Maanantai-iltana iskee paha migreeni. Siis todella paha. Näitä tulee enää nykyään kerran parissa kuukaudessa. En ole diagnoosia hankkinut, mutta minulla on ollut näitä aikuisiällä säännöllisesti. Äitini kärsii samasta. Minulla kohtaukset ovat sellaisia nopeasti hiipien, salakavalasti alkavia järkyttäviä päänsärkykohtauksia, joiden aikana meinaa mennä taju. Ja yleensä meneekin. Siksi tälläkin kertaa otan pari ibuprofeiinia ja menen suosiolla pötkölleni. Kello on puoli kahdeksan, rouvan on hoidettava lapset nukkumaan.

Simahdan hetkeksi. Herään kymmenen aikaan, päässä vieläkin jyskyttää. Pidän silmiä tovin kiinni. Myöhemmin nousen vessaan ja huomaan samalla, että päänsärky on kaikonnut kokonaan pois. Nyt onkin yllättäen virkeä olo. Perhana. Siinä meni taas rytmin kääntäminen ja yöunet.

Katson Tähtiporttia muutaman jakson, sitten kanttuvei. Yöllä heräilen pariin kertaan, en saa hyvin nukuttua. On jotenkin hiostavan kuuma. Herään kuudelta, mutta päätän jatkaa unia. Yhdeltätoista kunnolla ylös. Sekavaa.

Koko päivän on ollut erittäin tuulista ja odotan saapuvaa sadetta. Keli on niin huono, että en lähde lenkille.

Illasta pilkon varastossa olevan vanhan nojatuolin ja palaset kuivajätteeseen. Unohtui mokoma kyydistä Mustankorkean reissulta, mutta onneksi olen käsistäni kätevä.

Sekava päivä jotenkin. En tiedä mikä on. Migreenin jälkeinen aika on aina vähän mitä on. Jännä sanoa mikä tällä kertaa vaikutti. Todennäköisesti ne klassiset: Liian pitkät syömisvälit, liikaa näytön tuijottelua ja niskajumit.

Viimeinen lomaviikko pärähtää käyntiin. Herään kerrankin puoli yhdeksältä, mutta väsymys on valtava. Palloilen hereillä ehkä vartin ja sitten päätän ottaa ”pienet tirsat”. Suljen silmät. Avaan silmät. Kello on yksitoista. Perhana sentään.

Jotenkin pitkään ja paljon nukkuessa tuntuu, että päivä on jo ohi. Eihän se sitä tietenkään tarkoita. Vedän proteiinipirtelön naamaan ja lähden juoksemaan. Matkaa kertyy kuusi ja puoli kilometriä. Aurinkoista ja tukalaa. Takaisin tullessani olen yltä päältä märkä hiestä.

Sisälämpötila 26.02 °C.

Päivän tehtävät tehty. Lenkki check, lukuhetki check. Kello on 15:56. Taidan juoda kahvia ja pelata Overwatchia.

Herään jälleen ”liian myöhään”, yhdentoista aikaan. Sama laulu jatkuu, en vain saa unen päästä kiinni ennen kahta yöllä. Unta kertyy kahdeksan tuntia, 18 minuuttia, unesta 27% REM-unta, 13% syvää unta ja 60% kevyttä unta. Pyörimisiä tai heräämisiä kolme kappaletta. Silti unisovellus antaa pisteitä 91/100. Lomakuukauden keskiarvo on seitsemän tuntia ja 28 minuuttia.

Aamulla on jotenkin merkityksetön olo. Ei ole mitään suunnitelmia päivän agendalle. Tehtävälistalla on minimirutiinit, jotka ovat olleet siellä koko loman ajan. Kastele kasvit, kirjoita päiväkirja, lue kirjaa, pidä budjetti ja syöminen sovelluksissa ajan tasalla. Nämä ovat rutiineja, joihin kuluu pikkuruinen osa päivästä. Perustehtävät on hetkessä tehty ja sen jälkeen on se ”mitähän sitä sitten?” -vaihe.

Olen välissä soitellut pianoa, mutta varsinaiseen sävellyspuuhaan en taida ryhtyä. Muuttolaatikot on pakattu, enää odotellaan viimeistelyä ja siivoilua. Kunnostustyöt- ja muuttopalvelu on sovittu ja kaikki tekeminen odottaa maanantaita ensimmäinen elokuuta, jolloin muuttomiehet tulevat. IKEA-paketit odottavat myös muuttoa, kasataan sitten uudessa asunnossa. Ainoastaan Veeran Bekant-pöydän kasasin, jotta hänen ei tarvitse istua lattialla tietokoneellaan.

Aloitin Tähtiportin katsomisen uudelleen, nyt viidettä kertaa. Vuonna 1997 alkaneesta sarjasta ilmestyi vuonna 2020 restauroitu 1080p-teräväpiirtoversio, jonka hommasin hyppysiini. En ole koskaan aiemmin nähnyt sarjaa näin hyvälaatuisena, sillä ysärillä laatu oli mitä oli. On se komiaa.

Enää täysi viikko lomaa jäljellä. Mietin, että mihinhän tämä kuukausi oikein katosi? Olen ollut 90% ajasta kotona, sisällä, touhuilemassa omia askareitani, pakkailemassa ja siivoilemassa, pelailemassa Overwatchia. Vähälle jäi reissailu tai muu ”kesästä nauttiminen”. Tavallaan se ei edes harmita.

Ehkä pikkiriikkisen… ulos katsoessa pistää miettimään, että olisipa kiva jos olisi joskus joku mökki tai ”pakopaikka”. Mutta siellä on ne ötökät, eikä sieltä pääse pois. Kun ei ole sitä autoakaan. Tuntuu jotenkin kauhean hankalalta. Oma koti kullan kallis, paras paikka olla. Onneksi rouvakin on kotihiiri, eikä haikaile jatkuvasti jonnekin. Sitä en jaksaisi. Ihan parasta näin.

Sataa ja paistaa vuoron perään. Fiiliksetkin jotenkin heittelee. Kai se on tämä tukala, trooppinen sää.

Talo on täynnä pakattuja laatikoita.

Nyt ei oikein meinaa innostaa mikään.

Herään huonosti nukutun yön jälkeen puoli kuudelta. Olen nukkunut vain muutaman tunnin. Jostain syystä stressaa päivän Mustankorkea-IKEA-Karstula-Jyväskylä-roadtrip. Syön asmupalan ja juon aamukahvin rauhassa. Veljeni tulee vuokrapakettiauton kanssa yhdeksäksi pihaan ja alamme heti roudaamaan huonekalujen palasia autoon. Pääsemme pian aloittamaan matkamme, joka alkaisi Mustankorkean kaatopaikalta.

En ennen ole käynyt Mustankorkealla ja kuvittelen sen mielessäni ankeaksi jättömaaksi. Paikan päällä on kuitenkin yllätyksekseni massiivinen vaaka, jonka päälle autolla ajetaan punnitettavaksi. Tämän jälkeen ajetaan U:n muotoiselle alueelle, jossa on erilaisia roskalavoja aina käsitellystä puusta huonekaluihin. Ei muuta kuin lajittelemaan. Tästä ilosta maksan mielelläni ulos lähtiessä kaksikymmentä viisi euroa.

Automatkailu Tampereelle kuluu nopeasti veljen kanssa niitä näitä höpistessä. Siitä on vierähtänyt hetki kun viimeksi tavattiin. Melkein iskee puheripuli. Mukava turista.

IKEAssa burgerit syötyämme saamme pienen alkuihmettelyn jälkeen kerättyä tavarat kärryyn, kassan kautta autolle. Siitä sitten posottamaan äitini luokse. Iltakuuden jälkeen olemme perillä. Äitin lahjoittama pöytä ensi autoon, sitten sisälle syömään. Äiti on laittanut kanakeittoa ja jälkkärikahvit. Jotain kookospallojakin intoutunut tekemään. Ihana äiti. Mukava käydä, vaikka näin pikaisestikin.

Sitten takaisin Jyväskylään, tavarat kämpille ja vihdoin saa hengähtää.

Mukava reissu, jonka otin ihan ”laatuaikaa veljen ja äitin kanssa” -mentaliteetilla. Tänään ei ahdistanut mikään.