Herään maanantaihin. Järkyttävä väsymys. Ei tule mitään. En aio lähteä lenkille. Ei motivoi. Sen sijaan kääriydyn takaisin peiton alle ja nukahdan uudelleen. Näin on hyvä.

Tässä asunnossa on hyvää se, että se ei ole liian kuuma. Edellisessä oli talvellakin 26 astetta. Nukun paremmin, kun lämpötila on 18 ja 20 välillä. Viileämpi huoneilma on tutkitusti hyvä juttu yöunille. Tämä aiheuttaa kuitenkin herätessä sen, että ei millään haluaisi nousta lämpimästä peiton alta. Olisipa aamutakki.

Herään kahdeksan pintaan aamupalalle ja aamukahville. Kaikki muut vetelevät sikeitä. Koulu on antanut vapaapäivän itsenäisyyspäivän aaton aattona, koska lapsilla oli joku lauantai aiemmin koulua.

Töissä kahvia ja aamupalaveriin. Väki on vajaa, ei päästään, vaan lukumäräältään. Osa on ottanut pidemmän viikonlopun. Kun viikon hommat on selvillä, ryhdymme hommiin. Koutsailen uutta harjoittelijaamme välissä. Menee ajantaju. On aika lähteä syömään.

Pizzaa eilen, pizzaa lounaalla, pizzaa illalla. Karkaa lapasesta. Istun lounaalla yksin. Katson kelloa ja kauhukseni huomaan, että palaverin alkuun on kaksi minuuttia, eikä ruokatilaukseni ole edes vielä saapunut pöytään. En yleensä unohda palavereja, en muista milloin viimeksi on käynyt näin. Laitan heti työkavereille viestiä, että kertokaa että tuli äkillinen este ja tulen myöhässä.

Kun pääsen toimistolle, huomaan ettei asiakas ole palaverissa. Odottelemme hetken ja painumme jatkamaan hommia. Asiakas pahoittelee meilitse, että on unohtanut palaverin. Sovimme uuden ajan. Onni onnettomuudessa. Huvittaa.

Töissä venyy pitkälle iltaan. Saan paljon aikaan, mm. air-blocksista ison releasen.

Päivä hurahti taas jonnekin. Huomenna on itsenäisyyspäivä. Aion soittaa taas pianolla Finlandian.

Päivää tuntuu olevan aamulenkin jälkeen riittävästi jäljellä, vaan johonkin se aika aina katoaa. Android 13-päivitys, sauna, vähän Overwatchiakin ehdin pelata. Hyvä sunnuntai.

Yli yhdeksän tunnin yhtäjaksoiset yöunet. Näköjään unelle on ollut tarvetta.

Tänään on hyvä fiilis. Musiikki soi täysiä. Iloa tuovat hyvä kahvi, hyvä musiikki ja vapaa-aika ilman mitään erillistä tekemistä. Kehittelen silti joitakin serverisäätöjä iltapäivälle, koska se on ihan parasta.

Heräämisen jälkeen vaihdan tovin lenkkivaatteista pyjamiin ja takaisin. Olen käynyt lenkillä tällä viikolla kolme kertaa ja mietin, että pitäisin toisen lepopäivän putkeen. Luontoni ei anna kuitenkaan periksi, on pakko lähteä ulos juoksemaan valoisan aikaan.

Onneksi lähden. Jaloissa on hyvin vauhtia ja lenkki sujuu hienosti. Viikon neljä juoksulenkkiä juostu.

Lenkillä kuuntelen loppuun Kuoleman seitsemän ikää -kirjan. Kenties vuoden paras kirja. En tiedä vastaavaa kirjaa, jossa on filosofista pohdintaa elämästä ja kuolemasta sekä tosielämän murhamysteerejä. Etenkin loppupätkä vanhuuden vaivoista pistää ajattelemaan ja tuo mieleen Memento mori-filosofiat, joiden mukaan olen pyrkinyt elämään viimeiset puoli vuotta.

Edelleen kammoksuttaa ajatus, että tämä elo täällä on kertakäyttöistä, mutta ei enää läheskään niin paljon tai usein kuin ennen terapian aloittamista. En enää saa paniikkiohtauksia sisäisten eksistentiaalisten kriisien myötä. Silti ajatus hämmentää siitä, että olemme nyt, mutta myöhemmin emme enää. Että rapistumme ja haurastumme, emmekä voi sille mitään. Että jonain päivänä minä olen kuin isäni siellä sairaalassa makaamassa, silmät auki elottomana ja suu auki, elintoiminnot pettäneenä ja penkillä istuu itseni sijaan omat jälkeläiseni. Elämän kiertokulkua karuimmillaan, enkä minä ole enää ohjaksissa. Siksi pitää ottaa tästä hetkestä kaikki irti ja muistaa syleillä vääjäämätöntä joka päivä. Hyväksyminen, siitä kaikki lähtee.

Haaveeni on silti, että saisin elää pitkään ja terveenä, aiheuttaa iloa omaani ja muiden elämään, nähdä lapseni ja lasten lasteni menestyvän. Terapian ja näiden kuolemanpelkoharjoitusten myötä en pelkää enää. Mitä tahansa voi tapahtua, eikä haaveeni välttämättä toteudu, mutta en pelkää ja nautin elämästäni. Se on tärkeintä. Ja nyt minua itkettää.

Watch me now I’m vanishing in the light
I’m filtering my losing streak warm and bright
A history I’ve left behind, high on words
Of all the stupid things we said but never heard

Viikko on ollut tehokas. Nyt kelpaa lepäillä.

Ensimmäinen joulukuuta. Terapiapäivä. Kerron tämän viikon synkimmistä hetkistä. On niitä onneksi hyviäkin päiviä. Töissä koulutan uutta tyyppiä. Hyvä ensimmäinen päivä.

Miten kello on jo 21:15? Ei meinaa jaksaa taas mitään.

Uuden joulukuusen valon ketju on rispaantunut poikki. Minun tuuriani. En jaksa reklamoida. Tilaan netistä uudet valot. Rahaa palaa, mutta sitä on joulu.

Traakkipuistani kuivuu lehtiä. Siis molemmista. En ymmärrä mikä on ongelma. Planta on toiminut hyvin ja olen tehnyt ohjeiden mukaan. Kunhan ei kokonaan kuole.

Haluaisin ennen vuodenvaihdetta julkaista uutta musiikkia. Vaikka sitten sen kesäbiisin tai balladin viimeistellyt versiot. Vuodenajasta viis. Ei meinaa jäädä aikaa ja energiaa nyt musiikille, se harmittaa.

Äh. En jaksa ajatella. Juuri nyt olo on vaikea. Kohta menen kyllä lepäämään.