Herään puoli seitsemältä. On taas maanantai. Älykotini herättää perinteisesti kevyen unen aikaan sytyttämällä hitaasti talon valot auringonnousuefektillä ja laittamalla television päälle TV1:lle. Aamutelevisiossa on jälleen samat ikuisuusaiheet, Venäjä ja Ukraina. Sentään koronasta ei enää ole hetkeen mainittu sanallakaan. En jaksa kauaa katsella, vaan siirryn kylpyhuoneeseen harjaamaan hampaita. Siitä vaa’alle. Paino on noussut hieman, johtunee viikonlopun mässäilystä.
Lenkillä kuuntelen Diana Gabaldonia. Välillä ajatukseni harhailevat joihinkin työasioihin, mutta menevät ohi yhtä nopeasti kuin ovat tulleet eteen. Aivan kuin pilvet, kuten Murakami kuvaili kirjassaan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta”.
Lenkin jälkeen aamupala. Laitan Espresso Housen Signature Brew papuja pesään kauhallisen. Kofeiinittomuuspätkä on nyt ohi, sillä kaksi viikkoa on tullut täyteen. Juon ensimmäisen kofeiinillisen kahvini kahteen viikkoon. En huomaa mitään eroa kofeiinittomaan kahvipapuun.
Mietin, että varmaan testailen erilaisia kofeiinillisia kahveja aamukahveina jatkossa ja otan termospulloon litran kofeiinitonta kahvia töihin mukaan. Näin voin juoda myös palavereissa ja töissä kahvia aina kun ”kahvihammasta kolottaa”. Pidän kahvin mausta, en kofeiinista ja sen vaikutuksista. Pienissä määrin kofeiini on kuitenkin varmaan ihan hyvä juttu, joten en sulje sitä kokonaan pois.
Palaveri heti kahdeksalta. Ajatus leikkaa kuin partaveitsi. Saamme myös muut viikkopalaverit hoidettua ennätysajassa ja olemme jo kymmeneltä työhommissa.
Käyn aikaisin lounaalla, koska yhdeksi on riennettävä Seppälääkäreille psykiatrisen lääkärin toiselle vastaanotolle. Täyttelen vastaanotolla kaikenlaiset ahdistuskaavakkeet. ”Kuluneen viikon aikana” tuntuu hölmöltä listailla ahdistusoireita, koska on vasta maanantai. Varmistan, että voin miettiä vähän pidemmältä ajalta.
Palautan laput mieslääkärille, enkä saa minkäänlaista mielipidettä niihin. Lääkäri ei näytä laskevan edes pisteitä yhteen, tai ainakaan hän ei kerro niitä minulle. Hän vain heivaa laput sivuun ja sanoo, että ”eiköhän me sinulle B-lausunto saada aikaiseksi”. En oikein arvosta näiden lekureiden panosta, hyvä että silmiin katsovat. Heidän tehtävänsä on toisaalta kirjata perustelut Kelalle, ja siinäpä se. Torstaina on vuorossa ”oikealle” terapeutille tutustuminen, vaihtoehto numero kaksi. Ehkä se on parempi kuin ensimmäinen.
Kotona jatkan hetken hommia. Töiden jälkeen alan kirjoittamaan blogikirjoitusta. Siihen hurahtaakin pari tuntia ja sen jälkeen on energiat vähissä. Kirjoitan hieman syömisen kustannuksella, päivällinen jäähtyy pöydällä, vaikka on jo iltapala-aika. Tekstin voit lukea tästä.
Kaikin puolin hyvä ja tuottava päivä. RescueTimen tuottavuusprosentti 71%.
Huomenna uusiksi.
Tässä kirjoituksessa on 409 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:28) mennessä
