Mitähän tästä maanantaista sanoisi?

Vaikka haluaisin kirjoittaa pidemmästi jotain järkevää, nyt on sellainen tilanne, että ei pysty.

Tyttäreni täyttää tänään 16 vuotta, onnea Lotta! Aika menee kovaa vauhtia. Vastahan hän oli pieni vauva.

Olen tänään koittanut pysyä pirteänä, mutta mieltä kalvavat huolet. Sää ei voisi olla kauniimpi, mutta älykellossa on virtaa 4%, eikä henkinen energiakaan päätä huimaa. Tiedän, että juokseminen helpottaisi, mutta taidanpa kuitenkin keskittyä johonkin muuhun, vaikka pelailuun.

Huolimieltä on nyt vaikeaa pitää kurissa.

You live to fear, you lay yourself to rest
Programmed to crawl, it’s just a battle with hell
We are the prey, cannot break this spell

We are the slimes that kicks in the dirt
We are the plague spreading through the world
We are the disease, the virus eating our way
We are no one, we’re just living to die

We’re just a lie, we’re just a fake, can’t wait ’till I’m finally dead
Erase my numbers and hope to never return again
Computerized, we’re all neutralized
In a world that’s controlled by machines

– Hypocrisy – Living to Die

Pääasiassa en jaksa. En jaksa miettiä, en jaksa juosta, en jaksa tehdä mitään järkevää. Onneksi lauantaina ei tarvitse. Sen verran kuitenkin jaksan, että kokeilen uutta juoksumattoa. Mattolenkki piristää.

Nyt iltakahvit ja Baldur’s Gate 3. Ajatuksia muualle.

Koska missasin pikkujoulut, viime tyhystä on vierähtänyt pitkä aika. Mukava jutella kaikkien kanssa vähän pidempään töiden ulkopuolella. Tai no, tuntuu taas siltä, että en ehdi jutella kaikkien kanssa riittävästi. Jotenkin juttua tulee niin paljon, että sitä riittää vieläkin enemmän. Mutta sitten iskee väsymys.

Miten tällaisestakin asiasta voi syntyä riittämättömyyden tunne?

Kofeiinia on edelleen puolen yön aikaan liikaa verenkierrossa, 139mg tarkalleen ottaen, kun 100mg on nukkumaanmenon raja. Jalat ovat vetelänä sosiaalisuuden ja kofeiinin synnyttämästä jälkiahdistuksesta ja päässä vilisee ajatukset siitä, mitä tuli puhuttua. Miksi ylianalysoin ja poden morkkista, vaikka en edes käytä alkoholia? Ja vaikka en ole sanonut mitään typerää?

Perjantai päättyy hyvin, keskivertoa parempi fiilis. Minun pitäisi olla tyytyväinen ja helpottunut, mutta olo on rauhaton ja keskeneräinen. Viime aikoina on tapahtunut aivan liikaa ja on vaikea päästä vastoinkäymisten ja huolien yli. Hetken ehdin unohtaa murheeni muiden kanssa keskustellessa, mutta yksin ollessa kaikki tulee kerralla takaisin.

On edelleen äärimmäisen vaikeaa sietää keskeneräisyyttä. Vielä hankalampaa on saavuttaa onnistumisen tai onnellisuuden tunne. Eilen ehdin jo hetken nauttia ajoissa kotiin pääsemisestä ja rennosta vapaa-ajasta, mutta sitten tuli lisää huonoja uutisia.

Haluan takaisin ajan, jossa ei ollut isoja ongelmia. Haasteita toisaalta on jossain määrin ollut aina, mutta ei tässä mittakaavassa. Onneksi tänä vuonna ei sentään ole kukaan hengenvaarassa. Olen kuitenkin väsynyt jatkuvaan taisteluun.

Päivä kerrallaan, kun ei muu auta.

Paremmat ajat vielä kenties koittavat.

Tunteiden vuoristorataa. Juuri kun ehdin iloitsemaan toisesta asiasta, toisessa vedetään matto jalkojen alta. Universumi ei salli minulle ilon aiheita.

Uusi juoksumatto saapui. Pääsen kerrankin lenkille myös päivinä, jolloin ei kiinnosta lähteä ulos. Myös Stryd tilattu Zwiftiä varten. Virtuaalilenkit, here I come.