköisesti jo työhommiin.

Päivän korvamatona nostalgisointia New Kids on the Blockin tahtiin. On muuten bängeri. Menneistä haaveilu istuu hyvin tähän ajankuvaan. Toisipa joku vanhat hyvät ajat takaisin. Tai ainakin ne asiat, jotka olivat paremmin.

Kymmenen tuntia unta. Riittää ihan hyvin. Kurkku on edelleen kipeä. Vähän vetämätön olo. Ilmoitan varmuuden vuoksi töihin, että työskentelen kotitoimistolta käsin alkuviikon.

Katsomme hyvän elokuvan vaimon kanssa. En jaksa avata tietokonetta. Taidan katsoa vielä toisen elokuvan. Huominen työpäivä ei jotenkin ajatuksena lähde vielä ollenkaan, mutta onneksi sitä ei tarvitse vielä miettiäkään.

Kurkkua särkee. Lievät flunssan oireet ovat jatkuneet vuorokauden. Teen varmuuden vuoksi koronatestin. Yksi viiva näkyy niin selkeänä kuin viiva voi näkyä. Ei koronaa, perus miesflunssaa vain.

En jaksa kirjoittaa. Päätä jomottaa. Olen kotona taas, mutta juuri nyt ei innosta oikein mikään.

Nukun yli kymmenen tuntia, pimeässä ja hiljaisuudessa on niin mukavaa. Tänään ahdistuksen määrä on ollut syystä tai toisesta tavallista suurempi. Ei pitäisi olla mitään mistä ahdistua, mutta sehän tässä onkin ongelmallisinta. Tuntuu koko ajan kuin joku olisi kuollut, vaikka kaikki on ihan hyvin. Ehkä minä tosiaan tarvitsen sitä terapiaa. Harmillista on, että terapeuttia ei vieläkään ole löytynyt. Vapaat ajat ovat juuri nyt kiven alla.

Israelissa nuoruuttaan viettänyt äitini tekee päivälliseksi shakshukaa, Lähi-Idän herkkua, jossa on muunmuassa haudutettua kananmunaa, tomaattikastiketta ja fetajuustoa. Herkullista.

Iltapäivällä poika pyytää ulos pulkkamäkeen. En millään jaksaisi lähteä, mutta lopulta suostun. Rämmimme hangessa ja nauramme. Kaadumme selällemme ja jäämme lumeen makaamaan. Katsomme hiljaa puiden latvoja. Laskevan auringon valo paistaa mäntyihin ja jättää kultaisen auran jälkeensä. Kaunista, poikani toteaa. Olen samaa mieltä.

Sisälle tultuamme syömme hieman herkkuja ja olemme vain.

Tänään on väsyttänyt ja ollut jotenkin raskas hengittää. En tiedä mikä minua vaivaa. Hengitän ehkä huonosti. Koko selkäranka on ollut ihan jumissa niskaan saakka. Pää tuntuu irtoavan. Ehkä tämä kaikki johtuu siitä. Fyysisetkin vaivat voivat aiheuttaa ahdistusta tuosta vain. Kaikista hauskinta, että en ole edes hirveästi miettinyt mitään, vasta kun tätä kirjoittaessa. Ei ole täällä mennyt ylianalysoinnin puolelle.

Lopetan tämän tekstini tähän sanonnalla, jota olen käyttänyt jo ehkä vähän liikaakin: Ei tämä tästä.