Meni taas valvoessa. Maanantai-iltana avaan television ja Suomen joukkue tekee heti peräkkäin kaksi maalia. Kyllä on maailma erilainen, kun Suomen joukkueella on moista itsevarmuutta. Nato, Ukraina, koronavirus… eipähän ainakaan käy elo tylsäksi.

Elämä ja kuolevaisuus on pyörinyt taas paljon mielessä. Jotenkin ei osaa päästää irti vieläkään ja vain antaa ajan kulua. Ikään kuin etsisi koko ajan jostain merkitystä samalla tiedostaen sen, että ei kaiken tarvitse aina olla niin justiinsa. Mietin, olenko oikeanlainen isä lapsilleni tai hyvä mies puolisolleni, vaikka tiedän oikean vastauksen.

Samaan aikaan olen iloinen siitä missä juuri nyt olen elämäni aikana, mutta menen pakokauhun valtaan kun ajattelen miten vähän vuosia on jäljellä ja vääjäämätön odottaa. Mitenhän oppisin ymmärtämään sen, että ihmisen ymmärrys ajantajusta ei riitä tätä hetkeä pidemmälle, vaikka asiaa kuinka miettii? Ehdin varmasti tehdä kaiken mitä ikinä haluankin. Muistutan itseäni siitä, että elämä on kuin elokuva. Kuten vaimoni aina sanoo silloin kun panikoin: Palaa tähän hetkeen. Nyt on nyt.

Ikuinen elämä on monen mielestä helvettiä, mutta minä haluaisin jatkaa elämää jossain muodossa, vaikka Upload-tyyliin.

Hyvä päivä, tuottavus vain 71%.

Ehkä unohdan liiallisen miettimisen hetkeksi ja ryhdyn harrastamaan eskapismia loppuillan osalta. Overwatchia tai sarjoja, en ole vielä päättänyt kumpaa.

Herään vähän ennen kuutta. Älyherätys napsauttaa päälle television, josta tulee Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle, Från Hisingen till Casablanca. Jostain syystä jään aina aikaisina herätyksinä katsomaan Janne Josefssonin höpötyksiä elämästä ja kuolemasta, näin tapahtuu tälläkin kertaa. Harmillisesti tänään esitetään viimeinen jakso, mutta ensi viikolla nähdään samalla ohjelmapaikalla Saaristomeren salaisuudet. Jotenkin nämä elämänmakuiset ohjelmat uppoavat minuun aamulla kuin sanomalehti eläkeläiselle.

Työssä on mukavaa, kunnon draivi päällä heti aamusta ja jatkuu pitkälle iltapäivään.

Mikä maanantai! Tuottavuus 87%. RescueTime + Freedom -kombo toimii.

Tuntuu, että nykyään olen super skarppi. Ehkä vähän liiankin? Ei tämä aina voi jatkua näin, eihän? Stressistä ei ole tietoakaan, se on tärkeintä.

Hyvää elämää.

Unta seitsemän tuntia. Nukun lauantain ja sunnuntain välisen yön kohtalaisen huonosti, varmaan johtuu Euroviisuvalvomisesta. Ukrainahan sen vei, aivan kuten ennustin toimistolla viikko sitten. Ymmärtäähän tuon, ihmiset haluavat osoittaa solidaarisuuttaan äänillä.

Pilvinen sunnuntaipäivä. Lepopäivä. Nautin koodaamisesta ja hyvästä (kofeiinittomasta) kahvista. Sarjoja, elokuvia ja Overwatchia. Vähän Pythonia. Näin on hyvä.

Herään 5:45. Koordinoitu hyökkäys IRCissä. Jostain syystä hailaitit ohittavat Do Not Disturb -tilan ja herään notifikaatiopommitukseen. Unenpöppörössä kuvittelen, että firman palvelimet ovat kaatuneet. Ei sentään, kyse on niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin viestispämmistä. Pahantahtoinen yksilö kyseessä, ei auta kuin laittaa mode +R. Jatkan insidentin jälkeen unia vielä yhteentoista. Nukun kuitenkin enää pinnallisesti ja väsyttää. Harmittaa, kun meni lauantain aamuherätys mönkään.

Harvemmin arkipäivänä olen yli seitsemän tuntia tuottava, kuten tänään. Päivän tuottavimmat asiat:

• 10 kilometrin lenkki
• Telegram-botti Pythonilla

Poika on aamulla valkoinen ja väsynyt, mutta haluaa silti lähteä ulos ruoan jälkeen. Ajattelen, että hän ei ole syönyt riittävästi. Annan lasin vettä ja rohkaisen, että ulkona piristyt. Puolen tunnin päästä Lotta kuitenkin soittaa, että Manu on oksentanut koulun pihalla. Pyydän tulemaan pikaiseen kotiin. Poika pötkölleen, ämpäri viereen. Toivon todella, ettei kyseessä ole norovirus, koska muuten oksennamme kohta kaikki.

Poika nukahtaa iltapäivällä ennen lenkille lähtöäni. Pyydän vaimoa tarkistamaan, että hän on kunnossa. Lenkiltä tultuani vaimo sanoo, että Manulle nousi poissaollessani 39.4 asteen kuume. Onneksi kuumelääke tepsii pian. Mikähän ihme häneen iski… Nyt hän voi normaalisti, mutta seuraamme tilannetta.

Polkujuoksukausi on avattu! Poluilla on ilo juosta, varsinkin kun sää on erittäin kesäinen. Melkein kaksikymmentä astetta lämmintä, pärjää hyvin t-paidalla. Näen polulla oravan, jäniksen ja lintuja. Linnut laulavat iloisesti. Kesä on ihan kulman takana.

Lenkillä jalat eivät oikein meinaa toimia, penikkasäryt vaivaavat. Carolina Reaperilla höystetty riisiruoka vääntää mahassa viimeisten kilometrien ajan. Mitä tästä opimme: Älä syö tulista ruokaa ennen pitkää lenkkiä. Juoksen ihan kohtuullisen ajan siihen nähden, että reitti on erittäin mäkinen. Olen kotiin tullessa läpimärkä hiestä, tukkaa myöten. Ehdin sopivasti sisälle ennen sadekuuroa.

Lenkin jälkeen viimeistelen telegram-bottini. Nyt lapseni pääsevät helposti saamaan palkkaa kotitöistä. Mikä parasta, summat menevät suoraan YNABiin, jollolin raha on oikeastikin säästössä valmiina.

Lotta haluaa valvoa ja katsoa Euroviisut. Näin myös teemme.

Kerrassaan hieno päivä! Herään aivan koomassa, jostain syystä en saanut illalla unen päästä kiinni. Melkein unohdan aamun asioinnit ja tulee kiire lenkille. Juoksen perinteisen 2.7 kilometrin aamulenkin 15 minuuttiin 53 sekuntiin.

Aamulla käyntiä perheneuvolassa. Pojalla ei todettu ADD:tä, autismia eikä NEPSYä. Päätimme, että emme lähde tonkimaan jatkotutkimuksiin. Emme myöskään sovi uutta tapaamisaikaa. Kaikki on hienosti ja tapaamisen jälkeen on hyvä fiilis.

Työssä on upea päivä. Aina yhtä siistiä nähdä koko kööri perjantaisin. Jotenkin todella rento päivä, vaikka töitäkin paiskitaan (mukamas). Iltapäivän koodikatselmoinnissa on tunnelma katossa. Kaikki tuntuneet saavan jotain hienoa aikaan.

Tuottavuus tänään 83%.

Iltapäivän kruunaa kaljalla käynti poikien kanssa. Ennen kuin kukaan säikähtää, sanottakoon, että itselläni lasissa on soodavettä, kuten aina. Nauran vedet silmissä poikien jutuille (ei soodavedet kuitenkaan). Ai että.

Päivä on jo nyt mestariteos. Tästä eteenpäin on pelkkää plussaa.