Vähän huonompi päivä. Ahdistus ei meinaa pysyä kurissa millään. Musta möykky laajenee laajenemistaan ja on läsnä vielä kahvilassakin. Eihän rauhallisesta höpöttelystä mitään tule. Mieli ajaa synkkyyteen ja kaikki häivähdyskin optimismista on tiessään.
Veera muistuttaa, että tässä on edessä viimeinen kakkupala, koska ei voi tietää onko seuraavaa tulossa. Näin pitäisikin elää. Vaikka kuinka olen harjoitellut mindfulnessia, vielä on tähän hetkeen arjessa keskittyminen välillä hankalaa. Joku filosofeista sanoikin osuvasti, että tulevaisuus on vain sarja nykyhetkiä. Koskaan ei pitäisi miettiä liian kauas, sillä mitä kauemmas miettii, sitä epävarmempaa kaikki on.
Ahdistukseni tuntuu välillä samalta kuin kuin olisi rikkoutuneessa lentokoneessa, jota ei voisi enää mitenkään pelastaa. On vaikea keskittyä nykyhetkeen ja olla tyytyväinen tilanteeseen, kun ympärillä matkustajat itkevät ja huutavat, siivet ja molemmat moottorit ovat silminnähden tulessa ja lentokone on syöksykierteessä kohti maankamaraa ja vääjäämätöntä tuhoa ja kuolemaa. Kuinka tällaisessa tilanteessa rauhoitat itsesi ja sanot, ”minulla on vain tämä hetki”? Mitä hyötyä ja iloa tästä hetkestä on, kun tiedät pian kuolevasi kuitenkin?
Tiedän, se on se ahdistus, joka puhuu, ja tilanne on epärealistinen. En ole palavassa lentokoneessa. Olen turvassa ja kotona. Minuuttien sijaan minulla on päiviä, viikkoja, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tulevaan aikaan ei kannata tuudittautua, mutta aikaa minulla on, aikaa korjata asioita, aikaa rakentaa parempaa, aikaa suunnitella, aikaa uskoa hyvään.
Benjamin Ferencz sanoo kirjassaan, että pelko on hyvä asia. Silloin on jotain menetettävää. Pelko ohjaa taistelemaan sen puolesta, mitä rakastaa.
Kaivan esiin ohjeistukseni näiden tilanteiden varalle.
- Mikä oikeastaan ahdistaa tässä asiassa? Mikä siinä pelottaa? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
- Voinko vaikuttaa tähän? Olenko vaikuttanut tähän? Voinko muuttaa asiaa?
- Jos tämä olisi tapahtunut jollekin läheiselle ihmiselle, jota rakastan, mitä kertoisin hänelle? Miten hänen tulisi suhtautua asiaan?
Yleensä kohdan 1 jälkeen huomaan, että pahimmatkaan skenaariot eivät ole maailmanloppu. Minä en kuole, eikä kukaan muukaan. Aina löytyy vaihtoehtoja, pahimmassakin kiipelissä. Kohdan 2 jälkeen yleensä huomaan, että olen tehnyt voitavani ja juuri tänään en voi tehdä mitään. On päästettävä irti. Kohtaan 3 sanon: ”Älä stressaa tuosta. Hengitä. Vaihtoehtoja on. Olet tehnyt parhaasi, etkä juuri nyt voi tehdä muuta. Joten unohda hetkeksi koko juttu. Tee jotain kivaa.”
Ja minähän teen. Noudatan vihdoin omia neuvojani.
Viimeinen kakkupala. Ääntä kohti.