Etäpäivä. Totaalinen etäpäivä. Katson ikkunasta ulos. Sataa kaatamalla. Päätän, että en lähde tänään ulos.

Koodia lähes kellon ympäri. Kyllä se kohta valmistuu… on niin mukavaa koodata, että en malta lopettaa.

En muista enää mitä olin kirjoittamassa. Mitä äsken edes ajattelin?

Parempi luovuttaa. Huomenna jatkuu.

Tuntuu, että viikko olisi paljon pidemmällä. Kaoottista menoa. Kahdeksan tuntia ja kaksikymmentäkuusi minuuttia yöunta alla, mutta silti väsyttää, liikaakin.

Työpäivä toimistolla on vilkas, eikä keskittymiskykyä löydy mistään. Yksi kevyt julkaisu, eväslounas ja firman uuden sivuston viimeistelyä. Iltapäivällä lähdemme asiakkaan showroomille sovittamaan ja noutamaan laadukkaat alpakanvillaneuleet yllätyspalkkioksi hyvästä työstä. Hieno asiakas, hieno projekti. Tuntuu hyvältä.

Takaisin toimistolle koodaamaan. Ei millään malttaisi lopettaa. Työt venyvät iltaseitsemään. Lähden suoraan lenkille nollaamaan pääkopan. Tarkoituksena on kiertää muutama Valon kaupungin taideteos. Kellotan 10,89 km.

Vasen jalka vihoittelee yhä. Jotenkin takareisi ja nivelet ovat nyt arkoja. Hieman harmittaa, kun ei juokseminen suju niin hyvin kuin haluaisin, vaikka otin viime viikolla reippaasti lepopäiviä. Toivottavasti ei ole juoksut juostu.

Istun olohuoneen sohvalla. En ole avannut konetta kertaakaan kotiuduttuani töistä. Hyvä niin. Overwatch 2 julkaistaan viidentoista minuutin päästä, mutta en aio mennä ruuhka-aikaan pelaamaan. Nyt ei pysty. Myöhemmin sitten.

Olen aivan valmis nukkumaan, mutta olen syönyt viimeksi kunnolla lounasaikaan. Huonekasvitkin on kasteltava. Viime päivinä on tuntunut siltä, että tekemistä on liikaa. Pitäisi osata jaksottaa viikonpäivät järkevämmin.

Syysloma tulee tarpeeseen.

Miten tässä kävi taas näin?

Viisi tuntia ja kaksikymmentäyhdeksän minuuttia huonolaatuista unta. Lähden silti kuudelta lenkille. Ulkona on pimeää. Säkkipimeää. Järven rannalla juostessa näen, kuinka valo alkaa hiljalleen rikkoa pilvipeitteitä järven yläpuolella. Rauhallinen aamu, ei näy ketään missään. Jalatkin toimivat taas. Yritän nyt olla stressaamatta ja juoksen vain eteenpäin. Keskivauhti kuusi minuuttia kilometri, ihan jepa.

Tänään palavereja kahdeksasta neljään. Vaikka suurin osa jutuista onkin kivoja firman sisäisiä asioita, väsyttää – ja paljon. Pitäydyn silti kahdessa kupissa kahvia.

Tätä kirjoittaessa teksti vilisee silmissä. En ole ehtinyt työpäivän aikana perkaamaan pursuilevaa Akiflow-tehtävälistaani, joten teen sen kotona. Ensin soittelen hieman pianolla Soundtrack to Isolationia.

Kalenterissa on nyt meditointi- ja hengittelyhetket. Hengitän huonosti ja pinnallisesti ja vihdoin löydän oikeanlaiset appit harjoitteluun. Breathe, Medito ja Center ovat jatkossa apunani aina kun tarvitsee varata hetki mielen tyhjentämiselle. Yritän opetella.

Jatketaan harjoituksia.

Yht’äkkiä minua väsyttää kamalasti, vaikka juuri join ison kupin kahvia. Iltapäivän orastava päänsärky on muuttanut muotoaan. Olen syönyt ja juonut riittävästi, joten särky enteilee alkavaa migreenikohtausta. Tilanne ei vielä ole paha ja onneksi päänsärkyni on hitaasti kehittyvää sorttia. Vältän katsomasta valoihin päin ja onneksi istun suhteellisen rauhaisessa nurkassa. Päätän purra hammasta.

Istun Espresso Housessa odottelemassa poikani ystävän syntymäpäiväjuhlien päättymistä. Vielä vajaa tunti venailua. Hieman ahdistaa ajatus siitä, että yhdeksänvuotias on toisaalla ilman puhelinyhteyttä, kun ei ehtinyt lataamaan puhelimeensa virtaa. Mutta kaverin vanhemmilla on numeroni. Eiköhän hän pärjää.

Ajatukset ovat vahvasti tulevassa työviikossa. Haluan firmastamme menestyvän, ehkä vähän nopeammin kuin muut porukasta. Maanantaiaamuiset liiketoiminnan kehittämiseen varatut tunnin sessiot ovat selkeästi olleet hyvä juttu kaiken kannalta. Uskon, että kovalla työllä saavuttaa tuloksia, kun kaikki tähtäävät saman tavoitteen eteen.

Mietin, milloin minusta tuli näin skarppi? Vai olenko edes tarpeeksi tarkkana? Paljon asioita on joka tapauksessa loksahtanut paikoilleen. Vaikka joskus väsyttää, en ole enää nykyisin sekaisin, uupunut tai masentunut. Alkoholin jättäminen pari vuotta sitten oli peliliike. En kaipaa enää yhtään. Samoin talouden haltuunotto vuotta aikaisemmin. Ei enää tajutonta kitkuttamista. Enää asioita elämässäni ei pääse valumaan läpi sormien.

Uskon edelleen, että ihminen pystyy mihin vain, jos vain haluaa. Loppujenlopuksi meitä kaikkia määrittelevät epävarmuutemme ja alitajuiset uskomuksemme vain silloin kun annamme niiden viedä meitä. Olen oppinut paljon siitä miten itseensä ja ympäristöönsä kannattaa suhtautua. Lamaannuttava ahdistus on usein läsnä, mutta se ei enää pääse rampauttamaan toimintakykyä. On helpompi kulkea eteenpäin.

Akkua 33%. Kahvikuppi on tyhjä. Kirjan luku lopussa. Kolme varttia aikaa tapettavana. Tykyttävä päänsärky. Veera junassa kohti Jyväskylää. Selviämme varmasti tästäkin.

Olen jo lopettamassa tämän tekstin kirjoittamista, mutta ajatukseni palaavatkin takaisin elämän rajallisuuteen. Taas on yksi sunnuntai pelattu läpi ja elämänlanka lyhempi. Yksi ruutu lisää mittariin. Kun tietää, ettei ruutuja tule lisää, haluaa käyttää jokaisen ruudun mahdollisimman hyvin. Siihen tämä ”skarppiuskin” perustuu. En halua tuhlata aikaa tyhmiin asioihin, jos minä pääsen vaikuttamaan.

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa ja tsemppiä ensi viikkoon!

Herään joskus viiden aikaan. Vaimo on herännyt ajossa. Häntä selvästi jännittää Tampereen reissu. Siellä on jokin kuurosokeiden peliviikonloppu. Meinaan saada sydänkohtauksen, kun kuudelta vaimon uusi tärinällä toimiva herätyskello lähtee käyntiin. Koko sänky tärisee. No, ainakin huomaa jatkossa. Saattaisi olla hyötyä itsellenikin vaikeina aamuina?

Saan silmät auki vasta kunnolla joskus kymmenen aikaan. Talo tuntuu tyhjältä ilman Veeraa, en ole tottunut siihen että hän on muualla, koska hän on aina kotona. Syömme lasten kanssa aamupalan ja sitten lähden nuorimmaisen kanssa ostamaan kavereilleen syntymäpäivälahjaa. Tästä jatkamme suoraan uimahallille.

Minulla on mennyt ohi, että AaltoAlvarin kylpyläosasto, pore-, koski- ja aaltoallas sekä aaltosali ovat kaikki suljettu peruskorjauksen vuoksi. Käytännössä lillumme siis 0,9m altaassa pojan kanssa. Yritän opettaa poikaa uimaan, mutta hän on niin arka että itku tulee. En viitsi pakottaa. Opetan perustekniikoita puolisen tuntia ja loppuajan pelleilemme. Mukavaa isä-poika-aikaa. Lähdemme saunaan polskittuamme puolisentoista tuntia.

AaltoAlvariin on avattu myös uusi kahvila, tänään ensimmäistä päivää auki. Berliininmunkkeja ei löydy, mutta otamme dallasmunkit. Minulle kahvia, pojalle Jaffaa. Tässä kohtaa on mukava vain istua hiljaa ja keskittyä hetkeen. Täydellinen munkki. Carpe diem.

Kotimatkalla Manuun iskee harmistus, kun pitää taas kävellä. Kävelymatka menee kuitenkin nopeasti. En viitsi hypätä bussiin parin kilometrin takia.

Alamme kotiin tullessa tekemään Lotan kanssa makaronilaatikkoa, joka onkin tällä kertaa yllättävän hauskaa puuhaa. Lottakin toteaa, että onpa kiva tehdä isin kanssa ruokaa ja meidän pitäisi tehdä tätä useamminkin. Palaute kuulostaa hyvältä, sillä esiteini-ikäisen kanssa elämä ei aina ole ollut helppoa.

Lapset ovat hyvällä tuulella, makaronilaatikkokin on kuulemma parasta ruokaa ikinä. Robotti-imuri moppaa ja imuroi. Mukava lauantai omassa rauhassa. Tulethan vaimoseni kuitenkin pian ja turvassa kotiin. Ensi yö tulee tuntumaan yksinäiseltä, mutta kerrankos sitä näin. Pitää ottaa tästä koti-isä-viikonlopusta kaikki ilo irti.

Hyvää viikonloppua!