Suhteellisen toimelias perjantai. Pojan hammaslääkärissä en tohdi katsoa operointia, sen sijaan naama on kiinni puhelimessa. Kymmenenvuotias joutuu makoilemaan tunnin piinapenkissään. Oikominen ja sitä ennakoivat operaatiot eivät ole yksinkertaisia ja vievät aikaa. Onneksi Novan hammaslääkärit ovat herttaisen lapsiystävällisiä. Poski puuduksissa ja itku silmässä poistumme sairaalasta ja harmistus unohtuu viimeistään taksissa. Tulipahan hoidettua.

Edessä on pakkailut. Ei ole yhtään vieläkään maaseutumatkailufiilis, mutta äidin luona pääsee asettumaan paikalleen. Pitää ajatella niin, että rauhoittuminen on edessäpäin. On oikeastaan ihan mukavaa tyhjentä kalenteri kokonaan. Matkustaminen on pakollinen paha, mutta se on kuin laastarin repäisisi. En silti voi mitään sille, että hieman ahdistaa. Mutta vain hieman.