Maksettuani otan ostokset hihnalta ja lähden kävelemään poispäin. Minut pysäyttää pitkä hintelä keski-ikäinen mies, jolla on urheilulliset vaatteet ja vaaleansininen halpismaski kasvoillaan siten, että vain suuosa on peitetty. Otan kuulokkeen pois. Äänikirja ylisuorittamisesta jatkaa papatustaan tuplanopeudella oikeassa korvassani. Mies sopertaa jostain urheilutoimittajista ja keskitysleireistä. Kuulemma mediassa on puhuttu vuosia siitä, että suomalaisiakin urheilijoita lähetetään saksalaisille keskitysleireille.
”Kiitos tiedosta”, totean ja jatkan kävelyä, mutta mies kävelee perässä. Höyrypään tarinatuokio jatkuu. En tiedä pitäisikö olla otettu siitä, että mies ilmeisesti ajattelee minun olevan jonkin sortin urheilija. Hänellä on urheiluvaatteet päällä ja minäkin satun käyttämään lenkkeilytakkiani. Ehkä en tee tämän enempää johtopäätöksiä, sillä miehen jutut ovat aivan hulluja. Taisi poloisella jäädä aamulääkkeet ottamatta.
Vaihdan suuntaa ja mies jatkaa eri suuntaan, mutta todeten vielä voimakkaasti perääni: ”Keskitysleirit, ne ne vasta ovat!”.
Työpäivä on sujunut hienosti. Päivä osoittautui liiketoiminnan kehitys- ja asiakaspalvelukeskeiseksi, mutta maanantait saavat olla joskus tällaisia. Mukava kuulla pitkästä aikaa työkavereiden pieruhuumoria livenä, kun viime viikon olin enimmäkseen koronaevakossa.
Väsymyksen määrä maanantaina puoli seitsemältä illalla on vakio. Mutta tästä se taas lähtee.
Tässä kirjoituksessa on 208 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:39) mennessä
