Fediversumissa keskustellaan vähemmistön kokemasta syrjinnästä somessa. Mastodoniinkin on tulossa ominaisuudet, jotka estävät esimerkiksi vihamielisten tahojen vastaamisen julkisiin postauksiin.

Tämä saa miettimään myös omia kirjoituksiani ja sitä miltä minusta tuntuu, kun ei-toivotut ihmiset lukevat niitä, kun jopa suorat vihamieheni lukevat vaikkapa lokikirjaa… Ihan varmasti tätäkin lukee joku, jonka kanssa olen menneisyydessä tietoisesti polttanut sillat, päättänyt olla olematta tekemisissä. Eipä se haittaa, koska en ole asiasta tietoinen.

Siihen asti kun minua ei häiritä, elän, olen ja kirjoitan vapaana kuin taivaan lintu. Onneksi digitaalisilla alustoilla voi estää ja hiljentää, tiettyyn rajaan asti. On minuakin vastaan käynnistetty vihakampanjoita ja alettu luomaan uusia sometilejä. Se on hämmentävää, kun en ole mitenkään radikaali tai provosoiva ihminen. Jotkut suuttuvat pienestä. No, ei mietitä niitä.

Viikonloppu on hiljainen. Varsinkin kun Lotta on kaverinsa synttäreillä. Talossa on suorastaan aavemainen tunnelma. On jotenkin hämmentävää, että tähän pitäisi joskus muutaman vuoden päästä tottua, kun tytär täysi-ikäistyy.

Suomi juhlii 107. itsenäisyyspäiväänsä. Minä juhlin nukkumalla, syömällä ja herkuttelemalla. Illalla katsomme Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas Lotan kanssa, pidennettynä versiona. Viisi tuntia vierähtää nopeasti.

Samalla kun olen iloinen siitä, että saan asua turvallisessa maassa, minut tekee surulliseksi tämän hetken kiihtyvä polarisoituminen. Meillä on äärioikeistolainen hallitus, joka hyssytteelee ja symppaa avoimen rasistisia ja jopa kansallissosialistisia tahoja. Hallituksen jäsen marssii avoimen fasistisen liikkeen puolueen johtajan kanssa ja samaan aikaan sanoo puheessaan, että pötypuhetta, että täällä mitään natseja olisi. Uusnatsit eivät ilmeisesti ole sama asia.

612-kulkue päättynyt: kansan­edustaja marssi Sini­mustan liikkeen johtajan kanssa kärjessä, vasta­mielen­osoittaja ja 612-osallistuja melkein käsi­rysyssä

Helsingissä kohtasivat itsenäisyyspäivänä 612-soihtukulkue ja sitä vastustanut Helsinki ilman natseja -mielenosoitus. Töölöntorilla nähtiin natsitervehdyksiä, ja käsirysykin oli lähellä. HS seurasi mielenosoituksia paikan päällä.

Helsingin Sanomat

Oikeistolaiset sitten tietysti syyttävät ”äärivasemmistoa” tai ”kommunisteja” asioiden keksimisestä. Historioitsija Keskisarjankin luulisi tietävän miten se Natsi-Saksa sai alkunsa. ”Ei täällä mitään natseja ole” on se ensimmäinen vaihe.

No, menipä turhan poliittiseksi itsenäisyyspäivän pohdinnat. Itse en edes enää tiedä mihin akselilla sijoitun. Vasemmalla on lempeämpää ihmiskäsitystä, oikealla kylmempää kanssaihmiset ja diversiteetit helposti unohtavaa kyytiä. Itse kannatan ihmisarvoa ja kestävää talouspolitiikkaa, joten kai minä jonkin sortin vasemmalle kallellaan oleva oikeistoliberaali sitten olen. Tässä paradoksissa on yhtä paljon järkeä kuin siinä, että miellän itseni stoalaisuutta peränkuuluttavaksi nihilistiseksi agnostikoksi, jolla on kristilliset perusarvot. Sekametelisoppa, ristiriitainen basket case minä olen.

Tänään on kuitenkin kaikesta huolimatta leppoisa tunnelma. Mukavaa olla kotona, kalsarit jalassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Torstai, eli terapiapäivä. On taas niin paljon sanottavaa. Monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Elämää ja kuolemaa. Synkkyyttä. Kerron, että valopilkkuja on viime aikoina ollut liian vähän. Kaikki tuntuu tasaisen mustalta. Mutta se jos mikä on varma, että en anna sen lannistaa. Terapeuttini sanookin, että olen jämäkkä – ja hyvä niin. Tiedän omat rajani. Minua ei pysäytä mikään.

Minulla on tapana kävellä Lotan kanssa pari kilometriä koululle joka aamu. Matkalla tulee rupateltua kaikenlaista. Torstaisin en mene koululle saakka, vaan käännyn Sepänkeskuksen kohdalla terapian suuntaan. Torstaisin meillä on tapana käydä Coffean kautta hakemassa hyvät kahvit matkaan. Puodinpitäjä antaa meille aina lakritsia mukaan. Support your local.

Joulun lähestyessä tulee mieleen isäni, väistämättä. Kerron Lotalle, että tuntuu vieläkin oudolta, että hän on poissa, aivan kuin olisi vain matkoilla. Vaikka viisi vuotta on kulunut, en voi sisäistää isäni poismenoa. Lotta toteaakin fiksusti, että ehkä hän onkin matkalla. Tulee mieleen kvanttifyysiset ulottuvuudet. Isäni on olemassa edelleen, omasta näkökulmastaan. Kannattaa katsoa Sabine Hossenfelderin teesi. Kirjoittelinkin tästä joskus lokissa.

Jotenkin pidän samalla tavalla menevistä rutiineista, kuten näistä torstaista. Parituntisen terapian jälkeen lähden vanhaan kunnon mäkkiin ja ostan jotain halpaa roskaa syötäväksi. Siitä sitten töihin tekemään torstaista riippuen 4-6 tuntia töitä. Tänään venähtää näköjään taas pitkäksi, mutta asiakas saa sen mitä on tilannut.

On mukava aloittaa ”miniloma”, eli itsenäisyyspäivän vuoksi pidennetty viikonloppu. Aion ottaa kaiken irti. Eli nukkua ja pelata.

Vähän liian hullu päivä työn ja koodin ääressä. 10-23. Releaset: 9.4.7, 3.1.2 ja 3.1.3. Rutiinit jää tekemättä ja olen myös autuaan uutispimennossa. Myöhäinen ateria tietää huonoa yöunta. Nyt kävi näin.

Haluaisin jaksaa joskus jotain. Nyt on liikaa huonosti nukuttuja öitä takana. Aikaa on vuorokaudessa liian vähän kaikelle tekemiselle. Pitää taas hyväksyä, että vuosi pari tekemistä tehtävälistassa. Jaksotusta tärkeimmästä vähemmän tärkeämpään. GTD. Kaamosmasennus tihenee ennen joulua. Odotan lomaa kovasti.

Nyt on mentävä pelaamaan Fortnitea Manun kanssa ja lopetettava tämä turhanlänkytys.