Maanantairalli

Avaan silmät. Herään hengissä jälleen uuteen maanantaihin. Älytelevisio pauhaa, aamun viimeiset uutiset lähtevät käyntiin kello 9:00. Donald Trump puhuu kuinka aikoo aloittaa isoimman karkoitusoperaation, jota on koskaan nähty, jos tulee toistamiseen valituksi presidentiksi. Väkijoukko hurraa. Maailma on sekaisin, mietin hiljaa itsekseni.

Vuodesta 2024 tulee tylsin vuosi ikinä. Suomalaiset presidenttiehdokkaat ovat kaikki yhtä mitäänsanomattomia kuin UMK-ehdokkaatkin. Tuntuu myös, että Suomessa ei tajuta mistään mitään. Kaikilla on jokin etuoikeutettu mielipide jostain, vaikkapa Lähi-Idän tapahtumista. No, se siitä. Itse pysyn kaukana politiikasta, tulen vain vihaiseksi.

Hurja päivä. Paljon odottamattomia asioita. Palavereja, loputon tehtävälista, pikainen lounas, scriptattavaa, korjailtavaa… Työmaa, mutta mukava sellainen.

Olen jälleen aamukympistä iltaysiin kuin aikakoneessa. Pajan ovet säppiin 21:30, Riekin Matin Swallow the Sun -äänikirja pyörimään ja kotia kohti. Miten onkaan taas näin kylmä? Parta jäätyy sekunnissa.

Tällaista rallia jaksaa helposti kun on nukkunut viikonloppuna 30 tuntia. Muuten ei jaksaisi.

Huomenna sama uusiksi. Hyvällä tuurilla ehdin seitsemäksi salille.

Selainsuositus iPhonelle: DuckDuckGo, ei ole sitä ärsyttävää Safarin Zoom-efektiä ja tietosuoja tapissa.
Sarjasuositus: The Act

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2024
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031