Tänään on 6.9., eli isäni syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt 67 vuotta, ellei syöpä olisi vienyt tammikuun 15. päivä 2019, ennenaikaisesti, odottamatta ja liian nopeasti. Hän ei itse halunnut vielä kuolla, mutta minkäs tuolle mahtaa.

Muistelen isää säännöllisesti. Viime vuoden lokista löytyy joitakin hänen ajatuksiaan omasta syntymäpäivästään.

Isä rakasti luontoa ja kukkia. Hän haikaili paljon menneitä, kuten minä teen juuri nyt. Ympyrä sulkeutuu.

Tässä maailmassa on luovuttava ja päästettävä irti kaikesta, jota rakastaa, vaikka ei haluaisikaan. Kunnes koittaa aika, jolloin on itse lähtövuorossa.

In memorial – luopumisen tuskaa, perjantaina 11. maaliskuuta 2011

Isäni oli viisas mies. Alla olevassa kuvassa hän on varmaankin suunnilleen sen ikäinen kuin minä nyt.

Tuntuu vieläkin jotenkin kummalliselta, että ihmisiä vain katoaa elämästä. Ensin poistui isäni isä vuonna 2001, sitten isäni vuonna 2019 ja mummoni vuonna 2020. Setäni on vielä täällä, hänelle terkut, jos sattuu tätä lukemaan.

Menetykset tuntuvat raskailta, mutta elämä voittaa aina. Siihen asti kun on aika lähteä.

Tänään on muuten ollut hyvä päivä kaikin puolin. Olen varma, että isäukko olisi meikäläisestä ylpeä. Rakastan sinua iskä.