Litkin Batterya. Olen nukkunut edellisten kahden yön aikana noin yhdeksän tuntia. En jostain syystä osaa oikein nukkua hotellissa ja siitä syystä niska on jumissa. Päivän mittainen työreissu Helsinkiin on silti ihan ”wörtti”, kuten nykynuorisolaiset sanoo. Tulee juteltua Timin kanssa bisneksistä iltakahteen asti.

Junan saapuessa Jyväskylään sataa kaatamalla. Vesi valuu junan ikkunoita pitkin niin, ettei vesimassan läpi näe maisemia. Jyväskylässä sade kuitenkin loppuu ja aurinko tulee esiin. En silti lähde lenkille. Tällä viikolla lenkkejä on kasassa kolme, mutta askelia on kertynyt joka päivä kymmenen ja kahdentuhannen askeleen välimaastoon. Huomenna juoksen sitten vähän pidempään, jos jalka antaa myöden.

Tänään on mättöpäivä. Irtokarkkia ja limpparia. Overwatch 2 toimii. Tässä vielä torstainen potg:

Tiltissä. Energiaa ei ole johtuen eilisestä. Palaan huomenna asiaan.

On keskiyö. Olen koodannut aamuyhdeksästä yöhön saakka, eli yhteensä noin viisitoista tuntia putkeen. Onhan näitä joskus silloin tällöin, nopealla haulla vuoden otannalla viitisen päivää. Ei kovin tervettä, eikä järkevää, mutta tavallaan hauskaa. Nautin koko ajasta, vaikka rupeaman jälkeen hieman harmittaa, että kaikki muu päivän aktiviteetti on mennyt ohi.

So I coded from morning to midnight almost straight. +565.8% (measured activity within 10 min activity streaks). Perfectionism + OCD kicking in… #cantstopcoding pic.twitter.com/EcFaEGE3Ew

— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) October 6, 2022

Tavoitteesta jää torstain osalta vajaaksi ainakin juoksulenkki, mutta toisaalta vasen jalka ei ole vieläkään täysin kunnossa. Valvottuani yhteen saakka en tiedä jaksanko pyrähtää aamulla.

Pää on aivan solmussa. Perjantaina suunta kohti Helsinkiä.

Etäpäivä. Totaalinen etäpäivä. Katson ikkunasta ulos. Sataa kaatamalla. Päätän, että en lähde tänään ulos.

Koodia lähes kellon ympäri. Kyllä se kohta valmistuu… on niin mukavaa koodata, että en malta lopettaa.

En muista enää mitä olin kirjoittamassa. Mitä äsken edes ajattelin?

Parempi luovuttaa. Huomenna jatkuu.

Tuntuu, että viikko olisi paljon pidemmällä. Kaoottista menoa. Kahdeksan tuntia ja kaksikymmentäkuusi minuuttia yöunta alla, mutta silti väsyttää, liikaakin.

Työpäivä toimistolla on vilkas, eikä keskittymiskykyä löydy mistään. Yksi kevyt julkaisu, eväslounas ja firman uuden sivuston viimeistelyä. Iltapäivällä lähdemme asiakkaan showroomille sovittamaan ja noutamaan laadukkaat alpakanvillaneuleet yllätyspalkkioksi hyvästä työstä. Hieno asiakas, hieno projekti. Tuntuu hyvältä.

Takaisin toimistolle koodaamaan. Ei millään malttaisi lopettaa. Työt venyvät iltaseitsemään. Lähden suoraan lenkille nollaamaan pääkopan. Tarkoituksena on kiertää muutama Valon kaupungin taideteos. Kellotan 10,89 km.

Vasen jalka vihoittelee yhä. Jotenkin takareisi ja nivelet ovat nyt arkoja. Hieman harmittaa, kun ei juokseminen suju niin hyvin kuin haluaisin, vaikka otin viime viikolla reippaasti lepopäiviä. Toivottavasti ei ole juoksut juostu.

Istun olohuoneen sohvalla. En ole avannut konetta kertaakaan kotiuduttuani töistä. Hyvä niin. Overwatch 2 julkaistaan viidentoista minuutin päästä, mutta en aio mennä ruuhka-aikaan pelaamaan. Nyt ei pysty. Myöhemmin sitten.

Olen aivan valmis nukkumaan, mutta olen syönyt viimeksi kunnolla lounasaikaan. Huonekasvitkin on kasteltava. Viime päivinä on tuntunut siltä, että tekemistä on liikaa. Pitäisi osata jaksottaa viikonpäivät järkevämmin.

Syysloma tulee tarpeeseen.

Miten tässä kävi taas näin?