Terapiapäivä. Puhua pälpätän taas työasioista. Tänään on harjoituspäivä, joten seuraavaksi saan olla ihan hiljaa ja sulkea silmät. Mielikuvaharjoituksessa kuvittelen itseni lapsena, siis ikään kuin toisena henkilönä, jossain turvallisessa paikassa. Näen 12-vuotiaan minäni mummolassa, joko piirtämässä tai kirjoittamassa. Paperi on tyhjä. Kun hän (tai siis minä) huomaa minut, hän on hämmentynyt.

Minun pitäisi piirtää tai kirjoittaa paperille, mutta pääni lyö tyhjää. ”Raapusta mitä vain”. En osaa. En pysty. Minut valtaa suunnaton ahdistus. Muistan, kuinka halusin osata piirtää yhtä hyvin kuin veljeni, mutta tuntui etten osaa mitään. Edelleen tuntuu, että olen maailman huonoin piirtämään. Musiikissa sama homma. Jostain syystä huono itsetunto ei ole ulottunut kirjoittamiseen. Siinä tiedän olevani hyvä. Tai jopa erinomainen.

Työpäivä sujuu hyvin, kuten eilenkin. Nyt on ollut enimmäkseen positiivinen fiilis.

Loppuun vielä päivän VOS-graafi (app testissä):

Olen kiertävä muusikko ja lämppäämässä Devin Townsendiä ison yleisön edessä. Olen ottanut toiseksi kiippariksi herra Wahalahden. Keikka menee aivan päin persettä. Jostain syystä omakaan soitto ei suju ja koskettimien äänet ovat ihan mitä sattuu. Meidät buuataan lavalta.

Herään. Kello on kuusi. Olen nukkunut levottomasti. Nyt se stressi varmaan näkyy, kun herään öisinkin ja pyörin ja kierin. Sellainen kuuma hiki.Tänään on ahdistukseltaan helpompi päivä. Olen ollut tuottelias ja on aikaansaava fiilis. Mieli on pysynyt positiivisena lähes koko päivän.

Semmosta. Vain elämää.

Tänään ahdistuksen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri. Eihän se tietenkään näy ulospäin, kun pidän itseni liikkeessä ja suu käy. Se on inhottava tunne, kun adrenaliini liikkuu koko ajan, vatsassa kiertää ja raajat ovat velliä. Ei ole taaskaan mitään isoa tapahtunut, mutta aivoissa ja rinnassa tuntuu siltä, kuin joku läheinen olisi kuollut.

21:34 Mastodonissa

Kaikki on hyvin.

Kaikki on hyvin.

Olkoon sitten melatoniini tai lume, mutta nyt on ummistettava silmät. 22:41, I’m out.

Hyvä maanantai. Plantagenista kaksi uutta kasvia. Nyt jotenkin puhti poissa. Last of Us pyörimään ja sittenhän tästä taas joutaa…

Koska on sunnuntai, päätän etten laita herätystä tällä kertaa. Valvomiseksi on mennyt taas, olisinko kahden-kolmen aikaan mennyt nukkumaan. Yhdeltätoista ylös ja ”aamurutiinit” käyntiin. Lenkillä vesi piiskaa naamaa.

Saan kaikki päivän askareet ja rutiinit tehtyä jo ennen kolmea. Ehdin jopa järjestellä alustavasti ensi viikon tehtävät kalenteriin. Viikko tulee olemaan taas ihan täynnä, mutta en mieti sitä nyt. Minua ei stressaa työtehtävät, mutta jonkin verran vaikuttaa isot muutokset ja päätökset tai jos mielipide-eroja tai vänkäämistä syntyy keskeisiin asioihin, joista minulla on vahvoja näkemyksiä.

Vaikka olenkin nykyään skarpimpi, sisälläni on yhä se herkkä ahdistuja. Terapian kautta olen onneksi päässyt kääntämään ahdistukseni voimavaraksi niin, että lamaannuttavan vaikutuksen sijaan se kannustaa ajamaan asioita entistä voimakkaammin eteenpäin. Kun aiemmin luovutin ahdistuksen yltäessä, nykyään pusken homman maaliin.

Koska sunnuntaipäivän hommat on taputeltu, se tietää sitä että loppupäivänä ei ole mitään strukturoitua tekemistä. Vietän päivän mitä todennäköisemmin hyvän kirjan, pelin (Overwatch) tai katsottavan parissa. Mukavan rento viikonloppu, jota on vielä kosolti jäljelläkin. Jee!