Sade rummuttaa ikkunoita ja tuntuu kuin koko päivä olisi yksi iso myrsky. Taivas on kuin peili, se heijastaa pimeyttä, mustaa ja harmaata. Tuuli ujeltaa läpi kadunkulmien. Koko ajan vähän jännittää, sillä uutisvirrasta kantautuu tietoa Amerikan suunnalta: hurrikaani Milton lähestyy rannikkoa. Tilanne vaikuttaa pahalta, myrsky tulee kuulemma olemaan Katrinaakin pahempi. Tuntuu oudolta olla täällä turvallisesti sisällä, kun toisella puolella maailmaa valmistellaan evakuointeja.
Vaikka sade rentouttaa omalla tavallaan, tänään on sellainen levoton fiilis. Välillä on vaikea keskittyä mihinkään kunnolla — kuin odottaisi jotain tapahtuvaksi. Väsyttää aivan pirusti. Kotiasiatkaan eivät vieläkään ole ihan napakymppi.
Jotain iloa tähän elämään olisi jostain saatava, mutta se on hankalaa, kun on niin tekemisensä vanki. Rakastan tietokoneella näpyttelyä, enkä osaa muutakaan. Aurinko ja reissailu tekisi hyvää, mutta kun ei vaan kiinnosta. Rahaakaan ei ole riittävästi, eihän sitä koskaan ole nelihenkisen perheen elättäjänä. Ja taas uhriudun. Ei ollut tarkoitus, anteeksi.
Ehkä tänään(kin) on vain hyväksyttävä se, että kaikki on vähän jumissa. Tällaisina päivinä tekee mieli jäädä vain paikoilleen, katsella sadetta ja antaa asioiden olla, vaikka mitä tapahtuisi. Ei niille kuitenkaan voi mitään. Työasiat sentään etenevät, omalla painollaan. Edes jotain hyvää tässäkin.
Huomenna uusiksi. Life is a bitch and then you die, kuten elämänkoululaiset sanoo.
Tässä kirjoituksessa on 239 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:31) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Oikeasti maanantai
Vaikea maanantai. En ole vieläkään oikein herännyt tähän päivään ja kello on kohta kahdeksan… aamulla ei meinaa päästä ylös sängystä, ei sitten millään, vaikka takana on keskimääräistä parempi kuuden tunnin yöunien yö. En malta odottaa uuden sängyn saapumista.
Mitenhän sitä malttaisi olla joskus tekemättä ihan kaikkea saman päivän aikana?
Vanha ahdistus on tullut takaisin. Mutta ehkä se on tämä väsymys.