Päivä kääntyy ehtoon puoleen. Olen taas unohtanut syödä. Sateinen ja harmaa päivä. Kävellessä ulkona sateessa pohdin, että tavallaan mukavaa tämäkin. Olen elossa.

Nukun pitkään. Tuli valvottua. Ulkona sataa ja jalkoja särkee, joten lenkki jääköön tällä kertaa väliin.

Koodia. Ruokaa. En ole pelaillut pitkään aikaan. Pitää korjata asia.

Juuri nyt ei ole mitään ihmeellistä sanottavaa. Paitsi Mastodonissa. Ihmisiä alkaa varmaan kyllästyttämään tämä jatkuva Mastodon-pöhinäni. Mutta mitä sitten.

Ehkä tästä taas joutaa.

Kylmä pakkaskeli, mutta kymmenen kilometrin lenkillä syntyy paljon ajatuksia. Kuuntelen yrittäjätarinoita äänikirjana ja ajatukset vilisee. Minulla on visioita firman suhteen. Joudun pysähtymään monta kertaa laittamaan ylös muistiinpanoja.

Kotona keskityn Mastodon-myllyyn. Serverit tulille ja säätämään. Ihan älyttömän kivaa. CNN uutisoi Mastodonista. Nyt menee lujaa.

Ilta kääntyy yöhön. Mementomori.social on tulilla.

Mastodon. On se vaan niin kova.

”Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä”, totean herätessäni kolmen aikaan yöllä. Varmuuskopiointijärjestelmän bugi hälyttää automaattisella puhelulla. Olisin mieluummin nukkunut, mutta avaan Termuxin ja hoidan homman.

Suljen silmät. Avaan silmät. Tai siltä se ainakin tuntuu. Kuin välissä ei olisi kulkenut aika ollenkaan. Väsyttää kahta kauheammin.

Palaveri. Töitä. Koodikatselmointi. Päässä jyskyttää huonot yöunet ja väsymys. Päätän silti lähteä suoraan töistä talvitakkiostoksille. Siinäpä asia, jota olen lykännyt aivan liian pitkään. Alkaa tulla jo kylmä.

Oma takkini löytyy kolmannesta kaupasta. Tyylikäs Jack & Jonesin villakangastakki. Rouvan takkia saa etsiä pidempään. Pelkkää liukasta ja kallista vanutakkia. Ihmeellinen trendi nykyään tuo jätesäkkiin pukeutuminen. Lopulta takki löytyy vaimollekin. Upea Maroonin värinen laskettelutakki.

Olen kotona vasta yhdeksän aikoihin. Kaupassa on mennyt yli neljä tuntia. En meinaa pysyä hereillä. Tilaamme McDonald’sista nugetteja. Jostain syystä katson vielä telkkaria, vaikka silmät lupsattavat…

Onneksi on viikonloppu…

Herään torstaiaamuun seitsemältä. On se kumma, kun ei meinaa silmät aueta edes kahdeksan tunnin yöunien jälkeen. Aamulla jumitus asettaa noin tunnin lagikertoimen loppupäivän rytmiin. Kaikki asiat venähtävät. Ihan kaikki.

Ehdin terapiaan minuutilleen. Takeaway-kupissa kanelipullan makuista kahvia. Hengitysharjoitukset. Kerron kuluneesta viikostani ja siitä, että jos vapaa-aikaa on ollut, en muista siitä mitään. Ei tämä silti burnista ole, kun ei stressaa liikaa. Menee vain niin lujaa. Aivo ei pysy mukana. Nyt on jotenkin hasardia kaikki. Teen kai töitä liikaa, mutta voinko nyt muutakaan? Tahti vain kiihtyy, apua, auttakaa, pelastakaa?

Terapiasta kotiin etätöihin. Tänään on markkinointipäivä. Saan hyvän blogiartikkelin aikaan. Rakastan kyllä kirjoittamista. Se on parasta mitä tiedän. Ilahduin eilen, kun Minnan mielestä Mastodonissa voisin olla IT-journalisti.

Koska lagitan edelleen, pääsen lopettamaan työt vasta seitsemältä illalla. Lenkillelähtökin venähtää. Olen vasta yhdeksältä kotona juostuani kymmenen kilometrin iltalenkin. En ota melatoniinia, koska pitää vielä ainakin kastella huonekasvit ja syödä iltapala. Jotain muutakin piti vielä tehdä, mutta taidan jättää loput huomiselle.

Vaikka olen touhuillut koko päivän, tuntuu, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Se johtuu varmaan siitä, että en ole taaskaan ehtinyt koodata ”tarpeeksi”. Minun pitäisi kääntää ajatteluni tästä koodarin mindsetistä teknologia-piällysmiehen mindsettiin. On ihan OK, etten aina koodaa, usko jo.

Semmoinen päivä se. Huomenna on uusi päivä.