Herään seitsemän kieppeillä. Vaikka periaatteessa pitäisi nousta samaan aikaan ylös myös viikonloppuisin, ei tunnu inhimilliseltä. Torkutan kahdeksaan asti. On tälle heräämiselle syynsäkin, sillä tänään osallistun Veeran kanssa Suomen kuurosokeat ry:n syyskokoukseen. Aikaisemmin olen ollut mukana omaisjäsenenä ainakin vuosien 2012, 2014 ja 2018 kokouksissa.

Nuorempana ehkä jaksoin sosialisoida, mutta nyt tuntuu jo ensiminuuteilta, että väsymys iskee. Mikään määrä kofeiinia ei tunnu auttavan. Minulla ei ole äänioikeutta muutenkaan, joten ohjelmaosuuden nakutan vuokaaviota Macbook Pro:llani. Skippasin koronavuodet, joten on ilo nähdä, että infonäyttöihin ja etäyhteyksiin on panostettu. Tuntuu suurelta teknologiselta harppaukselta se, että viittomakielen tulkki näkyy näytöllä. Vielä viisi vuotta sitten näin ei ollut.

On mukava nähdä vaimon nauravan ja iloitsevan ystäviensä seurasta. Hän on täällä kuin kotonaan. Ymmärrän hyvin kaikkien viittomista, mutta jostain syystä koen hieman ulkopuolisuuden tunnetta. Ehkä olen tullut vanhaksi ja hieman kyynistynyt tai vieraantunut porukoista. Tai sitten se on tämä yleinen väsymys, joka on edelleen päällä.

Illan päälle iskee migreeni. Syömme maittavan jouluaterian ja sanomme kavereille heipat. Savugraavilohi on suussa sulavaa. Mätimousse ja aioli ovat myös ilmiömäistä herkkua. Enpä muista milloin viimeksi olisin syönyt yhtä laadukkaasti.

Illalla skaalaan tietokantapalvelinta 40 gigasta teraan. Liukusäädin lipsahtaa toiseen päätyyn. Onneksi SSD storage on Hetznerillä kohtuu edullista.

Aamulla taas mennään. Silmät painuvat kiinni…