Loki 821

Stressin määrä lauantaina: 3h 30m
Palautumisen määrä lauantaina: 0m

Stressin määrä sunnuntaina (tähän mennessä): 45m
Palautumisen määrä sunnuntaina (tähän mennessä): 0m

Verrokkina viime viikon sunnuntaina palautumisen määrä sunnuntaina oli 6h 45m.

Syystä tai toisesta työasiat pyörivät mielessä. Viikko oli monella tapaa raskas, syistä joita en voi avata auki tässä. Täytyy hyväksyä, että toiset viikot ovat vaikeampia ja toiset helpompia.

Sunnuntai kuluu osittain työn puolella. Kehitän ja aikataulutan asioita, jotta toivottavasti säästyn ylipitkiltä päiviltä ensi viikolla. Koitan jatkossa sunnuntaina aikataululuttaa seuraavat kaksi viikkoa etukäteen. Koska tekemistä todellakin löytyy joopa 1-2 kuukaudeksi kerrallaan. Ajattele, backlogilla on niin paljon tekemistä, että vaikka kaikki laittaa kalenteriin, tehtävät eivät vähene yhtään. En muista moista tilannetta olleen aikaisemmin. Se on tietysti vain positiivinen asia.

Jos teet WordPress-bäkkiä tai tiedät jonkun, vink vink.

Pirteä pakkaskeli

Kyllä se vaan tuntuu hyvältä, kun saa levätä ja herättyään on kahdeksan tuntia unta alla, eli optimit. Heti herättyäni lähden kaupoille, koska jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Huomaan, että pihalla on taas -17 astetta, joten ryntään Stadiumiin ostamaan pitkään haikailemani aluskerroksen. Everestin merinovillakerrokset ovat alennuksessa tämän viikonlopun, koska on jokin hiihtosesonkialennus. Sopivasti 20% pois hinnasta.

Ruokakaupasta evästä ja aamupalaa, kotiin syömään ja sitten saman tien pihalle. Vaikka pakkanen tuntuu keuhkoissa, on todella mukavaa juosta ulkona auringossa.

Kaunis päivä ja aurinko ei laske vielä pariin tuntiin. Nautin juoksemista täysin rinnoin. Juoksen Tuomiojärven rantaa pitkin ja katselen maisemia. Mäkimatin ja Mattilanniemen läpi Jyväsjärvelle, jossa päätän mennä ihan jäätä pitkin. Kymmenen kilometriä taittuu reilussa tunnissa ja fiilis on mitä mahtavin. Huomaan kotona, että lonkan kohdalta hieman kylmää. Ensi kerralla on laitettava shortsit tai collegehousut trikoiden päälle, jos pakkanen jatkuu. Toisaalta, kuntosalin juoksumatollakin on ihan kiva lenkkeillä. Arkisin ei pääse valoisan aikaan juoksemaan, enkä tykkää juosta pimeässä. Talven huonoja puolia.

Kotona kahvit, musiikkia ja somea. Tänään on hyvä päivä.

Jäällä, selfie. Parta jäässä.

Tietoturva

Tänään opin, että \t on Unixissa tab.

Ohjelmoin bashilla kolmessa ja puolessa tunnissa tietoturvaskannerin, jonka sisältöä en voi paljastaa. Onhan kyseessä tietoturvaskanneri.

Nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä.

Ainoa mikä tällä hetkellä harmittaa, on että perheelle ei jää paljon aikaa. Tänään on mennyt töissä aika kellonympäri ja jäänyt itsestä ja läheisistä huolehtiminen ihan minimiin… aika täysiä tulee painettua hommia. Toivottavasti en juokse täysillä seinään.

Kuin raikkaan lähdeveden virtaus

Herätys 7:40. Aivan liian aikaista minulle. Tarkoitus käydä hieman asioilla aamulla ja siitä sitten toimistolle. Koska on niin helevetin kylymä, tilaan taksin. Siis ihan porvaritaksin, eikä vammaispalvelun kautta. Suoraan ovelta ovelle.

Yhtään leuhkimatta, tuntuu kyllä hyvältä, että ei tarvitse enää miettiä kaupassa juustopaketin hintaa. On ollut aikoja, jolloin jäi koko juustokin ostamatta. Kirjoitan sen kirjan vielä. Sen verran uskomattomia juttuja tapahtunut. Ennen kirjaa rustailen tähän päiväkirjaani, joka ikinen päivä. Kai minä vähän kuin odotan sitä, että elämäntilanne sallii rupeaman ja saan kustannussopimuksen. Kumpikaan ei tapahdu itsekseen. Mutta jonain päivänä.

Positiivinen pohjavire jatkuu.

Applen Journal testissä. Sinne kirjoitan ne jutut, joita en tänne kirjoita.

1 2 3 4 5 7

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2024
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031