On vissiin lauantai? Ilmeisen hyvä lomameininki, kun alkaa mennä viikonpäivät sekaisin. Tällä kertaa herään hyvissä ajoin aamuaikaan, kuitenkin yhdeksän jälkeen. Äiti ilmoittaa, että tulee puolen päivän aikoihin kahville. Teen oman aamupalan ja juon aamun ensimmäisen kupillisen kahvia.
Äidin kanssa turistessa aika katoaa. Tulee höpöteltyä ihan kummallisia taas, en tiedä miksi edes selitän jostain Bernie Madoff-dokkarista. Äiti on paras, kiitos käynnistä.
Iltalenkki venähtää, kun päivitän Mastodon-palvelimeni versioon 4.1.5 ja jään sen jälkeen jumittamaan avatar-kuvien kanssa. Olen jäänyt koukkuun tekoälysovelluksiin. Remini on halvin ja monipuolisin, mutta profiilikuviin heittämällä paras on PFPMaker, mutta myös kallein. Tietenkin 40 kuvaa 50:stä joutaa aina saman tien roskiin, mutta kunhan yksi kelpaa niin se on hyvä. Näistäkin voisi kirjoittaa joskus ihan oikean asiapitoisen blogikirjoituksen.
Pienellä ehostamisella tulee hyvä. Photopean Magic Replace AI-työkalulla saa vaihdettua kauluspaidan t-paitaan tai tehtyä vaikka hiuksista oikeanlaiset. Lopputulos:
Olen tuloksen tyytyväinen ja vaihdan sen seuraaviin paikkoihin:
- Help Scout
- Gravatar
- GitHub
- Mastodon
- Telegram
- Slack
- Discord
- Height
- Dude.fi WordPress
- TickTick
- Goodreads
- Slack
Käytän tekoälyä profiilikuvan luomiseen siksi, koska minusta ei löydy valokuvaa vuosimallia 2023, eikä kotiolosuhteissa saa tarpeeksi ammattimaista potrettia aikaan. Valokuvaajaa en viitsi nyt hommata, vaan haluan päästä helpommalla.
Päivitettyäni profiilikuvan joka paikkaan lähden juoksulenkille. Heti alkukilometreillä alkaa satamaan kaatamalla. Juostuani viitisen kilometriä sade yltyy ja jään pysäkille odottamaan. Pari muutakin lenkkeilijää ja venäläinen mummeli tulevat pitelemään sadetta. Odottelen kymmenen minuuttia ja jatkan matkaani, vaikka sade ei kokonaan laannukaan. Kengät sanovat lits läts.
Kello näyttää 18.6 kilometriä kun saavun kotiin. Hyvä määrä. Hyvä, että tuli lopetettua ajoissa, niin rakkoja ei ehtinyt kehittyä märkien sukkien sisällä muhivan rusinaihon alle. Huomaan paidan rintamuksessa pari punaista länttiä. Kerta se on ensimmäinenkin. Olen juossut pidempiäkin matkoja, eikä ole aiemmin verille mennyt, mutta otaksun että vesisateen aiheuttama viileys on tehnyt nänneistä piikikkäät ja hankausefekti nirhannut parin tunnin aikana haavat. Tämä mielikuva ei varmasti toimi sinulle joka luet tätä, mutta ole vain niin hyvä.
Kotona katson uudelleen uutta profiilikuvaani. Jotenkin iskee ahdistus, kun se ei ole minusta otettu valokuva, vaan tekoälyn tekemä. Hämmästyttävän oikealta se kuitenkin näyttää. Tällä kertaa tekoäly sai nappiin parran, hiukset, silmälasit ja kasvonpiirteet. Ainoastaan hartiat ovat ehkä hitusen liian leveät, mutta tämä on pikkujuttu joka ei liikaa häiritse. Tästä minut tunnistaa. Mutta näyttääkö se sittenkään ”tarpeeksi” minulta? Onko se hieman vääristynyt? En minä ole noin komea.
Mutta kuva on erityisen hyvä edellisiin verrattuna. Edeltävä näytti tältä:
Tämä kuva on hyvä, mutta liian siloiteltu, vaikka yritin parannella sitä itse. Vaihdoin esimerkiksi paidan mustaksi, parran oikeammanlaiseksi (alkuperäisessä se oli tynkä). Mutta kuvassa silti häiritsee muutama asia, joita en saa korjattua:
- Minulla ei ole koskaan ollut noin sileää poskea kolmikymppisenä.
- Tekoälyn ehkä suurin haaste on saada silmät kuntoon. Tässä ne eivät ole ihan napakymppi, vasen pupilli on jotenkin irti.
- Vasen korva puuttuu, sen pitäisi alkaa aiemmin.
- Leukapartani ei ole oikeasti tuollainen, vaan paljon pidempi.
- En pidä tukkaa takana juuri koskaan ja hiukset menevät ohi vain pään oikealta puolelta. Kuvasta ei näy tunnistettava pitkä tukkani.
Pienessä kuvassa näitä yksityiskohtia ei huomaa, mutta pidemmän päälle alkaa henkilökohtaisesti tökkimään. Tätä kuvaa pidin joitakin kuukausia.
Syksyn 2022 profiilikuva näytti tältä:
Minultahan tämäkin näyttää vähintään 90%:sti, mutta kuvassa on muutama ongelma:
- Olen käyttänyt silmälaseja vuosia, tämä on enemmänkin lenkkiminäni.
- Leukapartani ei ole noin lyhyt.
- Hiukset menevät oudosti vasemmalta puolelta, muodostavat ikään kuin irrallisen kauluksen.
- Oikeassa korvassa on jotain kuulokkeenkaltaista ja hiushaituva on irti.
Jälleen pienestä kuvasta näitä ei tajua, mutta itseäni häiritsee.
Sitten se kuuluisa profiilikuva, josta minut tunnetaan, voimassa vuodesta 2011 aina vuoteen 2022 eli 11 vuotta, tämä ei ole tekoälyn tekemä (vuonna 2011 ne eivät osanneet generoida kuvia), vaan itse ottamani:
Kuvassa ei ole mitään vikaa muuten, mutta olen siinä 22-vuotias. En enää näytä tuolta. Partaa on tullut, en käytä enää lävistyksiä (leuassa, vähän heikosti tosin näkyy) ja olen nykyään hieman vanhemman näköinen. Vaikka tästä autenttisesta itse ottamastani siluetista minut ehkä joku tunnistaa, halusin tunnistettavamman ja nykypäivään tuodun profiilikuvan itsestäni.
Ennen kaikkea haluan että profiilikuva on ammattimainen. Pitää ehkä kuvauttaa Emmillä uusi, jossa minulla on lasit päässä. En oikein tiedä syytä sille miksi otan silmälasit pois virallisissa kuvauksissa. Ehkä pelkään, että lasien kanssa kuva ei onnistu. En tiedä.
Olen liian itsekriittinen. Muiden mielestä uusi kuva on varmasti hyvän näköinen. Menee täydestä. Ehkä eniten takaraivossa on ajatus siitä, että nykyinen juuri luomani kuva ei ole autenttinen, vaan generoitu. Vaikka se pohjaakin oikeaan kuvaani, joka näyttää samalta. En silti vaan haluaisi olla feikki. Tuskin tämä minusta sellaista toisaalta tekeekään.
Parempaa odotellessa tämä on täydellinen. Lakkaan nyt obsessoimasta asian ympärillä. Olen liian pakkomielteinen liian usein. Etsin virheitä kaikkialta. Pitäisi osata hellittää perfektionismista. Ego, kuole pois.
Tässä kirjoituksessa on 878 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:52) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Roadtrip
Herään huonosti nukutun yön jälkeen puoli kuudelta. Olen nukkunut vain muutaman tunnin. Jostain syystä stressaa päivän Mustankorkea-IKEA-Karstula-Jyväskylä-roadtrip. Syön asmupalan ja juon aamukahvin rauhassa. Veljeni tulee vuokrapakettiauton kanssa yhdeksäksi pihaan ja alamme heti roudaamaan huonekalujen palasia autoon. Pääsemme pian aloittamaan matkamme, joka alkaisi Mustankorkean kaatopaikalta.
En ennen ole käynyt Mustankorkealla ja kuvittelen sen mielessäni ankeaksi jättömaaksi. Paikan päällä on kuitenkin yllätyksekseni massiivinen vaaka, jonka päälle autolla ajetaan punnitettavaksi. Tämän jälkeen ajetaan U:n muotoiselle alueelle, jossa on erilaisia roskalavoja aina käsitellystä puusta huonekaluihin. Ei muuta kuin lajittelemaan. Tästä ilosta maksan mielelläni ulos lähtiessä kaksikymmentä viisi euroa.
Automatkailu Tampereelle kuluu nopeasti veljen kanssa niitä näitä höpistessä. Siitä on vierähtänyt hetki kun viimeksi tavattiin. Melkein iskee puheripuli. Mukava turista.
IKEAssa burgerit syötyämme saamme pienen alkuihmettelyn jälkeen kerättyä tavarat kärryyn, kassan kautta autolle. Siitä sitten posottamaan äitini luokse. Iltakuuden jälkeen olemme perillä. Äitin lahjoittama pöytä ensi autoon, sitten sisälle syömään. Äiti on laittanut kanakeittoa ja jälkkärikahvit. Jotain kookospallojakin intoutunut tekemään. Ihana äiti. Mukava käydä, vaikka näin pikaisestikin.
Sitten takaisin Jyväskylään, tavarat kämpille ja vihdoin saa hengähtää.
Mukava reissu, jonka otin ihan ”laatuaikaa veljen ja äitin kanssa” -mentaliteetilla. Tänään ei ahdistanut mikään.
