Onnistunut päivä. Lopulta ihan onnistunut viikkokin. Henkilökohtaisen elämän rytmi heittää vaan häränpyllyä.

Herään aamuyöllä kolmen jälkeen vatsakipuun. Ehkä ne 20 kpl kananugetteja ja karkkipussi eivät olleetkaan hyvä iltapala-idea. En minä tiedä miten tämä taas on mennyt tällaiseksi.

En ole tällä viikolla käynyt kertaakaan lenkillä, sillä en saa aamuisin itseäni ylös, enkä iltaisin itseäni ulos. On vaan niin väsynyt olo, että ei jaksa. Vuosi sitten tähän aikaan olin paljon virkeämpi.

Helatorstai, mutta teen töitä, koska haluan pitkän viikonloppuvapaan. Huomenna voi nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja sen aion myös tehdä. Lenkillä ehtii käydä vaikka perjantaina ja lauantaina. Ei sitä joka päivä tarvitse.

Lopetan itseni ruoskimisen. Tänään nimittäin on saatu kaikki aikaan kaikki mitä pitikin ja vähän enemmänkin.

En olisi uskonut, että saan torstaimerkinnästä näinkin pitkän. Nimittäin päässä jomottaa, eikä ajatus kulje. Ei alle viiden tunnin unilla parin heräämisen jälkeen.

Ensi yönnä kierre loppuu. Ensi viikko parempi sitten. 🤞

Päätä jomottaa. Huippaa. Unohdin syödä. Nyt ei lähde. Tämä tootti tiivistää kaiken:

Nyt on väsyttänyt aamuisin niin paljon, että on ollut vaikea saada itseään hereille. Iltaa kohden taas piristyy. Nytkin kello on 22:48 ja koko talo on nukkumassa, mutta minua ei väsytä. Toisaalta, tänään on kulunut tavallista enemmän kofeiinia. Parit iltapelitkin pelasin Overwatchia.

Työpäivä on hyvä, The Rule of 3 toimii. Bloggaus jää kirjoittamatta, mutta saan niin paljon kaikkia muita asioita eteenpäin, että se ei suuremmin jää harmittamaan. Ahdistus on ollut huomattavan voimakasta pitkin päivää ja voimistuu vain iltapäivästä. Erityisesti tyttären koulunkäynti hieman huolettaa, kun tuli jo parikin nelosvaroitusta ja perään vielä luokallejäämisvaroitus. Ymmärrän, että matematiikka, fysiikka ja kemia ei ole ne omin juttu, mutta ei saisi ihan läskiksi heittää.

Huomenna etä. Ehkä jopa aamulenkki. Tästä on hyvä jatkaa.

Minulla oli hieno ajatuskin, mutta se katosi. Olisikohan jo aika mennä nukkumaan… ihan vielä ei malta.

Ärsyttää. En tiedä mikä. Päivä on ollut ihan hyvä.

Olen langennut taas torkutteluun. Aamuisin herään väsyneenä ja laitan herätyskellon herättämään 20 minuuttia eteenpäin. Sitten tuleekin kiire. Olen onneksi ehtinyt enimmäkseen syödä aamupalan.

Perus maanantaityöpäivä. Ihan hyvä fiilis. Vähän liikaa palavereja. Vasta kello 16 pääsen lukemaan sähköpostia ja laittamaan laskuja. Pääsen silti lähtemään puoli kuuden maissa. Perään tunnin kävelylenkki. Olo on vapaa. Aurinko paistaa. Mutta siinähän se päivä meni tehokkaasti. Mitä sitten?

Ahdistaa ja ärsyttää. En edelleenkään tiedä mikä. Vertailen pakkomielteisesti taas ajanseuranta-appeja. Mukamas Clockify ei ole riittävä. Vaikka se on. Vaikka siinä on sellaisia killeriominaisuuksia, joita ilman ei enää pärjää. Haluaisin vain automatisoida kaiken ja se on ainoa mitä Clockify ei tarjoa. Siihen Timely voisi olla paras. Mutta pikkuhiljaa ei passaa enää vaihtaa, kun tiimiläisiä on jo 10. Ja voi olla, että Timely ei edes olisi hyvä. Miksi olen tällainen perfektionisti ja ikuinen optimoija?

Päässä humisee. Ahdistus iskee. Se tulee ja menee. Nälkä. Onkohan jääkaapissa mitään…

Mietin myös rahaa. Ja tulevaisuutta. Olenko elämässäni pisteessä, jossa haluan olla? Melkein. Karkeasti 2370 viikkoa jäljellä, jos haluan olla optimisti. Se tarkoittaisi, että potkaisisin tyhjää 79 vuotiaana. Haluan kyllä elää 100-vuotiaaksi, mutta tämä asia ei ole halusta kiinni.

Osaisinpa olla normaalisti. Miettimättä. Ahdistumatta. Joskus tuntuu, että ihan sama mietä teen, aina se iskee.

Kuolema-aiheet eivät ole onneksi ahdistaneet hetkeen. Päinvastoin, vähäpätöiset ja mitättömät asiat triggeröivät. Mikähän siinäkin on?

Ei tullut Euroviisu-voittoa. Lähellä se oli. Klassisesti hävittiin Ruotsille. Mutta minkäs teet. Käärijän sanoin, ”Elämä jatkuu. Ei tää oo niin vakavaa.”

Viikonloppu on hellinyt. On ollut Euroviisuja, äitienpäivän aamiainen, saunaa, puolimaraton, vähän pelailuakin. Aurinko laskee taas horisontin taakse. Mitäpä sitä muuta enää ihminen kaipaa?

Huomenna on aika siirtyä työmaalle. Testiin lähtee Productivity Project -kirjan vinkki The Rule of 3.

PS. Hyvää äitienpäivää kaikki äidit, ja omani!