Hyvää yötä.

Macin Keynote on kyllä mahtava ja Applen asiat ylipäätään. Niin hyvin suunniteltu. Minusta on pikkuhiljaa tulossa joku fanboy, vaikka käytänkin päivittäin myös Linuxia. On se vaan niin mukavaa, kun kaikki toimii ilman säätämistä. Säätämisessä on hohtonsa, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä haluaa rajoittaa johonkin tiettyyn spesifiin. Arkipäiväisiltä asioilta kaipaa helppoutta.

Päivä menee pitkälti WordCamp-esityksen valmistelussa. Slideihin uppoaa lähes kahdeksan tuntia aikaani. En osaa tehdä mitään puolivillaisesti. Tulikohan vähän liiankin hieno vajaan puolen tunnin esitykseksi? Jää nähtäväksi millainen on vastaanotto.

Illan päälle kymmenen kilometrin lenkki. Auringonlasku on kaunis. Sushiateria ennen lenkkiä ei ollut kovin fiksu veto, onneksi kerkeän ajoissa takaisin.

Kelpaa köllötellä nyt. Kyllä on hyvä olo.

Kun lykkäät asioita arvokkaan, pitkän palaverin takia ja muistat vasta, että perjantain päätteeksi piti saada pari juttua valmiiksikin ja vastata asiakkaalle:

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Viikonloppu ei mene täysin levätessä, nimittäin pitää viimeistellä se fakin WordCamp-puhe. Note to self: Älä ilmoittaudu puhujaksi, jos ei ole aikaa valmistautua.

Ensi viikko tulee olemaan hullu, mutta ei mietitä sitä nyt.

Hengitä…

On jotenkin hieno tunne, kun tajuaa mitä kaikkea on saavuttanut ihan itse. Kattohuoneisto keskustassa, yritys, oma somepalvelu, liikunnallinen elämä, terveys, perhe, talous tasapainossa, raitis elämäntapa…

Olen päivittäin kiitollinen pienistä asioista, mutta isosti saa olla kiitollinen näistä ”elämänmuutoksista”.

Tänään on yksi paremmista päivistä. Näitä onneksi tuppaa olemaan nyt useampia, vaikka yöunet eivät olekaan ihan kohdillaan. Yöllä herään siihen, kun vaimo korisee. Tällä kertaa jään kuuntelemaan ja huomaan hengityskatkoksen. Päätän herättää. Pitäisiköhän tarkistuttaa uniapnea hänelläkin? Itselläni on lievä obstruktiivinen asentoriippuvainen uniapnea, joka ei onneksi ole häirinnyt, enkä tarvitse diagnoosin mukaan minkäänlaista laitetta.

Pääsen nopeasti terapiasta yli ja vauhtiin töissä. Päivä vierähtää todella nopeasti lähinnä liiketoimintaa kehittäessä. Innostus on läsnä. Vielä projektien osalta pakka voisi olla tiiviimmässäkin läjässä, mutta tämä hoidetaan kuntoon lähitulevaisuudessa. Erittäin hyvä boogie.

Ja tästä jatkuu aamukasilta. Se tarkoitaa sitä, että kello kun lähenee yhtätoista, on aika mennä lepäämään…

Tänään on 6.9., eli isäni syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt 67 vuotta, ellei syöpä olisi vienyt tammikuun 15. päivä 2019, ennenaikaisesti, odottamatta ja liian nopeasti. Hän ei itse halunnut vielä kuolla, mutta minkäs tuolle mahtaa.

Muistelen isää säännöllisesti. Viime vuoden lokista löytyy joitakin hänen ajatuksiaan omasta syntymäpäivästään.

Isä rakasti luontoa ja kukkia. Hän haikaili paljon menneitä, kuten minä teen juuri nyt. Ympyrä sulkeutuu.

Tässä maailmassa on luovuttava ja päästettävä irti kaikesta, jota rakastaa, vaikka ei haluaisikaan. Kunnes koittaa aika, jolloin on itse lähtövuorossa.

In memorial – luopumisen tuskaa, perjantaina 11. maaliskuuta 2011

Isäni oli viisas mies. Alla olevassa kuvassa hän on varmaankin suunnilleen sen ikäinen kuin minä nyt.

Tuntuu vieläkin jotenkin kummalliselta, että ihmisiä vain katoaa elämästä. Ensin poistui isäni isä vuonna 2001, sitten isäni vuonna 2019 ja mummoni vuonna 2020. Setäni on vielä täällä, hänelle terkut, jos sattuu tätä lukemaan.

Menetykset tuntuvat raskailta, mutta elämä voittaa aina. Siihen asti kun on aika lähteä.

Tänään on muuten ollut hyvä päivä kaikin puolin. Olen varma, että isäukko olisi meikäläisestä ylpeä. Rakastan sinua iskä.