Tiistai on merkillinen. Tavallaan olen nukkunut riittävästi, mutta palautuminen on silti surkeaa. Etäpäivä, mutta tuntuu raskaalta.

Kesken palaverin alkaa jomottamaan päätä. Ei kai taas. Palaverin jälkeen migreeni on tulilla. Vanne pään ympärillä kiristyy. Mistä hitosta nämä tihentyneet kohtaukset johtuvat? Tiedän, että nyt on kroppa koetuksella, mutta pitääkö päätä alkaa heti poraamaan porakoneella, jos vähänkin nukkuu huonosti?

Pohdin, miten paljon osuutta asiaan on esimerkiksi kofeiinilla. Kahvista en silti aio luopua.

Työpäivä menee puihin, koska joudun menemään pökertymään pimeään huoneeseen. Onneksi olen päättänyt ottaa etäpäivän tänään. Havahdun maailmaan ilta-kuuden jälkeen. Mikä maa, mikä valuutta, kysyn.

Pökkelö olo. Uni ei tule uniaikaan. Illan leffailta on mukavaa vaihtelua.

Elämä ei ihan tunnu hymyilevän juuri nyt. Lotalle sanonkin, että en jaksaisi, ellen uskoisi hyvään. Kyllä hyvä lopulta voittaa pahan. Sen verran paljon paskaa koettu, että ei tämä näihin kaadu. Päivä kerrallaan.