Avaan vanhat muistolaatikkoni. Löydän kasan päiväkirjoja, kasettinauhurini, Walkmanin, pieniä ja isoja C-kasetteja, diskettejä, levyaseman, CD-levyjä, kirjeitä… Kasetteja en pysty kuuntelemaan, koska Walkman on epäkunnossa. Sen radio-ominaisuus kuitenkin vielä toimii.

Nostalgiaryöpyn seasta löydän myös kasetin, jolla haastattelen edesmennyttä pappaani. Tuo nauha vuodelta 1998 on harvinainen ja tiettävästi ainoa, jolla on kuultavissa rakkaan vuonna 2001 kuolleen pappani ääni. Aion digitoida muutkin nauhat ja kuunnella mitä niillä todella on. Osalla on vuonna 2019 poistuneen isäni ääntä.

Vuoden 2000 päiväkirjassa kirjoitan, että jos vanhempi minäni koskaan lukee päiväkirjaani, suosittelen laskettelemista, sillä se on hauskaa. Aika trippimäistä… Muistan kirjoittaneeni osan, osasta on täysin muistot kadonneet. Huvittaa ja vähän surettaakin lukiessa. Totta tosiaan, olen unohtanut koko lumilautailun. Lotta voisi tykätä. Tulevana talvena voisin mennä lumilautailemaan pitkästä aikaa. Eihän sitä ollut kuin reilut 20 vuotta välissä.

Pitää palata aarrearkkuni ääreen uudemmankin kerran. Tuntuu hämmentävältä, että olen ollut tällainen kirjoittaja vuodesta 1997 saakka. Aina tykännyt kirjoittaa ajatuksiani ylös. Aion jatkaa samaan malliin.

Päivän agendana kahvit kahvilassa koko perheellä, vähän koodailua, Fortniten pelaamista lasten kanssa ja leffa. Erityisen ylpeä olen CSS-tiedoston validaattoristani.

Olen oivaltanut, että olen isänä hyvä juuri tällaisena, eriskummallisena nörttinä. Saan olla sitä mitä olen ja se tuntuu kivalta.

Manulta sain kortin, mutta unohti melkein antaa sen, piti muistutella illasta. Sauna tuntuu hyvältä illan päälle.

Päivää sävyttää hieman Lotan suru ja minun ja puolison isättömyys. Minkäs teet. Suru kuuluu elämään.

Huomenna taas rytinällä arkeen.

Herään omia aikojani seitsemältä, mutta kun päätän jatkaa unia, nukunkin liian pitkään ja herätessäni kello onkin jo kymmenen. Aamurutiinit venyvät, ja tuntuu kuin päivä olisi jo ehtinyt lähteä käyntiin ilman minua. Valmistan itselleni kahvia. Aurinko häikäisee silmiä. Miten voi olla näin valoisaa, vaikka on marraskuu, mietin. Aivan kuin olisin hypännyt rinnakkaisulottuvuuteen. En valita.

Päätä kiristää vanne, mutta ei säre. Tätä se ”liika nukkuminen” tietää… pitäisi oppia joskus, mutta toisaalta migreenin voi laukaista sadat eri triggerit. Joskus riittää, että hengittää väärin. Joskus ilmanpaine ei ole kohdillaan.

En ole tiedemies, mutta ymmärtääkseni migreeni lisää aivojen välittäjäaineen adenosiinia, kun taas kofeiini estää adenosiinin vaikutusta. Näin ollen kahvi ja kofeiini estävät väsymyksen tai säryn vaikutuksen. Tai siis joillakin auttaa päänsärkyyn, toisilla lisää sitä. Minulla sillä on usein ollut ainoastaan positiivinen vaikutus. Päätän ottaa toisen kupin kahvia. Jossain vaiheessa päivää huomaan, että särky puskee kuitenkin läpi. Asteikoltaan se on vasta 1 tai 2/10.

Kävely ja raitis ilma usein auttaa, joten pyydän Manun ulos. Lähdemme Kankaan leikkipuistoon kiikkumaan keinuihin. Raitis ilma tekee hyvää. Poika on iloinen. Kävellessäni pojan kanssa mietin, että tämä digitön aika lapseni kanssa on ihan sitä parasta mitä on. Käymme kaupasta ostamassa pientä herkkua ja sen jälkeen menemme takaisin sisälle. Särky ei ole täysin tiessään, mutta tankkaan varmuuden vuoksi lisää kofeiinia. Estolääkeresepti pitäisi silti hakkia. Olen ollut saamaton tämän asian suhteen.

Päivä menee lasten kanssa pelaillessa. Manu haluaa, että katson hänen kanssaan Narnian tarinat. Lotta liittyy seuraan. Narnian jälkeen katsomme Suomen Masked Singer. Huomaan, että en stressaa mistään, kun ei tule pyörittyä somessa.

Koska kofeiinia on kulunut vielä iltakuudelta, on hieman outoa ottaa melatoniinia ajastimella 21:45. Mutta säännöllisyys on tärkeää. Katsotaan mitä ensi yöstä tulee. Ehkä tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun viikonlopunkin unirytmi pysyy kohtuullisen samankaltaisena arjen kanssa. Melatoniinikuuri oli kaikkien aikojen keksintö. Ratkaisee uniongelmani toistaiseksi kertaheitolla.

Se on taas perjantai. Työt tehty, lenkit juostu, melatoniini otettu. Ei auta pidemmästi kirjoitella, ettei siivet jäähdy. Nyt rennosti vaan.

Mitähän tästä päivästä sanoisi? Toivoisin ehtiväni tekemään enemmän. Mutta ehkä teen ihan tarpeeksi.