Sadepäivä. Eli sisäpäivä. Vähän apaattinen olo koko päivän, ei oikein selkeää syytä. Perinteiset huolet ja murheet tulevaisuuden suhteen. Vuosittainen identiteettikriisi pitkän loman alkaessa.

Tapan aikaa pelaamalla ja katsomalla elokuvia.

Istun ja kuuntelen hiljaisuutta. Tytär ei ole kotona tänä viikonloppuna, koti tuntuu taas autiolta. Hämmentävää ajatella, että tulee pian elämänvaihe, jossa lapset eivät enää asu kotona. Asiat tapahtuvat niin äkkiä. Poika valittaa kesälomallaan, että aika kuluu niin hitaasti. Minä valitan, että aika kuluu niin nopeasti. On merkilistä, miten aika koetaan, vaikka minuutti on saman mittainen kaikilla.

Orastava päänsärky. Muistan, että päivän kahvi on jäänyt juomatta. Kai tuohon kofeiiniin on kehittynyt jonkinlainen riippuvuus, kun kroppa ei osaa olla päivääkään ilman. Ei välttämättä kovin hyvä asia, mutta menkööt. Sokeri ja kofeiini jäivät alkoholin jälkeen pysyviksi paheiksi. Kaikki piristeet ja päihteet joutaisivat roskiin, mutta elämässä pitää olla jotain muutakin hyvältä maistuvaa ja tuntuvaa kuin yrtit ja juoksulenkki.

Jos tämä päänsärky ei tästä pahene, voisin vaikka pelata jotain. Baldur’s Gatessa yli 45 tuntia täynnä.

Päivä vaihtuu Auschwitzin tatuoijaa katsellessa. Suosittelen.

Keskiviikko. Vähän duunia, yllättävän paljon tänään palvelimia ja aspaa – hämmentävää. Jaa niin, lomalla piti olla? Ei vielä ainakaan ole lomafiilis. Ei pysty oikein täysin irroittautumaan. Edes juokseminen välissä ei auta. Kesken matkan tulee muuten vastaan katollaan oleva rekka.

Tänään ahdistus on ollut tapissa paristakin eri syystä. En oikein mahda sille mitään, että tietyt tilanteet pistävät kädet tärisemään.

Black metal soimaan täysiä ja FUCK YOU ALL?, kuten tyttäreni hupparissa lukee… (arvaa vaan, juteltiinko tästä hankinnasta – vissiin lahja, mutta silti…)

16 vuotta naimisissa, 17 vuotta yhdessä Veeran kanssa. Tämän vuoden hääpäivänä ei ole reissuja tai mitään ihmeellistä, mutta päätämme mennä syömään Bella Romaan. Artesaanipizzat, totta kai, San Pellegrinon veriappelsiinia janojuomaksi.

Tämä vuosi on ollut rankka ja tulee vielä olemaankin. Henkinen väsymys on molemmilla valtava. Olisi juhlan päivä, mutta ei oikein ole viime vuosien tapaan jaksamista mihinkään. Onneksi ei tarvitse ollakaan.

Ainoa asia mikä on varmaa: Minä rakastan sinua Veera 💕