Loppiainen

Loma oli. Ja meni. Loppiainen, eli kaiken loppu. Ja uuden alku. Ihan hyvä loma. Sain sen mitä halusinkin, eli levätä. Emme käyneet pulkkamäessä tai oikeastaan missään muuallakaan, mutta lumilautailu Lotan kanssa, Fortnite pojan kanssa ja pakohuonepeli ja Mario Party koko perheellä olivat kaikki mukavaa ajanvietettä. Mutta eniten olen iloinen siitä, että sain levätä ja pysyä todellakin töistä erossa.

Paluu arkeen tuntuu kammottavalta. Ehti jotenkin ottua lomarytmiin, siihen että voi lähteä lenkille milloin huvittaa ja koodata jotain sellaista mikä ei vaikuta kenenkään toimeentuloon. Rentoa elämää. Ozark-sarjaa ehdin katsoa toiselle kaudelle. Jason Bateman on kova, ilmeisesti ohjannut koko sarjan myös. Hassua, kun tämä sarja jäi minulta joskus kesken, mutta nyt maistuu.

Lomalla opin jotenkin hyväksymään, että on ihan OK olla tekemättä mitään ihmeellistä ja että jos jokin rutiinilistan asia jää tekemättä, niin on tarkoitettu. Eivät kasvit siihen kuole, jos niitä ei jaksa tänään kastella, eikä maailma kaadu siihen jos illan meditointi jääkin tekemättä, kun Lotalla on asiaa.

Saankohan toimia enää ihmisten kanssa? Millaistahan se on? Jännä, että kaikki tuntuu niin kaukaiselta, vaikka on oltu pois töistä vaivaiset pari viikkoa. Hämmentävää kyllä, mitään mahdotonta hinkua ei ole takaisin.

Ehkä se siitä. Antaa aamun valjeta ajallaan. Huomenna on huomenna.

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2025
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031