Ärsyttää. En tiedä mikä. Päivä on ollut ihan hyvä.

Olen langennut taas torkutteluun. Aamuisin herään väsyneenä ja laitan herätyskellon herättämään 20 minuuttia eteenpäin. Sitten tuleekin kiire. Olen onneksi ehtinyt enimmäkseen syödä aamupalan.

Perus maanantaityöpäivä. Ihan hyvä fiilis. Vähän liikaa palavereja. Vasta kello 16 pääsen lukemaan sähköpostia ja laittamaan laskuja. Pääsen silti lähtemään puoli kuuden maissa. Perään tunnin kävelylenkki. Olo on vapaa. Aurinko paistaa. Mutta siinähän se päivä meni tehokkaasti. Mitä sitten?

Ahdistaa ja ärsyttää. En edelleenkään tiedä mikä. Vertailen pakkomielteisesti taas ajanseuranta-appeja. Mukamas Clockify ei ole riittävä. Vaikka se on. Vaikka siinä on sellaisia killeriominaisuuksia, joita ilman ei enää pärjää. Haluaisin vain automatisoida kaiken ja se on ainoa mitä Clockify ei tarjoa. Siihen Timely voisi olla paras. Mutta pikkuhiljaa ei passaa enää vaihtaa, kun tiimiläisiä on jo 10. Ja voi olla, että Timely ei edes olisi hyvä. Miksi olen tällainen perfektionisti ja ikuinen optimoija?

Päässä humisee. Ahdistus iskee. Se tulee ja menee. Nälkä. Onkohan jääkaapissa mitään…

Mietin myös rahaa. Ja tulevaisuutta. Olenko elämässäni pisteessä, jossa haluan olla? Melkein. Karkeasti 2370 viikkoa jäljellä, jos haluan olla optimisti. Se tarkoittaisi, että potkaisisin tyhjää 79 vuotiaana. Haluan kyllä elää 100-vuotiaaksi, mutta tämä asia ei ole halusta kiinni.

Osaisinpa olla normaalisti. Miettimättä. Ahdistumatta. Joskus tuntuu, että ihan sama mietä teen, aina se iskee.

Kuolema-aiheet eivät ole onneksi ahdistaneet hetkeen. Päinvastoin, vähäpätöiset ja mitättömät asiat triggeröivät. Mikähän siinäkin on?