Pyörin ja hyörin, enkä saa kunnolla unta. Aamun herätys jännittää. Ei pitäisi, koska reissusta tulee mukava. Mutta itse matkustelu on jotain, josta en nauti, oli reissu mikä hyvänsä.
Herään jäätävässä koomassa, enkä meinaa saada itseäni hereille. Sleep Cycle kertoo, että olen ollut unessa 3 tuntia ja 7 minuuttia. Oura väittää unen pituuden olleen noin 4 tuntia. Aivan liian vähän. En aio antaa tämän kuitenkaan pilata reissua. Nyt juhlistetaan Veeran synttäreitä. Keskityn johonkin muuhun nyt kuin itseeni ja ajatuksiini.
Nukun junassa pari tuntia käyttäen Veeran taiteltua takkia tyynynä. Yllättävän hyvin saan unen päästä kiinni, vaikka pari kertaa heräänkin käsivarren tai niskan puutumiseen. Pienet nokoset hieman helpottavat.
Helsingissä suuntaamme ensimmäisenä lähijunaan. Jäämme pois Höpläxissä, eikun Hoplaa… siis Hoplaxissa, eli Huopalahdessa. Tästä reippailemme Munkkivuoreen. Minulle aivan uutta puolta Helsingissä, on mukava kävellä, kun kevätaurinkokin sattuu paistamaan. Maaseutumatkailua ”syrjäseuduilla” olisi mukava harrastaa enemmänkin. Siihen saattaisin jopa olla valmiimpi.
Fazer-kahvilaan, ällömakeaa suklaakakkua ja Geisha-latet. Luksusmeininki, eikä kiirettä minnekään. Seuraavana vuorossa Sushi-San. Sushi on niin hyvää, että annan suoraa palautetta kokille: Heittämällä parasta sushia, jota Suomessa olen maistanut.
Munkkivuoresta Ruoholahteen Verkkokauppa.comiin. Peliaiheista elektroniikkaa tarttuu matkaan molemmille. Kampissa toteamme, että parempi jättää vaateshoppailut väliin ja mennä suosiolla syömään. Eat Poke ei petä taaskaan, aivan jumalaisen hyvää hawaiilaista ruokaa. Ähky iskee.
Keskusta on kaaos. Muistan miksi pääHesuli ahdistaa; Aivan liikaa väkeä.
Yht’äkkiä olemmekin junassa, paluumatkalla kohti Jyväskylää.
PS. Finch korvasi RoutineFlown ja Habitican iltarutiinit, kiitos Susannalle suosituksesta Threadsissa.
Tässä kirjoituksessa on 275 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:10) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Läheiset
Kun edellisen yön unipisteet ovat 20/100, seuraavan sentään 84/100. Unenlaatu on kuitenkin tasaisen huono. Liikaa ajatuksia mielen päällä.
Tänään havahdun siihen, että en ole puhunut äidilleni kahteen kuukauteen. Meillä on lämpimät välit, mutta jotenkin on ollut niin paljon töitä, että olen unohtanut läheiseni. En ole ollut veljienikään kanssa tekemisissä pitkään aikaan. Korjaan heti tilanteen viestillä.
Elämäni kuluu aivan liian paljon työn touhussa ja välipäivät kuluu palautumiseen. Aikaa ja energiaa ei tunnu jäävän mihinkään muuhun. Se tuntuu surulliselta. Tänäänkään en ole ollut tarpeeksi läsnä lapsilleni.
Tällaisenkö perinnön haluan jättää? Että isä teki aina töitä, eikä ollut mukana? Ei tunnu hyvältä. Toivon muutosta, mutta jatkan silti samaan malliin… toisaalta, mikään muutos ei tapahdu hetkessä. Mutta kunpa edes loppuvuoteen mennessä olisin pystynyt ruuvaamaan kalenterini kuntoon.
Yksi asia kerrallaan. Teen parhaani. Koittakaa ymmärtää. Vaikka nautin työstäni, ei elämä voi olla pelkkää työtä. Juuri nyt se on sitä, mutta kyllä tämä tästä helpottaa. Kesälomatkin ja kaikki tulossa. Eiköhän se siitä.
