Olen onnellinen siitä, että saan elää omanlaistani elämää. Herään joka aamu lähes poikkeuksetta yhdeksän jälkeen, virkeämpänä kuin ennen omaan rytmiini asettumista. Virkeämpänä siitäkin huolimatta, vaikka olisin nukkunut vähemmän kuin minulle optimit kahdeksan ja puoli tuntia ylivireystilasta, myöhään koodaamisesta tai iltakahvista johtuen (koitan välttää kofeiinia kahden jälkeen). Oikeastaan mikä tahansa unimäärä seitsemän ja yhdeksän tunnin välissä toimii minulle, kunhan nukkuminen ajoittuu puolen yön ja aamukymmenen väliin (kaikki ennen puolta päivää on aamu).

Tänään on ensimmäinen päivä koskaan, jolloin saan aloittaa viikkopalaverin kymmeneltä. Työpäivä sujuu muuten kuin ennenkin toimistolla. En vain enää tee aamusta aikaisin iltamyöhään, vaan aamukymmenestä iltamyöhään. Vihdoinkin oma rytmi.

Tunnilla on iso merkitys. Todella iso merkitys. Kerrankin homma toimii näin, että minun ei tarvitse väkisin herätä seitsemän aikaan aamulla ja yrittää väsyneenä puristaa itsestäni kaikki irti iltaan asti. Olen suosiolla jättänyt myös aamulenkit ja aamusalit, koska tiedän että ne eivät ajankohdallisesti minulle sovi. Sen sijaan käyn juoksemassa tai kuntoilemassa heti töiden jälkeen 18-21 välillä. Nukkumaan sitten taas puolilta öin tai yhdeltä, milloin nyt nukuttaakaan. Ylös ysiltä ja taas mennään.

Vaikka pystyn heräämään vaikka aamukuudelta (sitäkin on kokeiltu), eivät aamut minulle toimi. Olen silloin väärään aikaan hereillä ja äkäinen ja tokkurainen yhteentoista saakka. Kun nukahdan vasta yhdeltä, unet jäävät 5-6 tuntiin. Se ei ole pidemmän päälle herkkua. Sitten nukun viikonloppuna kaksitoista tuntia putkeen ilman kelloa.

Juoksen mielelläni aamulenkkejä kesäisin, mutta päivä- ja iltalenkeissä on paremmin energiaa ja tempoa. Enää en edes pakota itseäni aamuisin lenkille tai salille, kun illat tuntuvat niin paljon paremmalta.

Työrytmin muuttamisen lisäksi haasteena on ollut lapset ja kodin rytmi. Ainakin vaimoni on aamuvirkku ja lapset heräävät seitsemältä kouluun. Jatkossa kuurosokea vaimoni käyttää tärisevää herätyskelloa, jotta minun ei tarvitse olla seitsemältä herättämässä. Yleensä hän tosin herää itse ennen tätä, mutta varotoimenpide on oltava. Tänään ensimmäistä kertaa herään myöhemmin kuin muut, yhdeksän jälkeen, joka tuntuu mahtavalta!

Jotenkin hämmästelen, miksi tätä(kään) ei ole tullut oivaltaneeksi aikaisemmin. Jotenkin sitä on ollut liian myöntyväinen yhteiskunnan rytmiin, enkä ole tajunnut että minulla on valta muuttaa asioita, jos vain haluan.

Vireystilan kehitys alkaa näkymään pikkuhiljaa myös Oura-tilastoissa. Iso kiitos kuuluu mentorilleni Jannelle tästäkin. Kiitos.