Olen introvertti, eli en ole luonnostaan sosiaalinen, enkä varsinkaan lähtökohtaisesti hakeudu muiden seuraan. Jossain vaiheessa elämää kärsin jopa sosiaalisten tilanteiden pelosta. Aikuisiällä olen opetellut olemaan ihmisten seurassa, mutta olen silti aina kuin vieraalla planeetalla kotini ulkopuolella. Työporukasta on tullut vuosien varrella sen verran tiivis, että toimistolla viihdyn mainiosti.
Tekstitse viestiminen on minulle luonnollista ja elän elämääni pääosin digitaalisten laitteiden kautta. Siitä huolimatta olen joutunut vasta kolmekymppisenä opettelemaan mm. äänellä viestimisen Discordissa. Aloitin tiimi-FPS:n myöhään heränneenä vasta pari vuotta sitten hommatessani uuden pöytäkoneen. On ollut jotenkin vähän kuumottavaa pistää headset päähän, kun yleensä pysyn poissa kanavilta. Nettipelailun voice chat ja ”callouttailu” ei vain tule minulta luonnostaan. Minulla kestää pitkään päästä sisään edes nörttiporukoihin.
Minusta on jotenkin samaan aikaan siistiä ja pelottavaa pelata esimerkiksi Overwatchia erinäisten Discord-kanavien kautta suomalaisten muiden OW-pelaajien kanssa, vaikka en tunne heitä oikeastaan ollenkaan. Suurin osa pelaajista ei käytä oikeita nimiään tai käyttäjäkuviaan, joten ainoastaan heidän äänensä on tullut tutuksi. Joistakin äänistä aivoni on muodostanut jo jonkinlaisen visuaalisen kuvan, vaikka en ole koskaan nähnyt heitä. Tavallaan aika kiehtovaa. Jotain luonteestani kertoo myös se, että en juuri uskalla pyytää muita pelaamaan. Pelaan mieluummin yksinäni ja liityn mukaan muiden tiimiin silloin kun minua pyydetään.
On helpointa olla hiljaa ja kuunnella. Teen samoin niin livenä kuin peleissäkin. Puhelimen puhelintoimintoa en ole käyttänyt eläissäni mihinkään, luurini on ympäri vuorokauden äänettömällä. Sellainen vain olen. Tärkeät asiat tavoittavat viestillä. Ei ole täysin puhdasta sattumaa, että vaimoni on kuuro ja keskustelemme enimmäkseen äänettömästi, sillä IRC ja nörttipiirit ovat se todennäköisempi yhteisö tavata erityisiä ihmisiä.
Jotenkin tämä pitäisi lopettaa. Onneksi tämä on lokikirjan minuuttimerkintä. Teksti saakin välillä töksähtää. En ymmärrä mitä teen vielä hereillä, kun jo yhdeksältä meinasi nukkumatti viedä mennessään. Nyt on aika sammuttaa aivot hetkeksi. Huomiseen!
Tässä kirjoituksessa on 344 sanaa.
