Herään puhelinsoittoon. Kello on 3:19. Mietin hetken: Missä olen, kuka olen, mitä tapahtuu? Herään todellisuuteen ja huomaan, että soittaja on automaattinen monitorointijärjestelmämme. Tarkistan heti tilanteen ja totean, että kyseessä on juuri ohi mennyt parin minuutin aikakatkaisu, joka johtuu mitä todennäköisemmin operaattorimme huoltoikkunasta. Käyn tilanteen nopeasti slackeitse läpi työkaverin kanssa ja kirjoitamme tästä tilannepäivityksen. Päätämme yhteistuumin, että pidennämme viivettä puhelinhälytykseen, jotta herätyspuhelu tulisi vain silloin kun on oikeasti tosi kyseessä.
Huokaisen. Juuri kun olen mennyt nukkumaan ajoissa (ennen kymmentä illalla), tällainen tapahtuu. Jostain syystä kohtalo pistää näppinsä peliin, aivan kuin universumi tasapainottaisi tilanteen jotenkin, koska eihän se nyt vaan niin mene, että Rolle saisi joskus täydet yöunet ja olisi joskus pirteämpi kuin koskaan. Hämmentävän usein asioita tapahtuu juuri silloin kun on väsyneimmillään.
Saan unen päästä kiinni, mutta herätessä olen kuin jyrän alle jäänyt. Jostain syystä eilisillasta lähti käyntiin jonkinasteinen väsymyksen ketjureaktio. Kellot käännettiin eilen kesäaikaan ja on fakta, että sisäinen kello menee sekaisin yhdenkin tunnin vuoksi. Sunnuntain ja maanantain välinen huonosti nukuttu yö ja maanantai-iltainen väsymys on suoraa seurausta kellojen puljaamisesta. Minä en ymmärrä miksi tästä vekslaamisesta ei voitaisi luopua. Ilmeisesti tavoite onkin, mutta hanke päättyy tänä vuonna. Nähtäväksi jää.
Tässä kirjoituksessa on 234 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:18) mennessä
