Olen aivan poikki. Hyvällä tavalla. Viikossa on ollut paljon sisältöä. Tänään tajuan, että firma on aika iso jo, 16 ihmistä jatkuvasti tekemässä on tosi kova juttu. Ollaan paljon isompi kuin moni tämän alan yrityksistä Keski-Suomessa. Hieno saavutus.

Töistä lähtiessäni tokaisen Juhalle, että tänään on lenkkipäivä. Juha muistuttaa, että ei kannata hullutella. Tajuan itsekin, että jos juoksen 34km lenkin sunnuntaina, voi olla jalat koetuksella maanantain työmatkalla. Ehkä taidan lepäillä nyt perjantain ja juosta lauantaina.

Huh.

Terapian kautta saan hieman jotenkin purettua enimpiä mielen päällä olevasta kuormasta. Työpäivä sujuu tuttuun tapaan vauhdikkaasti, mutta onnistuneesti. Kotiin hetkeksi jututtamaan lapsia, sitten elokuviin. On piristävää käydä pitkästä aikaa yksin elokuvissa. Odotus palkitaan.

Illan päälle takahampaasta lohkeaa iso pala. Tuntuu ikävästi terävyys limakalvoja vasten. Tätä en olisi kaivannut. Pitää varata aika hammaslääkäriin. En tykkää hammaslääkärillä käymisestä.

On hankala levätä. Kofeiinia kuluu nykyään laittoman paljon.

On tämä melkoista vuoristorataa. Kohtuullisen väsyttävä työpäivä, todella raskas ”helppo” kaksitoistakilometrinen juoksuetappi töiden jälkeen, kotona draamailua teinin kanssa, mutta sitten taas iltaa kohden hyviä juttuja. Lapsilla riittää juttua ja päivä on ollut sittenkin hyvä.

Olen varovaisen toiveikas, että kaikki asiat sittenkin järjestyvät.

Sinistä ja punaista How we feel -appissa. Synkkyys jatkuu. Selkeästi huonompi päivä, taas. Stressaa ja ärsyttää kaikki. Työpäivä venähtää. Tätäkö tämä taas on?

Aurinko laskee. Toivoton, suorastaan voimaton olo.

Huomenna uusi yritys.

Omaan makuuni vähän turhan hektinen maanantai. Kaikki maanantain ainekset kasassa, eli jo herätessä asiat menevät pieleen. Aiemmin oli jotain hienojakin ajatuksia, mutta nyt nuo kaikki ovat poissa. Sentään päivän intervallit sujuivat hyvin.