Heh, olin näköjään aamulla hajottanut koko rollemaa.fi:n huolimattomuudellani. Muokkasin pientä osaa koodista ja jatkoin töitä, enkä huomannut mitään, kun koko saitti kaatui. No, eipä minun henkilökohtaisella blogillani mitään väliä ole. Samalla tuli huomattua, että monitorointi tämän kyseisen sivuston osalta ei toiminut.

Kirjoitan poikkeuksellisesti menneessä muodossa. Mutta nyt tekee mieli muistella syys-lokakuuta 2024. On ollut painajaismainen syksy. Kriisistä toiseen, hektisiä viikkoja. Nyt tuntuu, että helpottaa. En tiedä miksi. Ehkä se on tuo pikaruoka edessäni, herkut, karkkipussi, hyvin onnistunut kympin juoksulenkki. Ja se, että alkaa syysloma. Taas pitää miettiä miten sitä lomailtiinkaan…

En vielä tiedä mitä teen lomalla. Ehkä ohjelmoin. Ehkä pelaan. Ei plänejä. Parasta.

Huonot unet taustalla, en enää edes tiedä kuinka monta viikkoa putkeen. Alkaa käymään raskaaksi tämä jatkuva univaje. Alkaa ”iso pyörä heittämään”, kuten karstulalainen yhtiökumppanini sanoisi.

Tänään on maailman mielenterveyspäivä ja sattumoisin myös psykoterapiapäivä. Tavallista raskaampi terapiasessio. Tulee puhuttua tunteista. Jotenkin ne ovat olleet viime aikoina loistaneet poissaolollaan. Pitäisi sanoittaa tunteita enemmän, ”Minusta tuntuu…”.

Kaikesta väsymyksestä ja ahdistuksesta huolimatta saan paljon asioita aikaan toimistolla. On mukavaa, kun töihin pääsee rentoutumaan. Niin se vain on, työt ovat minulle iso voimavara. Ilman en jaksaisi.

Kotiin tullessa keskityn päivän rutiineihin. Istahdan alas. Kuuntelen hetken sadetta ja yritän päästä jonkinlaiseen tasapainoon. Päivä ei ole pelkkää ahdistusta tai kipua, mutta siinä on jokin outo pohjasävy. Onko kaikki hyvin sitten lopulta kuitenkin, pohdin.

Välillä päivistä ei saa kunnolla otetta, mutta silti tiedän, että ne ovat tärkeä osa matkaa. Yritän keskittyä siihen ajatukseen, että jokaisessa tällaisessa hetkessä on pieni ripaus toivoa, vaikka sen huomaisikin vasta jälkikäteen.

Sade rummuttaa ikkunoita ja tuntuu kuin koko päivä olisi yksi iso myrsky. Taivas on kuin peili, se heijastaa pimeyttä, mustaa ja harmaata. Tuuli ujeltaa läpi kadunkulmien. Koko ajan vähän jännittää, sillä uutisvirrasta kantautuu tietoa Amerikan suunnalta: hurrikaani Milton lähestyy rannikkoa. Tilanne vaikuttaa pahalta, myrsky tulee kuulemma olemaan Katrinaakin pahempi. Tuntuu oudolta olla täällä turvallisesti sisällä, kun toisella puolella maailmaa valmistellaan evakuointeja.

Vaikka sade rentouttaa omalla tavallaan, tänään on sellainen levoton fiilis. Välillä on vaikea keskittyä mihinkään kunnolla — kuin odottaisi jotain tapahtuvaksi. Väsyttää aivan pirusti. Kotiasiatkaan eivät vieläkään ole ihan napakymppi.

Jotain iloa tähän elämään olisi jostain saatava, mutta se on hankalaa, kun on niin tekemisensä vanki. Rakastan tietokoneella näpyttelyä, enkä osaa muutakaan. Aurinko ja reissailu tekisi hyvää, mutta kun ei vaan kiinnosta. Rahaakaan ei ole riittävästi, eihän sitä koskaan ole nelihenkisen perheen elättäjänä. Ja taas uhriudun. Ei ollut tarkoitus, anteeksi.

Ehkä tänään(kin) on vain hyväksyttävä se, että kaikki on vähän jumissa. Tällaisina päivinä tekee mieli jäädä vain paikoilleen, katsella sadetta ja antaa asioiden olla, vaikka mitä tapahtuisi. Ei niille kuitenkaan voi mitään. Työasiat sentään etenevät, omalla painollaan. Edes jotain hyvää tässäkin.

Huomenna uusiksi. Life is a bitch and then you die, kuten elämänkoululaiset sanoo.

Vähän nihkeämpi päivä. Tiedän kaamosmasennuksen iskevän. Saan kuitenkin paljon aikaan niin töissä kuin kotonakin. Koodiin on helppo keskittyä. Kun pysähtyy, muistaa taas kuolevaisuutensa.

Mastodon 4.3.0 ja oma U:ni Mastodon Bird UI julkaistiin tänään.

• Voisiko joku pysäyttää ajan?
• Miksi on taas maanantai?
• F41.1, voisitko jättää minut hetkeksi rauhaan? Mikään ei ole pielessä, joten pliis, pääkalloni, voisitko lopettaa?
• Älä tule kaamosmasennus, älä iske thanatofobia. Voisipa keskittyä tähän hetkeen. Missä ne minun kuulokkeet ovat, laitan meditaationauhan soimaan…