Hyvin samankaltainen itsenäisyyspäivä kuin viime vuonna. Onneksi stressaan vähemmän kuin pari vuotta sitten. Hyvä 12km juoksulenkki, viraali Mastodon-postaus ja tiedossa on vielä elokuva. Olen tyytyväinen, että olen onnistuneesti osannut vaihtaa vapaalle vaikka näin keskellä viikkoa.

En kaikessa tohinassa muistanut hehkuttaa saapunutta Oura-sormustani. Hankin sen Black Fridaysta yhtenä ja ainoana joululahjana itselleni. Minulla on jo kaikkea. En tarvitse mitään muuta.

Syy Ouran hankkimiseen oli puhtaasti se, että haluan seurata sykevälivaihtelua (HRV), joka kertoo kuormituksesta. Lähtökohtaisesti mitä korkeampi sykevälivaihtelu, sitä hyvinvoivempi on. Ikäiselläni eli 35-vuotiaalla normaali on 60, minulla keskiarvo 40. Kuormitusta siis löytyy.

Tänään on ollut parempi päivä. Fiilis suorastaan loistava. Muistuttaa siitä, että myrskyn jälkeen on aina tyyni sää.

Onnistuneen etäpäivän jälkeen lähden Veeran kanssa sushille, koska huomenna on itsenäisyyspäivä ja ravintolat ovat kiinni. Mukavaa. Kotona pyjamat päälle ja lämmin kuppi glögiä. Ihanaa.

Elämä voittaa aina. ❤️

Hyvä (työ)päivä, kamala ilta. Hello Panic Attack, my old friend.

The end.

Välillä mietin, onko tässä mitään järkeä. En nyt puhu elämästä (vaikka sekin joskus vanhana nihilistinä mietityttää), vaan tästä päivittäisestä kirjoittamisesta. Mutta sitten katson mitäs kirjoitin vuosi sitten tähän aikaan. Jään lukemaan omia tekstejäni ja yllätän itsenikin. Jollain on sana hallussa. Eikun… sehän olen minä!

Herään kahdeksalta, mutta en vapaaehtoisesti. Puhelin hälyttää työhommia. Kun SLA ja ammattiylpeys ovat mittareina, ei auta nukkua. Pitää kuitenkin oikeasti tarkistaa mikä päivä on… tuntuu maanantailta. Mutta on lauantai. Teen meistä riippumattoman tulipalon aamupähkinänä pois alta ja vaihdan vapaalle. Siis lauantai? Ja kello vasta kymmenen?

Aamupalaa kitusiin, kahvia kuppiin ja nauttimaan ikkunan viereen talviauringosta. Päätän, että en lähde lenkille tänään. Some laulamaan.

Mukavaa, että on lauantai.