Torstai. Terapiapäivä. Käyn aamulenkillä. Silmät eivät meinaa aueta edes juostessa. Alkaa olla jo kylmä, vaikka päällä on huppari. Kymmenen asteen sääntö pätee silti vielä. Jos aamulla on +8, juostessa tuntuu kuin +18.

Terapia. Hyvää settiä taas. Kyllä minulle on osunut hyvä terapeutti.

Töitä tehdessä kotoa etänä pohdin, että onpa työn tekeminen kivaa. Työt eivät hetkessä lopu ja joka päivä saa jotain edistettyä. Tiedän aika tarkkaan millainen tulevaisuuden visio minulla on yrittämisen suhteen. Haluaisin joskus päätyä tilanteeseen, jossa voisin keskittyä 100% siihen työhön, jossa voisin pelkästään kehittää tapoja ja työkaluja, joilla muut tekevät töitä sekä liiketoimintaa, markkinointia ja yrityksen pyörittämistä. Työpäivät olisivat rentoja, eikä tarvitsisi miettiä esimerkiksi suorittaako itse koodia sovitussa aikataulussa – riittäisi, että pitäisi huolen siitä että muut tekevät sen.

Ovat työpäivät nytkin rentoja. Yrittäjänä unelmatyötään tekevänä tietynlainen rentous on aina mukana. Kuitenkin, jos iso osa arkisesta koodaamisesta on vastuullani, on mukana pieni stressiaspekti. Nykyään nimittäin kun aikaa ei enää jää niin hirveästi siihen puhtaaseen koodaamiseen, sillä ihan omasta halusta olen halunnut shiftata rooliani liiketoimintakeskeisemmäksi, ottaa osaa firman erinäisiin prosesseihin ja työkaluihin, myös esimerkiksi myynnin työkalujen ja ihan puhtaan yrittämisen saralla. Jos pitää saada paljon koodia aikaan lyhyessä ajassa, joudun venymään iltojen puolelle. Sitä en enää halua, kun olen pystynyt vuoden pari pitämään ”vapaa-aikaa” ensimmäistä kertaa koskaan. Vapaa-aikanihan on ollut aina koodaamista, mutta puhun nyt sellaisesta vapaa-ajasta, jossa aivot lepää. Sellaisen ajan saaminen on tärkeää jaksamisen kannalta.

Kaikista hauskinta on miettiä miten firma pyörisi ja menestyisi vieläkin paremmin. Olisi huippua päästä käyttämään päiviä vaikkapa siihen miten tarjouksista saisi vieläkin parempia tai miten uusasiakashankintaan voisi tuoda vieläkin parempia perusteluja. Lopulta kuitenkin tiedän kaiken siitä mitä myymme – vaikka en mikään myyjä ehkä varsinaisesti olekaan.

Onneksi on paljon työkavereita tiimissä, eikä tarvitse enää koodata yksin. Sillä välin kun itse on kiinni vaikkapa dokumentaation kirjoittamisessa, pohjateeman uuden version relesoinnissa, uusien työ- ja toimintatapojen kehittämisessä, asiakaspalvelussa tikettien hoitamisessa, palvelinpäivityksissä, scriptaamisessa, malware-scannerin raportin läpikäymisessä, nollapäivä-haavoittuvuuksien tarkistamisessa, ngx-pagespeed -moduulin kääntämisoperaatiossa, GitHub-issuen päivittämisessä, merge-conflictin selvittämisessä, työntekijöiden auttamisessa, myynnin tukena olemisessa, kuukausibudjetin tai kassavirran tekemisessä – tai missä tahansa muussa asiassa -, joku tuottaa aina koodia jossain. Se on mukava tunne. Homma pyörii.

Älä käsitä väärin, kun sanon että tulevaisuudessa haluan rentoja esimiespäiviä. Pidän koodaamisesta, eikä koodarin identiteettini varmaan koskaan tule murenemaan. Mutta kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen hiljalleen haluaa maistaa elämää ihan oikeana pomona, sellaisena kivana pomona. Sellainen olen jo hyvän aikaa ollutkin, mutta haluan vakiinnuttaa entistä enemmän asemaani teknologiajohtajana, jollainen olen ollut virallisesti tällä nimikkeellä vuodesta 2017. Jonkinlainen liiketoimintajohtajuus tuntuu myös hyvältä, vaikka en enää toimitusjohtaja olekaan (ikuisesti katkera – mutta vain leikisti).

Teknologiajohtajan titteli on melko osuva. Wiki sanoo seuraavaa:

Teknologiajohtaja, joskus myös teknologiavastaava (CTO, engl. chief technology officer) on yrityksen tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtoryhmän jäsen, toisin sanoen hän on vastuussa organisaation tarjoamien tuotteiden tai palvelujen ja niiden perustana olevan tekniikan kehittämisestä.

Teknologiajohtaja on johtavassa asemassa yrityksen tai muun yhteisön liiketoimintaa. Teknologiajohtajan työ keskittyy erityisesti tieteen ja teknologian osiin liiketoiminnasta.

Teknologiajohtaja (CTO) on ammattilainen, joka vastaa organisaation hallintaa ja prosesseja helpottavien teknisten järjestelmien suunnittelusta ja / tai kehittämisestä.

Ehkä suunta on jo oikea. Ehkä siinä kestää, että pää tulee mukaan tähän hullunmyllyyn. Ei vieläkään oikein tahdo käsittää, että olemme jo näin iso firma. Ihan hullun siistiä!

PS. Memento mori livenä. Tässä demo, tässä koodi.

Herään puoli seitsemältä ja merkitsen ensimmäistä kertaa tapakirjanpitooni, että herään ilman torkkua. Menen kuitenkin hetkeksi pötkölleen ja torkahdan. Ristiriitaista, mutta olen niin ylpeä siitä, että en torkuttanut pidempään ja ehdin vielä hyvin aamulenkillekin, joten pidän ruksin tapakirjanpidossa.

Etäpäivä toimii. On rauhallista tehdä työtä. Tänään on luvassa harvinaista herkkua, nimittäin koodaamista keskeytyksettä. Otan ilon irti.

Neljän jälkeen on aika lähteä Leon Leikkimaahan, sillä lupasin tämän Manun perjantain syntymäpäivillä, kun hän oli silloin pienessä flunssassa. Keskiviikkoiltana porukkaa ei ole liikaa, joten paikka ei ole täysin kaaoksessa ja elo on jopa miellyttävää. Pelaamme pöytäkiekkoa koko perheellä monta kierrosta. Aika käy kuin siivillä.

Vaimo haluaa Gigantista Soda Stream-juomia ja pojalle tulee ostettua vielä yksi myöhäinen syntymäpäivälahja, hellyn kun niin kovasti haluaa Star Wars Dark Trooper + Baby Yoda -figuuria. Star Wars on tie nörtti-isän sydämeen.

Prisman viivakoodilukijalla tuotteet pussiin ostoksia tehdessä, maksu kassalla ja taksilla kotiin. Ei tarvitse käyttää aikaa yhtään enempää kuin tarpeen.

Iltasadun jälkeen lapset simahtavat heti. Kohta simahdan minäkin.

PS. Loop Habit tracker taas käytössä. Paras tapa kirjata tavoitteitaan ja tapojaan ylös.

Herään ilman herätystä kello 5:45. Kuvittelen nukkuneeni pommiin. Ponnahdan sängystä, otan älypuhelimeni kirjahyllyltä ja katson kelloa. Huomaan nousseeni liian aikaisin. Päätän jatkaa ”hetken” unia. Kello herättää seitsemältä, ponnahdan pystyyn, otan puhelimeni kirjahyllyltä. Väsyttää sen verran paljon, että päätän torkkua vielä kymmenen minuuttia. Otan toiset kymmenen minuuttia. ”Kyllä tässä hetken vielä voi pötkötellä, on niin mukavan lämmintä peiton al… zzz…”

Avaan silmäni seuraavan kerran kahdeksan aikaan. Ponnahdan taas pystyyn. Tajuan välittömästi, että en ehtisi enää lenkille. Kuinka kävi taas näin, aivan kuten eilenkin? Nyt ärsyttää. Kikkani ei toiminutkaan. Ehkä se toimii paremmin huomenna.

Työpäivä sujuu hienosti. Saan paljon aikaan ja vähän päälle. Kotona jatkan vielä työntekoa firman sivuston parissa. Hullun hommaa, mutta valmista pitää saada. Ehdin onneksi ottaa pari rundia Ovewatchia ja muitakin on pelaamassa. Ei mene kovin hyvin. Kolme tappiota ja yksi tasapeli. No, joskus näinkin.

Kääpiösitrukseeni on ilmaantunut valkoisia nuppuja. Lueskelen netistä, että talviaikana se kukkii, kesäaikana työntää hedelmää. On 30. elokuuta, mutta luonto tietää: Talviaika on alkanut.

Älyherätys herättää 5:55. Päätän nukkua vielä puoli tuntia. Avaan silmäni kello 7:00. Ei hemmetti, olen nukkunut taas liian pitkään. Luulin nukahtaneeni vain minuutin ajaksi. Aamulenkki on taas jätettävä väliin. Harmittaa tämä torkuttelun kostautuminen. Tästä eteenpäin laitan puhelimen pirisemään vastapäisellä seinällä olevalle kirjahyllylle. Näin minun on noustava seisomaan mikäli haluan herätysäänen pois päältä. Kovat keinot käyttöön. Kommentoin huomenna sitten tehosiko konsti.

En ole koskaan oppinut nauttimaan aamuheräämisistä. Pidän aamuista vasta sen jälkeen kun olen ollut hereillä jo tovin, saanut kahvia, eikä ole kiire minnekään. Mutta yleensä mieliala on alamaissa, on sellainen ”pääsisipä takaisin nukkumaan” -ihmisvihaaja-fiilis. Harvemmin on intoa puhkuva, positiivinen olo. Toisaalta, harvemmin olen myöskään saanut yli seitsemän tuntia unta.

Kahdeksaksi töihin. Myynnin tavoitteita ylös. Sitten viikkopalaveri koko henkilöstön voimin. Lisää palavereita. Kebulounas. Iltapäivällä neljä tuntia kestävä hand-off-palaveri. Tunti asioiden tsekkailua ja aikatauluttamista vielä sen jälkeen kun muut ovat poistuneet pajalta. Pää on pyörällä.

Kotiin tultuani lähden heti juoksemaan metsään. Polkuja riittää ja olo on vapautunut. Työasiat eivät liiku mielessä. Neljätoista kilometriä silkkaa hikeä ja nautintoa. Nautin sammaleen pehmeydestä kengän alla, solisevista puroista, vaihtuvista maisemista, puiden välistä pilkottavista valonsäteistä, järven rannoista… Lenkki tuntuu hyvällä tavalla loputtomalta. Kuin aika olisi pysähtynyt.

Lenkin jälkeen fiilis on ensimmäistä kertaa hyvä tänämaanantaina. Jalkoja särkee, mutta silleen hyvällä tavalla. Suihkun jälkeen pyjamat tuntuu hyvältä päällä. Luen lapsille Velhoa ja Leijonaa. Silmät alkavat itsellänikin lupsattaa.

En ole avannut tänään tietokonetta kotona. Enkä avaa. Nyt hetken pötköttelyä, sitten tästä jo joutaa…

Nukun pitkään. Liian pitkään. Alkaa sataa vettä, joten nukahdan vielä uudestaan ja herään kello 11.

Herätessä on todella huono olo. Nälkä ja päätä särkee. Kaikki arvot alhaalla. Sen siitä saa, kun ei syö illalla juuri mitään. Äkkiä aamupalalle.

Aamiaisen jälkeen otan kahvia ja alan koodaamaan. Näköjään menee koko viikonloppu töissä. Koodi ei oikein kulje. Jostain syystä moti kaukana. Se on harvinaista, kun on kyse ”omasta” sivustosta. Ehkä tästä pitää päätellä, että ei aina voi lähteä kivatkaan asiat? Kukaan ei ole supermies. Tai nainen. Tai siltä väliltä.

Milloinhan ehtisi rentoutua? Alkaa stressi iskemään. Teen kaikkeni, että en stressaisi liikaa.

30 kilometrin viikkolenkkitavoitteesta jää kolme kilometriä vajaaksi. Aivan sama. En halua tänään pingottaa.

Loppuilta toivottavasti rennommin.