Tänään tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Ei livenä, ei somessa, ei missään – mutta tarvitseeko sitä aina ollakaan? Tuntuu, että ihmiset liikaakin tuhlaavat energiaa turhanlänkyttämiseen.

Ensimmäistä kertaa sama rytmi viikonloppuna kuin arkenakin. Tuntuu jotenkin hyvältä, ettei ole niin epäsynkassa.

Matolla juoksen ennätysnopean 5 kilometrisen, 26 minuuttia. Päälle lihastreeni. Illalla Overwatchia. Kiva lauantai.

Ei sen kummempaa reflektoitavaa tänään.

Mukava päivä taas. Yöunet jostain syystä jäävät vähän huonolaatuiseksi, mutta auttaa kun saa herätä ”myöhään” eli yhdeksän pintaan.

Tänään(kin) jään töiden jälkeen koodaamaan Databoxille rajapintaa… on tämä vaan niin mukavaa. Harvemmin pystyn ignoraamaan migreeniä pitkään, mutta nyt tekemisen innolla unohtuu särytkin.

Nyt sitä roskaruokaa ja Netflixiä…

Terapia-aamu. Traumojen läpikäyntiä. Tärinä iskee taas. Mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä enemmän tärisen, ihan luontaisesti. No, ei siitä sen enempää. Jotenkin rankka sessio tällä kertaa.

Töitä, palaveria, meilejä, palavereja. Nautin työstäni ihan mahdottomasti nyt, varsinkin tällä uudella rytmillä.

Rakennettuani kalenterin ruuvaan vielä työpäiväni niin, että jatkossa teen ”vakiotyötunnit” 10-18. Uskallan vihdoin kokeilla tätä. Katsotaan alkaako vireystila kasvamaan.

Terapia-ajan saan siirrettyä myöhempään vasta loppukuulle. Eipä tuo haittaa.

Illan päälle hieno puhelu Juhan kanssa. Saunassa eeppiset löylyt. Pikkuhiljaa alkaa rentoutumaan.

Ruoka jäähtyy pyödällä, joten päätän lokin tällä kertaa tähän ilman syvempää analyysia. Jazz soi. Life is good.

Vaikka palaverit venähtävät, keskiviikkolounaasta vaimon kanssa pidetään kiinni. Lounaan jälkeen Sokokselle hakemaan ponnareita, koska en ehdi nyt kammata tukkaani. Eikös jollakin mummelilla ole joku tilanne kauppakeskuksen ainoalla kassalla. Minuutit tikittää, tasalta pitäisi olla palaverissa. Ehdin juuri minuutilleen takaisin kotiin Macbookilleni, ilman minkäänlaista perehtymistä palaverin agendaan ennakkoon. Hyvin se menee silti, koska olenhan ammattilainen.

Minähän pidän tavoitteestani kiinni, sanon itselleni. Olen päättänyt lähteä salille, vaikka kello on jo kahdeksan. Vuoden ensimmäinen työpäivä on ollut mukava, eikä stressitasot ole nousseet, vaikka on sopivasti liikaa taas tekemistä.

Ensimmäinen työpäivä uudella 10-18 ”vakiotyöaika”-aikataululla. Tämä tuntuu jo nyt niin omalta. Varsinainen yrittäjän töissäviihtymisaika tänään 9:55-20:05.

Unta 11 tuntia 6 minuuttia. Siis ihan unta-unta. Vuoteessa vietän aikaa 11 tuntia 53 minuuttia. Jotenkin vaan nukuttaa. Ulkona on jäätävän kylmä ja peiton alla on niin mukavan lämmintä. Kaikki irti viimeisestä lomapäivästä.

Herättyäni jostain syystä ajaudun työhommiin. Siinä se päivä sitten vierähtääkin, melkein täysipainoinen työpäivä. Kaikenlaista yläkäsitteellistä sälää, eli vähän kuin huomisen työpäivän petaamista. Numeroita, exceleitä, asioiden hoitamista.

Juuri kun ehdin manata, että seuraavat kolme viikkoa olisi vielä kiva lomailla, niin kai sitä vähän jotain ”tekemistä” kaipaa. Vaikka niin kivaa onkin sluibailla, jonkinlainen arjen struktuuri on hyvästä.

Rakennettuani kalenterin ruuvaan vielä työpäiväni niin, että jatkossa teen ”vakiotyötunnit” 10-18. Uskallan vihdoin kokeilla tätä. Katsotaan alkaako vireystila kasvamaan.

Loppuilta kuitenkin vielä lunkisti.