Joskus minusta tuntuu, että kirjoitan päiväkirjaa vain täyttääkseni päivätavoitteeni. Tästä on tullut tavallaan yhtä aikaa mukava ja ärsyttävä päivittäinen tapa. Tyypillisesti jos päivän tunnin vilisevät menemään, ei ehdi kissaa sanoa kun on jo ilta. Sitten katson jäljellä olevia rutiinejani ja huomaan, että päiväkirja on kirjoittamatta. Sitten lokikirjaan syntyy tällaisia muutaman sanan hienouksia.

Noh, ei näiden olekaan tarkoitus olla mitään Pulitzer-ehdokkuuksia tahkoavia mestariteoksia. Silti välillä mietin, miksi edes kirjoitan (julkista) päiväkirjaa. Ketä varten? Varmaankin itseäni ja jälkipolviani varten. Reflektointi ehkä jotenkin kuitenkin helpottaa. Ja rakastan kirjoittamista, se käy minulta luonnostaan. Onhan myös itsessään jo merkittävää jättää jokin jälki elämästään, nimittäin koskaan ei tiedä milloin se loppuu.

Viidentoista kilometrin reittiä juostessani pohdin, miksi olen matkalla, jos vain odotan että se loppuu. Tai miksi kirjoitan päiväkirjaa, jos vain teen sen ”alta pois” yhtenä tehtävänä päivätavoitteissani. Ajatus herää älykelloa katsoessani, kun totean, että vielä on seitsemän kilometriä jäljellä. Sanotaan, että ei se määränpää, vaan se matka. Mutta aina ei kaikesta pysty nauttimaan samalla tavalla.

Onneksi aina tulee uusi lenkki. Uusi päivä. Uusi elokuva. Uusi kirja. Kun edellinen loppuu, alkaa uusi. Tällä logiikalla yhden elämän jälkeen alkaa uusi. Mutta niinhän se ei varmaankaan mene. Kyllä tämä kaikki joskus loppuu ja se pitää muistaa kaikessa mitä tekee.

Minulla on ollut paljon opettelemista siihen, että pystyn hyväksymään sen että aina jokin on kesken ja mikään ei ole koskaan valmis. Muistan kun joskus tunsin ahdistusta siitä, että tehtävälistassa on vielä aukinaisia tehtäviä tai somessa on päivityksiä luettavana.

Pitää tajuta, että et ole koskaan tilanteen tasalla ja joka päivä tilanne ”nollaantuu” kuin murmelipäivänä, jolloin joudut aloittamaan alusta. Elämä on kuin vanha videopeli, jota ei voi tallentaa. Joka päivä ihan samat preppaukset aina uudelleen ja uudelleen. Herätys, vessaan, laittautuminen, pukeminen, psyykkaaminen, rutiinit, työt, meditaatio, päiväkirja, jne… Siksi pitää hyväksyä, että jokainen päivä ei ole samanlainen, kaikkea ei tarvitse tehdä loppuun eikä aina tarvitse suorittaa 100%. Minun joka ikisen Luojan luoman päivän vakiorutiinit ovat Todoistin subtaskeissa seuraavat:

• Aamurutiinit RoutineFlowssa
• Kasvit (Planta)
• Pyykit
• Kävely (WeWard), jos ei ole lenkkipäivä
• Vesi (GrowPal, P)
• Kofeiini (HiCoffee)
• Nukkumaanmenotavoite (Peaks, HUE, Apple Health)
• Kokonaisbudjetti (Bilance, YNAB)
• Päiväbudjetti (Today’s Budget)
• Lukutavoite (Bookshelf)
• Hengitysharjoitus (How We Feel)
• Kalorit (Yazio)
• Manun hampaiden harjaus
• Lotan kanssa juttutuokio
• Meditointi (Insight Timer)

Sää on ollut liian lämmin syyskuuksi. Vielä perjantaina pelotti, että maratonilauantaina 14.9. on yhä helle, mutta tällä hetkellä näyttää kahta pisaraa ja 18 astetta. 15-18 ja tihkusade olisi optimi. Kunhan ei piiskaa täysiä vettä naamaan niin minulle kelpaa.

Toinen jännitys on ensimmäistä kertaa 42 kilometrin matka. Mutta onhan tässä juostu 3 kertaa viikossa 10-35km lenkkejä edeltävät 17 viikkoa. Eiköhän se hyvin mene. Pitää koittaa nukkua ja syödä ensi viikolla hyvin. Tähän tarvitsee jonkin suunnitelman.

Maratonipäivä on vielä osaksi mysteeri. En ole jaksanut kysellä mikä virallinen reitti tulee olemaan, kun puolet rantaväylästä on vieläkin remontissa. Avataankohan reitti maratonin ajaksi… myöskään huoltopisteistä tai muusta järjestelystä ei ole mitään hajua. Pitää kysellä. Jännittää, ehkä hieman liikaakin. Kisat eivät ole minun juttuni. Kunhan jalat toimivat ja pääsen maaliin asti, se on tärkeintä. Kokeillaan nyt kerran, seuraavaa ei tarvitse tulla.

Ensi viikolla onkin sitten kahdeksalta joka aamu herätys. Rytmiä täytyy koettaa aikaistaa.

Paljon olisi ajatuksia taas jäsenneltäväksi niin työn kuin kotiasioidenkin suhteen. Onneksi on hyvä muistiinpanosovellus.

Kirjojen lukeminen on lähtenyt hyvin vauhtiin. Todennäköisesti ylitän tavoitteeni lukemisessakin.

This is my life and I’m still amazed
I should have turned and walked all over
This is my life and I’ve now prevailed
And reached my goal
This is my time cause it’s all erased
This is my time and I’m turning to you
It makes me strive in a conscious way
But not alone

Soilwork – Observation Slave

Lauantai. Kerrankin saa olla rauhassa. On jotenkin ärsyttävä helle syyskuussa. Herään liian aikaisin kuumuuteen, laitan ilmanviilentimen päälle ja jatkan sitten unia. Saan unta noin kymmenen tuntia. Se tulee tarpeeseen.

Tänään on tarkoitus vain olla ja pelailla lasten kanssa. Tehdään tästä hvyä päivä.

Tänään on koulutuspäivä koko henkilöstölle. Päivä menee nopeasti kokoustaessa. Koen nykyään omaavani rutkasti itsevarmuutta ja se tuntuu hyvältä. Tiedän mistä puhun.

Erityisesti olen iloinen siitä, että on niin mukava porukka töissä ja asiat alkavat vihdoin lutviutua kohdilleen.

Eilisen tyyliin tänäänkin tuntuu siltä, että aika menee liian nopeasti. Mutta se on merkki siitä, että viihtyy.

8 tuntia ja 8 minuuttia univajekertymä. Aion kuroa sitä viikonloppuna umpeen.

Parempi päivä kaikin puolin. Positiivinen, toiveikas fiilis.

Tänään tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Niin paljon tekemistä ja viisarit tuntuvat vilistävän liian nopeasti. Päivän saldo:

• 15/17 päivärutiinia
• 10km juoksulenkki
• 1 kehityskeskustelu
• 28 suoritettua tehtävää
• Manun tietokoneen asennus
• 1 kalvosulkeiset
• Lukematon määrä sähköposteja
• Terapia
• 6 puhelua
• 21072 askelta

Tänään minulla ei ole vapaa-aikaa. Päätän sen illalla ratkoessani kiperää yhteensopivuusongelmaa asiakkaan legacy-kehitysympäristön kanssa. Harvemmin tulee näin vaikeaa haastetta vastaan. Node-gyp ei toimi M1 mukana tulleen python-version kanssa ja samaan aikaan muut paketit ovat vielä vanhempia.

Minulla on perfektionistinen tapa olla päästämättä irti haasteista. Tiedän jo etukäteen, että tässä menee pitkään. Kuusi tuntia myöhemmin saan haasteen ratkaistua. Olen iloinen.

Päivän lasten huomion laiminlyönti harmittaa. Sanon Manulle, että pelaamme sitten huomenna. Veeran kanssa sentään lounas onnistui päivällä.

Harmittaa myös lenkin peruuntuminen, en halunnut enää juosta pimeässä auringon laskettua. Nämä harmistukset tietysti pieniä muihin murheisiin verrattuna, jotka sain hukutettua työntekoon.

Huomenna on uusi päivä.