Reilut 11 tuntia töitä tänään. Ei hyvin ala viikko sen suhteen, kun piti ottaa rennommin. Yhdeksästä viiteen päivä ei vaan riitä mitenkään. Taskeja on liikaa. Taas on yksi meistä pois pelistä flunssan tai minkä lie koronan takia ja toinen samoaa Lapissa lomalla.
Alla obfuskoitu Sunsama-lista päivän alussa (Daily planning).
Planned for today
- X:lle X:stä viestiä viestiä, missä mennään · 15 min
- X:lle vastauksen laatiminen · 10 min
- X:lle vastaus X -asiaan ja asian hoitaminen · 10 min
- Kysy X:ltä uudestaan X:stä · 5 min
- Vähäpätöisemmät päivittäiset sälätaskit · 22 min
- Heightin läpikäynti · 30 min
- Varmista X:ltä tarvitaanko X · 10 min
- Kassa viikon alussa · 15 min
- Sähköposti: InboxZero · 30 min
- X asia liveen ja X:lle viestintä · 20 min
- X · 20 min
- Päivittäinen aspatikettien perkaaminen · 30 min
- Palaveri: X – verkkosivujen jatkokehitys · 1 hr
- YNAB-budjetti (koneella helpompi kun voi katsoa raporteista suoraan, eikä tarvitse kaivaa Talenom appista, ja alta pois) · 20 min
- Daily code review · 30 min
- X liveksi · 3 hr
Obstacles in my way
- Liian paljon tekemistä liian lyhyellä ajalla, mutta yritetään.
Viideksi Palokkaan klousaamaan eilinen ostos. En ota moottoroitua versiota sängystä sittenkään. Ehkä tonni lisää moisesta on vähän överiä, kun jää ominaisuus kuitenkin käyttämättä. Paras sänky kuitenkin tulossa mitä rahalla saa.
Hieman ahdistaa rahanmeno, koska syksyn taloustilanne ja Suomen tilanne yleisesti ei näytä hyvältä. Sukanvarteen ei jää hirveästi. On tässä onneksi aikaa kerryttää. Oma terveys on tärkein, ei tässä loputtomiin eleillä. Mistä sitä tietää kuinka monta päivää on enää jäljellä. En halua dumata, mutta niin se vain on, että kannattaa keskittyä jäljellä olevaan elämään ja sen viettämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä tässä muuta odotellaan, kuin omaa kuolemaa, loppupeleissä…
Noh, sellaiset maanantaiajatukset. Aivan horror maanantai loppupeleissä. Nyt on syötävä (liian tukevasti tietenkin) ja mentävä lepäämään (valvomisen kautta tietenkin). Oi voi, milloinhan saan rauhaa ja lepoa… sitä saa nyt odottaa.
PS. Jotain hyvääkin, lenkit on back!
Tässä kirjoituksessa on 342 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:32) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ajatuksia kahvikupillisella
Yht’äkkiä minua väsyttää kamalasti, vaikka juuri join ison kupin kahvia. Iltapäivän orastava päänsärky on muuttanut muotoaan. Olen syönyt ja juonut riittävästi, joten särky enteilee alkavaa migreenikohtausta. Tilanne ei vielä ole paha ja onneksi päänsärkyni on hitaasti kehittyvää sorttia. Vältän katsomasta valoihin päin ja onneksi istun suhteellisen rauhaisessa nurkassa. Päätän purra hammasta.
Istun Espresso Housessa odottelemassa poikani ystävän syntymäpäiväjuhlien päättymistä. Vielä vajaa tunti venailua. Hieman ahdistaa ajatus siitä, että yhdeksänvuotias on toisaalla ilman puhelinyhteyttä, kun ei ehtinyt lataamaan puhelimeensa virtaa. Mutta kaverin vanhemmilla on numeroni. Eiköhän hän pärjää.
Ajatukset ovat vahvasti tulevassa työviikossa. Haluan firmastamme menestyvän, ehkä vähän nopeammin kuin muut porukasta. Maanantaiaamuiset liiketoiminnan kehittämiseen varatut tunnin sessiot ovat selkeästi olleet hyvä juttu kaiken kannalta. Uskon, että kovalla työllä saavuttaa tuloksia, kun kaikki tähtäävät saman tavoitteen eteen.
Mietin, milloin minusta tuli näin skarppi? Vai olenko edes tarpeeksi tarkkana? Paljon asioita on joka tapauksessa loksahtanut paikoilleen. Vaikka joskus väsyttää, en ole enää nykyisin sekaisin, uupunut tai masentunut. Alkoholin jättäminen pari vuotta sitten oli peliliike. En kaipaa enää yhtään. Samoin talouden haltuunotto vuotta aikaisemmin. Ei enää tajutonta kitkuttamista. Enää asioita elämässäni ei pääse valumaan läpi sormien.
Uskon edelleen, että ihminen pystyy mihin vain, jos vain haluaa. Loppujenlopuksi meitä kaikkia määrittelevät epävarmuutemme ja alitajuiset uskomuksemme vain silloin kun annamme niiden viedä meitä. Olen oppinut paljon siitä miten itseensä ja ympäristöönsä kannattaa suhtautua. Lamaannuttava ahdistus on usein läsnä, mutta se ei enää pääse rampauttamaan toimintakykyä. On helpompi kulkea eteenpäin.
Akkua 33%. Kahvikuppi on tyhjä. Kirjan luku lopussa. Kolme varttia aikaa tapettavana. Tykyttävä päänsärky. Veera junassa kohti Jyväskylää. Selviämme varmasti tästäkin.
Olen jo lopettamassa tämän tekstin kirjoittamista, mutta ajatukseni palaavatkin takaisin elämän rajallisuuteen. Taas on yksi sunnuntai pelattu läpi ja elämänlanka lyhempi. Yksi ruutu lisää mittariin. Kun tietää, ettei ruutuja tule lisää, haluaa käyttää jokaisen ruudun mahdollisimman hyvin. Siihen tämä ”skarppiuskin” perustuu. En halua tuhlata aikaa tyhmiin asioihin, jos minä pääsen vaikuttamaan.
Hyvää sunnuntai-illan jatkoa ja tsemppiä ensi viikkoon!
