Todellinen maanantaifiilis. Kello on taas liian aikaisin herättämässä. Jostain syystä unohtunut. Aamulla totean, että pyykinpesukone ei olekaan toiminut ajastimella, koska olen unohtanut avata hanan. Puhtaita boksereita ei tästä syystä ole saatavilla, joten laitan uimahousut vähemmän käytettyjen chinojen alle. Syödessäni aamupalaa, totean että kello on liikaa ja tietenkin myöhästyn töistä. Aivoni eivät herää aamuun, eivät sitten millään. Mieli on matala.

Täyttä häkää töitä, lounas venähtää. Olen kerrankin muistanut ottaa eväät mukaan, joten lämmitän ruoan mikrossa. Kun otan ruokaa mikrosta, ote lipeää lasikupistani, joka lentää kuin hidastettuna ilmaan. On kuin itse kuppi nauraisi helvetillistä nauruaan, äänen madaltuessa hidastettuna kulkevan ajan mukaan, ”MAA-NAN-TAI…”. Aika nopeutuu jälleen. Itse kuppiin ei tule naarmuakaan, mutta ruoka sen sijaan leviää pitkin betonilattiaa. Makaronit pyörivät kaappikeittion oven alle. En olisi halunnutkaan syödä. Sen sijaan puunaan lattiaa ja kiroilen. Onneksi Luka antaa eväspatukan, ihana Luka, kiitos.

Takaisin koneelle ja lisää töitä eteenpäin. Pakenen ahdistustani tehtäviin, joita suoritan yksi kerrallaan. Välissä jeesin työkavereita. Ihmisten puheensorina vaimenee, kun katselen numeroita ja myyn lisää hommaa. Mutta takaraivossa painaa maanantain kirous, kaikki tuntuu ikävältä. Pääsen lopettamaan työt kerrankin ”ajoissa”, eli ennen viittä, mutta kotona jatkan stressailua.

Tämä päivä on ollut mielipuolista ja pääkoppa ei oikeasti ole niin hyvin mukana tekemisessä kuin toivoisin. Haluaisin jotain rotia tähän touhuun, mutta juuri nyt se tuntuu mahdottomalta. Minua väsyttää.

Kun katson henkilökohtaisen talouden lukujani, parin viikon takainen investointi ei tunnu enää järkevältä. Miksi tein tämän itselleni? Tiedän kyllä syyt. Terveys on tärkein. Ehkä olen vain tottunut parempaan varallisuuteen ja sen hetkellinen heikkeneminen ahdistaa. Sänky toisaalta on vieläkin saapumatta, ehkä sen myötä pystyn ajattelemaan asiasta järkevämmin. Tuntuu hurjalta, että vuode valmistetaan räätälöidysti juuri minulle, vähintään yhtä hullulta kuin käsirahan maksaminen summalla, jolla kattaisi noin puolen vuoden elämisen. Vuonna 2025 olen toivottavasti taas omillani.

Kun ahdistaa jo valmiiksi, pienetkin asiat lisäävät vettä myllyyn. En ole mihinkään tyytyväinen juuri nyt, varsinkaan itseeni. Siksi pitäisi nyt vähentää miettimistä ja mennä vaikka pötkölleen koneeseen tetheroitumisen sijaan.

Ehkä huomenna sitten. Ehkä tähän auttaa uni ja aika. Jospa minulle suotaisiin molempia.