On hämmentävää, miten ihminen elää menneisyydessä tai murehtii tulevaisuudesta. Emme osaa asettua tähän hetkeen. Ja miten voisimmekaan, kun olemme liian itsetietoisia, ajattelevia olentoja? Murehdimme ja päivittelemme sitä miten asiat ovat menneet ja miten ne voisivat tulla menemään, kun kumpikin suunta on vielä saavuttamattomissa.

Olen hölöttänyt hetkeen keskittymisestä vaikka kuinka paljon täälläkin lokin puolella, mutta en oikeasti handlaa vieläkään mindfulnessin perusperiaatteita. Aina kun jotain tapahtuu, perspektiivi kääntää pään väkisin peilaamaan asioita itseensä. Mitä jos -ajatuksille ei saisi antaa valtaa, sillä ne ovat vain hulluja ideoita erilaisista skenaarioista.

On aika katsoa kuolinkalenteria ja muistuttaa itseään Senecan sanoin: ”Kyse ei ole siitä, että meillä olisi lyhyt elinaika, vaan siitä, että tuhlaamme suurimman osan siitä. Elämä on tarpeeksi pitkä ja aikaa on ruhtinaallisesti, etenkin kun käytämme sen oikein.”