Tajusin juuri, että taidan olla todellinen työnarkomaani. Hauskaa muuten, että suomen kielessä sana kytkeytyy huumeisiin, kun englannin kielessä sana liitetään alkoholiin (”workaholic”).
Matkan varrella työstäni yrittäjänä on tullut valtaosa identiteettiäni ja jopa keino hallita ikäviä tunteita. Sairaalloinen työn tekeminen on varmasti myös jonkinlainen traumaperäinen käyttäytymismalli ja dopamiinin lähde, joka on vain tiivistynyt vuosien varrella.
Työnarkomaniaa voidaan kuvata jatkuvana käyttäytymismallina, johon liittyy pitkät työpäivät, työn tekeminen yli odotusten ja pakkomielteinen suhtautuminen työhön. Käsite on peräisin 1970-luvulta, jolloin se määriteltiin ensimmäisen kerran ”riippuvuutena työhön ja hallitsemattomana tarpeena työskennellä jatkuvasti”.
Tutkimusten mukaan noin 10 prosenttia väestöstä kärsii työnarkomaniasta. Ilmiö on yleisempi johtotehtävissä toimivilla.
Työnarkomanian piirteitä ovat muunmuassa:
- Ajankäytön hallinnan vaikeus: Työpäivän pituus venyy helposti, koska työn imu on niin vahva. Vaikka kuinka yrittää, tehtävälistalle päätyy lisää ja lisää tekemistä.
- Keskeneräisyyden sietämisen haasteet: Tuntuu vaikealta jättää asiat kesken, vaikka se olisi rationaalisesti perusteltua.
- Riittämättömyyden tunne: Normaalin pituinen työpäivä ei tunnu ”tarpeeksi hyvältä”.
- Hyvä olo työnteosta: Työ antaa merkityksen ja jopa mielihyvää, mutta voi samalla aiheuttaa uupumusta. Vaatii jatkuvasti enemmän onnistumisia, jotta saavuttaa hyvän olon tunteen.
- Työn rajaaminen on vaikeaa, vaikka siihen tietoisesti pyrkii.
Kyllähän kaikki boksit voi näistä ruksia. On hyvä aika havahtua tähän. Tänään on kolmas päivä putkeen, jolloin saan työpäivän pidettyä alle kahdeksassa tunnissa. Tuntuu hyvältä, kun ehdin olla perheen kanssa ja jopa urheilla.
Tästä se ”tervehtyminen” lähtee.