Hyvä päivä. Aivan täyskäännös eiliseen verrattuna. Nukun taas pitkään, mutta se ei haittaa. Ei kaduta Evil Dead Risen katsominen, sen verran hyvä. Tuntuu, että unirytmini on nyt kääntynyt normaaliin, kun en ole väkisin pakottanut sitä mihinkään muottiin. Eli normaalini on siinä kahdentoista ja kahdeksan välissä. Piste.

Aamulenkit ovat vaihtuneet päivälenkeiksi. Pyrin vähintään kävelemään joka päivä. Jos 10 000 askelta saisi aina täyteen, niin hyvä.

Illalla vuorossa Euroviisujen semifinaalin toinen osa. Toivottavasti Australian edustaja Voyager pääsee jatkoon. Olen tykännyt bändin musiikista jo yli vuosikymmenen ajan.

En saa itseäni ylös vajaiden yöunien jälkeen, kiitos Euroviisujen. Tytär nukkuu pommiin ja heti perään väittää olevansa kipeänä. Vastahan hän oli koko viime viikon pois koulusta. En tiedä mikä on totta. Siitepölykausi on pahimmillaan.

Etäpäivä ei meinaa lähteä käyntiin. Kahvimaito on loppu. Aloitan hommat. Yksi kerrallaan. Fiilis on kehno, potuttaa.

Puolen päivän jälkeen muistan, että en ole juonut yhtään kahvia. Lievää päänsärkyä. Lähden ulos kävelemään ja ostan samalla ne kahvimaidot. Kotiin tultuani pistän suklaaminttukahvia lasiin. Heti tuntuu paremmalta.

Jännä miten pienet asiat voivat saada mielen matalaksi, kun niitä kasaantuu. Tai välillä tuntuu siltä, että tyhjää kasaantuu päällekkäin. Ei näistä asioista pitäisi mennä päivä pilalle. Miksi olen tällainen tunneolio?

Työpäivä venähtää, mutta tahallaan. Saan kaiken valmiiksi mitä pitikin. Kuuden maissa vaihdan Macilta PC:lle. Päätän lähteä lenkille, mutta jumitan jossain Mastodonissa.

Kahdeksalta ulos juoksemaan. Rantaraitin asfalttireitti on virhe parin päivän tauon jälkeen. Oikea sääri puutuu heti kahden kilometrin kohdalla. Pakotan itseni juoksemaan viisi kilometria, sitten kävelen loppumatkan. Tämä päivä on näköjään tällainen.

En löydä nyt päivästä hirveästi positiivista kerrottavaa. Joskus takkuaa. Ei kaikki voi aina mennä hyvin.

Illalla korotan ääntäni lapsille tahtomattani. Olen tänään nähtävästi täysi mulkku. Mikä nyt risoo?

Pyykkikone pyörii. Pitäisi laittaa vaatteet kuivumaan, mutta kellossa on vielä aikaa. Sitä paitsi pesukone vuotaa. Sarana on haljennut kriittisestä kohdasta. Ahdistaa sekin.

Miksi kaikki menee tänään pieleen? Ei mikkää mee kohtuuvella.

Nollauskeinoja on vähän, mutta aion pistää kohta jonkin elokuvan pyörimään.

Ehkä huomenna paremmin.

Ei kai sitä muuta kuin Käärijä voittoon!

Paljon olisi asiaa, mutta tänään ei taida jaksaa muuta.

Maanantait… Ei ihan lempparipäiväni, mutta onnistunut päivä siitä huolimatta. Saan paljon aikaan. Pystyn lopettamaan työt viideltä.

Ahdistus koittaa kurkkia, mutta on pysynyt melko hyvin taka-alalla tänään. Iso-A 0 – minä 1.

Tunnekartasto on nyt luettu loppuun. Hieno kirja, joka vahvisti monta käsitystäni erilaisista tunnespektreistä ja esimerkiksi moraalikäsityksestä. Yksi hienoin oivallus liittyy optimismiin.

Optimisti yrittää uudelleen. Optimisti näkee tulevaisuuden valoisampana. Liika optimismi ei ole hyväksi, koska silloin ihminen ylpistyy eikä näe metsää puilta. Ei saa keulia. Pitää muistaa pitää jalat maassa ja järjen päässä. Mutta keskimäärin kannattaa olla kuitenkin optimisti mieluummin kuin pessimisti tai realisti. Pessimisti ei pety, mutta ei tee mitään muutakaan. Optimisti tietää, että pettymys kuuluu elämään ja ajaa asioita entistä kovemmin eteenpäin pettyessään. Realisti katsoo vain nykyhetkeä, eikä sano juuta tai jaata.

Minä olen optimisti. Hukkasin elämästäni vuosia pessimismiin ollessani masentunut. En minä sille oikein hirveästi mahtanut, mutta nykyään yritän ajatella asioista positiivisesti aina kun mahdollista. Optimismi tarkoittaa itselleni sitä, että uskon hyvään. Miksi haluaisin nähdä kaikessa vain huonoja puolia? Miksi haluaisin odottaa ja ennakoida, että pahaa tapahtuu tai asiat pahenevat? Miksi haluaisin epäillä tulevaisuudennäkymiä, kun voin vaikuttaa suuntaan itse? Asioita on hyvä ottaa huomioon ja pohdiskella monelta kantilta, mutta oletuksena kannattaa pitää hyvää, ei pahaa.

Ahdistushäiriö rajoittaa kykyä olla optimisti. Mutta välillä se toimii järjen äänenä. Kun ahdistaa, puskee sen läpi, jottei ahdistaisi. Optimismi muistuttaa, että ei kannata keksiä lisää syitä ahdistuksen boostaamiseen. Pessimismi ja negatiivisuus on kuin bensaa liekkeihin. Optimismi ja positiivisuus tyynnyttää roihun lempeäksi hiillokseksi.

Enemmän optimismia maailmaan, niin hyvä tulee.