Taas venyy työpäivä. Koko päivä puheluita. Muutaman koodirivin saan myös onneksi kirjattua.

Ulkona sataa lunta niin paljon, että eteensä ei näe. Winter wonderland, sarkastiseen sävyyn sanottuna.

Ahdistaisi, jos ei ahdistaisi.

Olisi niin mukavaa tehdä enemmän, koodata päivät pitkät, vaikka 6 tuntia putkeen, kunnes saa valmista ja hienoa. Ja sitten siirtyä seuraavaan backlogin tehtävään. Jotenkin Duden asioiden kehittäminen on vaan niin inspiroivaa ja kehittävää puuhaa. Turhauttaa, kun kalenteri on koko ajan täynnä, eikä ehdi tehdä riittävästi niitä juttuja, joita haluaisi edistää. Jotenkin olen niin lähellä, mutta niin kaukana sitä täydellistä yrittäjän vapautta. Lähemmäksi on tultu, mutta matkaa on vielä.

Toisaalta, ehkä en osaa olla tavallinen. Ehkä en osaa tehdä normaalia työpäivää. Ei minusta ole mihinkään 8h sharp-meininkiin.

En tosin tiedä, onko tämäkään terveellistä.

Päivän kohokohtana uusi release. Kotiin tultua koodailu jatkuu…

Kuollut olo. Johtuu varmaan eilisestä migreenistä. Kello kuittaa heti aamusta, että ”olet nukkunut huonosti”. Sekin vielä.

Työpäivä venähtää. Jännittää toistuuko migreeni taas, kun vähän päätä jomottaa edelleen. Päätän vihdoin uusia sen reseptin OmaMehiläinen-sovelluksen kautta. Toivottavasti saan lääkkeen pian.

On taas maanantai ja ulkona on pilkkopimeää. Ei jotenkin innosta mikään.

Sunnuntaipäivää sävyttää sateinen keli, mutta kahvilassa on mukavaa olla. Kauppareissulla päätä alkaa kihelmöimään ja tiedän, että sieltä se migreeni tekee tuloaan. Kohonneella ilmanpaineella, väärin hengittämisellä ja kolmella espressolla on varmasti osuutta asiaan. Iltapäivään mennessä kipuasteikko yltyy kahdesta kahdeksaan. Menen pimeään huoneeseen ja pökerryn.

Kipeinä hetkinä tulee mieleen kaikki ne kerrat, kun migreeni iski aikoinaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Lisäksi mieleen tulvii hetket, kun isäni makasi kuolinvuoteellaan. Tältäkö se tuntuu, kun luulee kuolevansa? Kun ei pysty tekemään mitään?

Olen iloinen, että kipu lakkaa. Isäni sanoin: ”On se niin helpottavaa, kun kipu hellittää.”

Tietokonepöydälläni on kasa tyhjiä Jaffa Lemonade-tölkkejä. En jaksa viedä niitä pullopussiin ihan heti. Viikon energiatason ehtymistä kuvaa perjantai-iltana yöpöydälle jäänyt puolikas suklaalevy. Rouva kauhistelee aamulla ruokatilaus-appista, miten ketsupin hinta on noussut lähes kuuteen euroon purkki.

Jos suklaan arvonlisävero nousee vielä 25,5 prosenttiin, voi jäädä kyllä suklaat jatkossa hyllyyn. Yli kuusi euroa suklaalevystä on yksinkertaisesti vain liikaa. Isovanhempani pyörisivät haudoissaan, jos kuulisivat, että suklaalevy maksaisi yli 35 markkaa, kun aikoinaan Fazerin suklaalevy maksoi kolmisen markkaa. Hinta on yli kymmenkertaistunut.

Huolet valtaavat helposti mielen, lähinnä raha-asioissa. Ehdin nauttia ”vauraudesta” vain puolisen vuotta, sitten iski epäonni markkinoilla. Nyt taas kitkutellaan useamman vuoden ja on turha edes miettiä mitään reissuja tai muuta rahaa vievää.

Pitää yrittää vain elää päivä kerrallaan. Se on ainoa tapa.