Tänään ei ole juurikaan sanottavaa. Ei anekdootteja, ei elämänfilosofioita, ei mitään tähdellistä logitettavaa. Kirjoitan silti.

Traumamuistot ovat jännä asia. Ne eivät katso aikaa. Vertaan traumoja usein Morgulin veitseen, jonka haavasta ei koskaan lopulta parane. Harmaahaltiakielen eli sindarin sana morgul tarkoittaa ”mustaa tietoa”. Nyt kun katson varmaankin noin kahtakymmenettä joulua peräkkäin Peter Jacksonin Lord of The Rings -trilogian laajennettua versiota, olen aika varma Tolkienin tarinoiden filosofisista ulottuvuuksista. Täydellistä.

Kinkku ja lanttulaatikko eivät töki vieläkään.

Mukavasti päässyt kaikesta tohinasta ja töistä offlineen. HRV on edelleen 30-40.

Ehkä aika auttaa. Ihan kaikeen.

Joulupäivä 2023 on aika samankaltainen kuin viime vuonna. Huomaan, että murehdin ja stressaan ylipäätään nykyään paljon vähemmän, kehityksen huomaa kun lueskelee ajatuksia joulupäivänä kaksi vuotta sitten. Arjen angstailu on vähentynyt graduaalisti. En ihan täysin kuivilla ahdistuksestani ole, mutta mukavaa huomata benchmarkkaillessa, että kehitystä on tapahtunut. Sitä olisi ilman lokikirjaani hankalampi hahmottaa.

Kirjoittamisesta on muutenkin hyötyä, paitsi eilen kun kirjoittamani joulukortti ei ollutkaan ihan napakymppi. En yleensä kirjoita joulukortteja kenellekään ja on selvästi parempi olla kirjoittamatta niitä jatkossakaan. Pääsin harmistuksesta kuitenkin yli juuri ja juuri voittajana, vaikka se meinasi viedä viimeisetkin rippeet uskostani itseeni kirjoittajana. Yritän oppia virheistäni, enkä jäädä liikaa tuleen makaamaan. Kyse oli enemmänkin sanamuodosta ja virhearviosta kuin kirjoittamistaidoistani. Ajatusvirheitä sattuu. Eipä siitä sen enempää, tässä kohtaa on parempi kirjoittaa aivojen komentoriville clear.

Toinen konvehtirasia auki. Vihreitä kuulia -rasia on puolillaan.

Kiireetöntä elämää. Somepäivityksiä. Just hyvä näin.

Katson maitovaahtoon muotoutunutta sydänkuviota mokkalattessani. Sitten poraudun pääni sisään. Tämä hetki. Miltä se oikein tuntuu? Mieleeni tulvii saksalaisen fyysikon Sabine Hossenfelderin Albert Einsteinin oppeja mukailevat sanat videolta, jolla hän selittää, että kvanttimekaniikan vuoksi kuolleet läheisemme ovat itse asiassa yhä elossa heidän näkökulmastaan, kun kerran kaikki hetket aika-avaruudessa ovat jonkun nykyhetkiä. On jotenkin lohduttava ajatus, että isäni näkökulmasta hän on elossa, omassa nykyhetkessään. Tiedän, aivot nyrjäyttävää kamaa. Mutta onko tämä todella ”tämä hetki”, kun tätäkin lukiessa se hetki, josta hetki sitten puhuin, meni jo?

Tiedän kuitenkin, että tervettä on keskittyä omaan perspektiiviinsä ja omaan nykyhetkeensä, se on ainoa minkä voimme todentuntuisesti sanoa olevan ”tässä”.

Seuraavassa hetkessä olemme ruokakaupan kalaostoksilla. Ihmisiä on sopivasti liikenteessä hoitamassa viime hetken ruokaostoksia. Loimutettua lohta kilo koriin ja kotia kohti. Äiti soittaa matkalla. Puhelumme venyy parituntiseksi. Diipiksi menee aiheet taas, mutta se ei haittaa yhtään. Sentään ei ahdista ainakaan liikaa. Höpöttely vapauttaa. Aasinsillan kautta tulee puheeksi Jannen artikkeli ja unirytmi. Jostain syystä olen pitänyt äitiäni aamuvirkkuna, mutta hän kertoo aina olleensa iltavirkku. Selvisipä tämäkin.

On tämä joulunaika niin mukavaa. Seuraavaksi korkkaan konvehtirasian.

Aikaisemmat vuoden viimeiset työpäivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän työn touhussa lähes iltaa myöten. Pari vuotta sitten jopa jouluaattona stressasi jokin työasia. En enää muista mikä, mutta töihin se liittyi. Vuosi sitten tein myös viimeisenä työpäivänä iltakuuteen asti hommia. Tänään ei tarvinnut. Töiden lopettelu kolmen ja neljän välissä ja todella hyvä fiilis. Kaikki tehtynä ja hyvä tilanne uutta vuotta ajatellen. Nyt on väkeä tekemässäkin, yksitoista. Joulusomepäivityksen uutiskirjeeseen tulee typo, jonka huomaan vasta lähetettyäni, ja Instagram-päivityksestä leikkaantuu Henrin pää… hups. Enpä jaksa stressata. Pikkujuttuja isossa kuvassa. Olen vain ihminen minäkin.

Töiden jouluostoksille. Kohtalon ivaa, että koko ajan meinaa tulla lunta tupaan kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti, mutta selviän ostoksista ilman suurempaa paniikkia. Hamstraan hieman liikaa jouluruokia ja jouluherkkuja, mutta jospa nyt kerran vuodessa. On ihanaa, kun ei tarvitse laskeskella rahojaan. Kolmea erilaista lihaa ja useampaa lajia suklaata, kuin mikäkin porvari.

Myräkkä yltyy yltymistään, joten tilaan taksin. Ylellisyys tuntuu hyvältä. Tähän on varaa ja olen ansainnut tämän kaiken.

Mahtava tunne olla lomalla. Nyt saa levätä.

PS. Jannen kirjoitus riemastutti tänään. Aion koittaa ensi vuodelle omaa rytmiäni myös arkeen. Uni toimii parhaiten jossain 01-09 välillä.