Tänään vietän ”Älä koodaa mitään” -päivää. Onhan tuota tullut koodattua.

On jotenkin älyttömän hyvä fiilis. Vuosi on tullut aloitettua rivakalla juoksulenkillä ja aurinko on paistanut koko valoisan ajan.

Eilen saunoin eeppiset löylyt ja juttelimme vaimon kanssa saunasta viilentyessämme syvällisiä. Jotenkin keskustelu ajoi terapia-asioiden kautta aasinsiltana elämän rajallisuuteen. Veera kysyi minulta, mitä tekisit jos sinulle sanottaisiin, että olisi viikko elinaikaa. Vastasin heti, että tätä mitä nyt teen, eli saunoisin ja juttelisin sinun kanssa. Olen nimittäin melko tyytyväinen tähän elämään. Olen jo nyt onnellinen ja tyytyväinen, joten miksi muuttaisin radikaalisti enää mitään? Ehkä muutoksen aika vielä tulee, mutta nämä muutokset mitä olen viime vuosina tehnyt, ovat tehneet minusta tyytväisemmän olemiseeni.

Olen myös opetellut hyväksymään sen, että minä ja sinä kuolemme. Tuntuu karulta sanoa näin, mutta jokaisella on jo elinaika. Elinaikansa kuuleminen ei pitäisi tulla missään vaiheessa ”yllätyksenä”. Jokaisen meistä kuolema korjaa pois. Tätä olen yrittänyt harjoitella Memento mori -harjoituksilla. Se että emme tiedä elinaikamme pituutta on samalla vapauttavaa ja pelottavaa, mutta sen pituuden ei pitäisi merkitä niin paljon kuin päässämme kuvittelemme. Onko se viikko vai sata viikkoa, emme tiedä, mutta se on aivan riittävästi.

Yritän joka päivä muistaa keskittyä tähän hetkeen. Siksi jaan tähän loppuun vielä kuvan kuvan, joka on otettu ikkunastani tämän kirjoittamishetkellä auringon laskiessa:

Hyvää uutta vuotta ja memento mori!