Viikko on ollut raskas. Ei ole hirveästi hyviä päiviä mahtunut joukkoon. Tänään on kuitenkin eri tavalla rento fiilis. Lähden viiden kilometrin aamulenkille, vaikka vasen jalka vieläkin vihoittelee. Syyskuun puolivälistä saakka jalka on ollut hieman arka. Terapeuttini mielestä minun pitäisi kuunnella kehoani. En vain halua olla paikallani… ajattelin juosta huomennakin. Katsotaan nyt.

Rento työpäivä. Otan tarkoituksella rauhallisesti. Toimistolla on mukava tunnelma, kun on vain kolme tyyppiä. Loput ovat lomalla tai etänä. Emme pidä myöskään koodikatselmointia, koska kaksi viidestä on poissa tänään.

Työpäivän jälkeen karkkipussia ostamaan. Kerrankin viikonloppu, jolloin ei ole mitään ohjelmaa. Ehkä tämä tästä.

Nukun taas pommiin. Olen valmiiksi myöhässä. Kahvimaito on loppu, joten koukkaan Espresso Housen kautta. Iso mokkalatte tuplana, kiitos. Terapiaan kahvin kanssa. Hyvä sessio. Tulee puhuttua paljon ja toivottavasti myös asiaa. Pää on taas pyörällä terapian jälkeen. Tuntuu, että elämäni on yhtä sekamelskaa juuri nyt.

Kotiin töihin. Aamupala viivästyy, kun on niin monta hoidettavaa asiaa. Kun pääsen aamupalan tekemisen kimppuun, on jo kello yksi. Mitä ihmettä?

Töitä, töitä, töitä. Tehtävä kerrallaan. Loputon lista asioita ja lisää tulee. Päänsisäinen kaaos.

Lähdemme kuudeksi vaimon kanssa silmälasiliikkeeseen vaihdattamaan linssit hänen kehyksiinsä. Tullessamme takaisin mietin mitä syön iltaruoaksi. Tajuan, että en ole syönyt edes lounasta.

Hitto olen sekaisin. Ahdistaa. Pakko yrittää päästä lepäämään viimeistään kymmeneltä.

Huonojen unien kierre jatkuu. Varmaan toista viikkoa univajetta. Käyn aamulenkillä, kolmisen kilometriä peruskestävyyshölkkää. Granola on loppu. Jogurttia ja marjoja. Kahvia. Ei oikein pää herää työntekoon, mutta aloittelen. Tulee tehtyä kaikenlaista sälää, yksi auditointi. Se kuuluisa huono omatunto siitä, että ei ehdi koodata tarpeeksi. Saan silti niin paljon aikaan, mutta en jostain syystä pidä tekemistäni minään. Töissä on ihan liikaa vauhtia nyt. Vastahan aloitin työt ja kello on jo vaikka mitä? Ei hitto.

Etäpäivänä on mukavaa, kun saa enimmäkseen olla rauhassa, mutta tänään ei mieliala todellakaan ole ollut kohdillaan. Kaikki ärsyttää ja turhauttaa. Soitan lounastauolla pianoa pyrkiäkseni nollaamaan tilanteen. Se tuntuu hyvältä hetken. Kuvaankin jotain pätkää Instagramiin. Lauleskelen itsekseni. Sitten muistan, että olen ihan paska musiikillisesti. Puhun itsestäni vähän liikaakin pahaa ja paikkaansapitämättömiä asioita. Miksihän lyttään itseäni niin paljon? Itsetunto, se ei kasva ikinä normaalille tasolle.

Lastu-kuoret tuli. Heti ne paikalleen laittaessani muistan, että käytän Androidin reunaeleitä. Eihän tuollainen kotelo moisten kanssa toimi, kun sormi raapii koko ajan muovireunusta… ärsytys lisääntyy. Päätän jatkaa naarmun kanssa elämistä. Ihan vitun sama.

Tytär kertoo, että puhelimen näyttö liukuu pois paikaltaan. Ei olisi millään rahaa nyt tämmöiseen. Robotti-imuri huutaa Internal Server Error: Reset robot. Manu itkee harmistustaan ties mistä. Kaikki menee nyt jotenkin pieleen. Mikään ei toimi. Tulispa meteoriitti. Tulispa joku ja tappais. Ei tämä tästä.

Näitäkin päiviä on. Mitenhän tästä ahdistuksesta taas pääsisi eroon? Pistän jotain kauhua pyörimään. Tai pelaan. Vaihdan nyt vapaalle ja nollaan kunnolla.

Herään tärinään. Kuurosokean vaimoni voimakkaalla värinätoiminnolla toimiva herätyskello säikäyttää tällä kertaa lievästi. Nukahdan saman tien uudestaan, mutta tyyneyttä ei kestä kauaa, kun tärinälaitteen torkkutoiminto tärähtää päälle. Vaimo on noussut sängystä, enkä tietenkään unenpöppörössä löydä koko vehjettä mistään sängyn uumenista. Makaan tonnin seteli -ilme kasvoillani ja viestitän rouvalle:

Olisi pitänyt uskoa täristintä ja nousta ylös, sillä seuraavan kerran silmät avattuani olen autuaan myöhässä. Yhdeksältä alkaisi palaveri ja sitä ennen pitäisi käydä suihkussa, pestä hampaat, ottaa vitamiinit, pukea päälle, syödä aamupala. Joudun skippaamaan lenkin ja aamupalan. Jollakin ilveellä ehdin R-kioskin kautta tasaksi pajalle. Kolmioleipää ja kahvia naamariin neukkarissa ja päivää käyntiin…

Kellon viisarit vilistävät nopeasti. Päivä vaihtuu iltaan, työntekijät lähtevät kotiinsa. Jään Timin kanssa toimistolle, koska tänään on kuukauden toinen tiistai, eli palvelinten kuukausittainen huoltoikkuna.

Saamme rutiinipäivitykset valmiiksi noin tunnissa, mutta päätämme kuitenkin vielä lähteä selvittelemään optimointiasioita. Olemme varanneet aikaa enemmän kuin viimeksi ja vaikka jo väsyttää, into kokeilla uutta on liian kova. Cloudflaren CDN osoittautuu nerokkaaksi keksinnöksi.

Koko aamupäivän olo on ollut väsymykseltään ahdistava, mutta iltaa kohden aikaan saamisen taika on kääntänyt fiiliksen positiivisen puolelle. Tästä tekemisen paljoudesta on seurannut ikävänlainen univajeen kierre, enkä muista enää milloin viimeksi olen nukkunut hyvin… Pelkkä väsymys aiheuttaa itsessään ahdistusta, mutta itsensä kiireisenä pitäminen lievittää sitä. Pitäisi silti välillä pystyä rentoutumaankin välissä. Nyt se on ollut vaikeaa.

Pääsen kotiin kymmenen aikaan. Päätän, että en enää avaa tietokonetta, vaikka kovasti houkuttelisi jatkaa koodailua. Eiköhän sitä huomenna taas kerkiä.

Kasvien kastelu, lamppujen asennus käytävään, äänikirjan kuuntelua ja pyykkien kuivumaan laittamista… Vapaa-aikaa ei juuri jää, kun kello on jo 23:53. Ehkä silti laitan vielä jonkin sarjan pyörimään.

Nyt on aivan liikaa tekemistä ja vauhtia. Hengittäminen unohtuu. Ensi viikon syysloma tulee tarpeeseen.

Herään maanantaiaamuun kahdeksan tunnin ja kahden minuutin nukkumisen jälkeen. Olo on silti kuin haudasta nousseella. Silmät eivät meinaa aueta millään. Pää on sumussa. Pakko on jaksaa, sillä maanantai on kiva päivä. Vai onko?

Jalkasärkyä eilisestä puolimaratonista. Mutta silleen hyvällä tavalla. Kävelen silti toimistolle ja olen sharppina paikalla. On aika aloittaa viikko liiketoimintapalaverilla.

Päivä menee pitkälti dude.fi-julkaisun valmistelussa ja viimeistelyssä, mutta saan kuin saankin kaiken deployattua tuotantoon ja toimimaan kuten haluan. Kylläpä tuli hyvä! Saa olla iloinen…

…tai niinhän sitä luulisi. Kotimatkalla pläräilen vielä mobiiliversiota ja spottaan heti useamman bugin. Laitan ne ylös.

Lähdemme vaimon kanssa ostamaan puuttuvia kattolamppuja. Koko matkan mietin, miten parantelen sivustoa. Kotiin tultuamme laitan laatikot keittiöön ja siirryn heti koneelle koodaamaan JavaScriptiä.

Kello on 22:50. En ole syönyt mitään lounaan jälkeen. Silmiä särkee ja päässä heittää. Tortilla-ainekset esiin ja kasaamaan meksikolaista lättyä.

Hitto miten hullu päivä.

Huomenna rauhoitun.