Aivan ultimaattisen raskas ja pelonsekainen päivä, asioita enempää erittelemättä. Aamupäivän 5km juoksulenkki ei saa asioita nollaantumaan.

Äsken olisi alkanut Mokoman keikka, jonne oli lippukin, mutta en pysty kohtaamaan ihmismassaa. Siispä support your local ja skip. Ei vaan kykene osallistumaan. Olen sosiaalisesti ahdistunut ja rajoittunut. En muista milloin olen viimeksi käynyt katsomassa jotain keikkaa. Varmaan 2-3 vuotta sitten. Ajattelin, että tämä Mokoman keikka olisi sellainen, jossa voisi harjoitella, mutta ei. Ei pysty, etenkään tässä elämäntilanteessa. Joku sanoinkin hyvin, että keikkapaikka on kuin ihmislihasäilykepurkki.

Nyt aion nollata pään, eli pelata Overwatchia.

PS. Jos jostain saa olla ylpeä, niin meidän tekemästä Lutakon lippukaupasta.

Puhti poissa. Apina hakkaa symbaalia pään sisällä. Viikonloppuna rennosti. Kirjoittelen myöhemmin lisää henkeviä.

Parempi päivä, vaikka unta kertyy vain vaivoin seitsemän tuntia. Tänäänkään ei ole mitään asiaa. Olen iloinen siitä, että työpäivä pysyy järkevänä. Väsymyksen taso on merkittävä, enkä saa ajatusta tähän aikaan ulos. Kerrankin näen auringonlaskun omalta terassilta. Kello on 20:31. Siivet fryeriin ja syömään.

Vilkas päivä tänäänkin. Ei intoa kirjoittaa. Onneksi huomenna on terapia.

Hetkinen? Mitä nämä 13 tuntiset työpäivät ovat? Itsepähän tähän ryhdyin. Kaksi harjoittelijaa meillä Dudella perehdytettävänä, palvelinpäivitys osa 1 ja osa 2.

Haluaisin keskittyä enemmän tuottavaan. Ja sellaiseen konkreettiseen rahaa tuottavaan asiaan. Tiedän että suurin osa työstäni on sellaista, mutta juuri nyt aikaa menee lähinnä teknologiaan ja työntekijöihin. Tiedän, että se on kuin laittaisi rahaa pankkiin kasvamaan korkoa tulevaisuuteen. Kyllä se sieltä vielä tulee se palkinto.

Ehkä eniten harmittaa se kysymys, että tarvittiinko tähänkin taas joku uusi kynnys ylitettäväksi? Tiedän tähän jo vastauksenkin: Tarvittiin. Mutta uskon, että enää on jäljellä tämä kynnys ja sitten alkaa helpottaa. Toivottavasti asiat myös menevät näin ja toivottavasti sama tapahtuu kotiarjessa. En enää jaksaisi epäonnistua yrittäjänä, perheenisänä, aviopuolisona. Tuntuu, että kompastuminen on niin lähellä. Joskus voi käydä paskakin mäihä. Ei elämä pelkkää hyvää tuuria ole. Voitin jo kerran lotossa, kun synnyin tähän universumiin. Kaikki sen jälkeen on ollut plussaa.

Haluan olla optimisti.

En ole nukkunut hyvin sitten perjantain ja lauantain välisen yön. Viime yönä nukuin vähän päälle kolme tuntia.

Se tunne, kun lukitset iltayhdeksältä toimiston ovea kotiavaimellasi. Kun kävelet kotiin väärään suuntaan. Kun kävelet kauppaan ja ihmettelet miksi olet siellä. Kun teleporttaat kotiovellesi ja avaat kotiovea työavaimellasi. Kun laitat suklaalevyn pakkaseen ja pakastepizzan jääkaappiin…

Asiat ovat selvästi hieman vinksallaan.