Nyt on kyllä sellainen tilanne, että ei pysty reflektoimaan. Ei näillä unimäärillä ja kellonajoilla. Tänään töitä 09-23. Pakko saada aivot hetkeksi pysähtymään. Isoja asioita, isoja päätöksiä. Kaikesta lisää tuonnempana.

Niin vain katosi tämäkin päivä jonnekin. Työpäivä 09-20 ja sen jälkeen Pop!_OS-tuunausta 21-00.

Herään kuudelta. Ei meinaa silmät aueta. Älyvalaistus kirkkenee asteittain. Kaavin itseni ylös sängynpohjalta, raahaudun olohuoneeseen. Istun hetken hiljaisuudessa. Peikonlehti näyttää hyvältä, ajattelen. On itse asiassa ihan mukavaa olla näin aikaisin jalkeilla, vaikka samaan aikaan rintaa puristaa aamun väsynyt olotila.

Ei aikaakaan, kun olen jo ulkona. Pieni pakkanen, maasto jäässä. Juoksen järven reunalta ja katson Kuokkalan siltaa. Taivas on aivan musta, kuin kelluisimme avaruudessa. Niinhän me kellummekin. Kaukana näen tähden tai planeetan yksittäisenä valopisteenä. On niin pimiätä on, kuin mörön perssilimässä, sannois savolaene.

Juoksen aamulenkiltä suoraan kauppaan, koska jogurtti on loppu. Ostan kaksi litraa mustikka-banaani-luonnonjogurttia, sitä samaa jota olen syönyt viimeiset kaksi vuotta joka aamu. Marjoja sentään on pakkasessa. Kotiin tultuani pistän kahvit tulille. Ehdin katsoa Peltsin Lappia hetken, ennen kuin päätän lähteä töihin. Arki ei ole telkkarissa vielä alkanut. Kaipaan jo Ylen aamutelevisiota. Sen aika on vasta ensi viikolla.

Minun ei ole mikään pakko mennä kahdeksaksi hommiin, mutta koska palavereja on pitkin päivää, on jonkun hoidettava uuden harjoittelijan onboarding-lappuset ja merchit kasaan. Jep, Dudella aloittaa taas uusi ihminen. Se on hienoa se.

Päivä kääntyy ehtoon puoleen. Mihin se aika taas katoaa? Päätän lähteä pajalta puoli viideltä, olenhan tullut töihin kahdeksaksi. Otan kuitenkin läppärin mukaan, koska ”jos sitä vähän vielä naputtaisi”. Kotona avaan työkoneen ja alan tekemään liiketoimintaan liittyviä askareita.

Yht’äkkiä kello on 23:10. Jossain välissä olen laittanut lapset nukkumaan. En ollut läsnä tänäänkään. Perhana sentään. Maha kurnii. Milloinhan söin viimeksi? No tietenkin kahdentoista aikaan, lounaalla.

Yrittäminen ja tietokoneella istuminen on liian kivaa. Mutta tämä ei voi jatkua.

Huomenna aion tehdä edes jotain toisin.

Tänään vietän ”Älä koodaa mitään” -päivää. Onhan tuota tullut koodattua.

On jotenkin älyttömän hyvä fiilis. Vuosi on tullut aloitettua rivakalla juoksulenkillä ja aurinko on paistanut koko valoisan ajan.

Eilen saunoin eeppiset löylyt ja juttelimme vaimon kanssa saunasta viilentyessämme syvällisiä. Jotenkin keskustelu ajoi terapia-asioiden kautta aasinsiltana elämän rajallisuuteen. Veera kysyi minulta, mitä tekisit jos sinulle sanottaisiin, että olisi viikko elinaikaa. Vastasin heti, että tätä mitä nyt teen, eli saunoisin ja juttelisin sinun kanssa. Olen nimittäin melko tyytyväinen tähän elämään. Olen jo nyt onnellinen ja tyytyväinen, joten miksi muuttaisin radikaalisti enää mitään? Ehkä muutoksen aika vielä tulee, mutta nämä muutokset mitä olen viime vuosina tehnyt, ovat tehneet minusta tyytväisemmän olemiseeni.

Olen myös opetellut hyväksymään sen, että minä ja sinä kuolemme. Tuntuu karulta sanoa näin, mutta jokaisella on jo elinaika. Elinaikansa kuuleminen ei pitäisi tulla missään vaiheessa ”yllätyksenä”. Jokaisen meistä kuolema korjaa pois. Tätä olen yrittänyt harjoitella Memento mori -harjoituksilla. Se että emme tiedä elinaikamme pituutta on samalla vapauttavaa ja pelottavaa, mutta sen pituuden ei pitäisi merkitä niin paljon kuin päässämme kuvittelemme. Onko se viikko vai sata viikkoa, emme tiedä, mutta se on aivan riittävästi.

Yritän joka päivä muistaa keskittyä tähän hetkeen. Siksi jaan tähän loppuun vielä kuvan kuvan, joka on otettu ikkunastani tämän kirjoittamishetkellä auringon laskiessa:

Hyvää uutta vuotta ja memento mori!

Olen vuoden aikana siirtänyt kaiken henkilökohtaisen jorinan tänne lokikirjan puolelle, joten en enää kirjoita ”päiväkirjamaista” settiä pääblogiin. Muutosten tuulet puhaltavat ja siksi luet tätä kirjoitusta tällä kertaa hieman eri paikasta. Aiemmat vuoden viimeiset tekstit löydät näiden linkkien takaa:

• Vuoden 2005 viimeinen
• Vuoden viimeinen (2006)
• Vuoden viimeinen (2007)
• Vuoden viimeinen (2008)
• Vuoden viimeinen (2009)
• Vuoden viimeinen (2010)
• Tuloksellinen vuosi 2011
• Vuoden viimeinen (2012)
• Vuoden viimeinen (2013)
• Vuoden viimeinen (2014)
• Vuoden viimeinen (2017)
• Vuoden viimeinen (2018)
• Vuosikymmenen viimeinen
• Vuoden viimeinen kirjoitus (2020)
• Vuoden 2021 viimeinen kirjoitus

Olenpas ollut kaavoihin kangistunut, kun enimmäkseen olen mennyt samalla otsikollakin. ”Vuoden viimeinen”. Vuoden viimeisenä päivänä 15 eri vuotena olen pohtinut kulunutta vuotta ja samalla spekuloinut tulevaa.

Digitalisaation vyöryessä yli kaikki mahdolliset palvelut sähköpostittavat ”Your year in numbers”-tyylistä settiä, jota julkaisin vielä pari edellistä vuotta blogissani. Nyt en jaksa kovin yksityiskohtaisesti avata vuottani. Paljon on tullut taas musiikkia kuunneltua, lenkkejä juostua, työtunteja tehtyä, koodirivejä koodattua. Tilastoja näkee netin eri profiileistani, jos niitä jaksaa kaivella.

Numeroiden sijaan tärkeämpää on pohtia, mitä olen oppinut tänä vuonna ja mihin olen käyttänyt aikani. Terveelliset elämäntapani ovat vakiintuneet, alkoholi on ollut poissa pelistä jo yli kaksi vuotta.

Pari asettamaani tavoitetta voin kertoa. Lenkkitavoitteet ylittyivät heittämällä, juoksin 193 kilometriä yli alkuvuoden tavoitteeni.

Myös lukutavoite ylittyi, luin 48 kirjaa enemmän kuin oli tarkoitus.

Firmassa olen tänä vuonna ottanut uutta vaihdetta silmään hallitustyöskentelyssä. Jos itseään saa nyt kehua, olen muutenkin skarpimpi ja itsevarmempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuntuu hyvältä kuulla tätä myös muilta. Enää ei heikon itsetunnon Rolle pääse mylvimään liikaa korvan takaa. Pitää kuitenkin aina muistaa, että Ego on vihollinen (kirjasuositus).

Toivon, että vuosi 2022 toisi mukanaan vauhtia työasioihin, toivottavasti enemmän lepoa väleissä ja paljon hyvää kehitystä joka osa-alueella. Pyrin olemaan ensi vuonna entistä positiivisempi, produktiivisempi ja rakentavampi. Toivon myös, että ahdistushommat lähtevät helpottamaan nyt kun kartoituskäynnit ovat ohi ja tammikuussa alkaa pysyvämmän psykoterapeutin etsintä.

Vuoden 2021 viimeinen kirjoitus

Toiveeni ja tavoitteeni vuodelle 2022 toteutuivat erinomaisesti.

Vuoden kohokohdat top 10:

1. Löytyi vihdoin kiva neliö keskustasta ja lapsille omat huoneet
2. Firmassa tapahtuneet positiiviset muutokset
3. Terapian alkaminen
4. Uudet puiset silmälasit
5. Tekoälyjutut
6. Koodijutut
7. Terveys (en ollut kuin kerran flunssassa kesällä)
8. Puolimaraton joka kuukausi toukokuusta joulukuuhun
9. Kesälanit
10. Monta hyvää leffailtaa vaimon kanssa

Negatiivisia asioita ei vuoteen onneksi paljon mahtunut. Isoimpana ehkä Twitterin mädäntyminen.

Kuvia tallentui pilvipalveluun tänäkin vuonna tuhansia, joten en lähde perkaamaan niitä läpi. Sen sijaan tässä vuoden parhaat otokset Instagramista:

Viesti tulevaisuuden minälleni:

Hei urpo! Juuri sinä, Rolle, 31.12.2023 kun luet tätä kirjoitusta ja pohdit kulunutta vuotta. Toivottavasti olet viettänyt enemmän aikaa vaimon ja lasten kanssa. Toivottavasti olet myös koodannut vähemmän pakkomielteisesti ja viettänyt enemmän vapaa-aikaa niin, että ajatukset eivät ole työasioissa. Tiedän, että se on välillä mahdotonta, mutta toivottavasti yritit edes.

Toivon myös, että olet viettänyt vuoden 2023 ahdistuen vähemmän ja terapian kautta mielenterveys on lähtenyt entistä paremmalle tolalle. Toivon myös, että firma lähti lentoon ja omalla työllä on ollut vaikutus. Vuosi on samaan aikaan pitkä ja lyhyt aika, mutta toivon että isoja asioita on tapahtunut 2023, hyvään suuntaan.

Toivon, että tätä lukiessa olet onnellinen elämässäsi juuri siinä tilanteessa missä olet ja asiat ovat menneet ainoastaan parempaan suuntaan joka osa-alueella. Tavallaan tiedän jo tämän, sillä kaikki riippuu sinusta.

Hyvää uutta vuotta 2023! Nähdään ensi vuonna!